sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Conn Iggulden: Keisari I -Rooman portit


Rooman portit aloittaa viisiosaisen Keisari -sarjan, joka kertoo Gaius Julius Caesarin elämästä. Kirjan alussa Gaius on vielä riehakas lapsi, joka viettää päivänsä seikkaillen ystävänsä, samalla tilalla asuvan Marcuksen kanssa. Kirjan edetessä pojat kasvavat ja kehittyvät. He saavat opettajakseen kuuluisan, mutta ilkeän eläkkeellä olevan kladiaattoritaistelijan, jonka opissa pojat kasvavat nuoriksi miehiksi ja oppivat taistelemaan. Nuoresta iästään huolimatta Gaius joutuu kohtaamaan taisteluja, niin omalla kotitilallaan, kuin mahtavassa rikkaassa Roomassa toisia roomalaisia vastaan, kun sisällisota syttyy. Ennen sisällissotaa poikien tiet erkanevat, kun Marcus lähtee legioonaan ja Gaius jää Roomaan, mutta heidän ystävyyteensä tämä ei vaikuta.

Keisari -sarjan aloitus oli vauhdikas ja toiminnan täyteinen romaani. Kirjaan oli mahdutettu koko Gaiuksen nuoruus noin 10-vuotiaasta alkaen. Alkuun pelkäsin kirjan verisyyttä, mutta taistelukohtauksista huolimatta, kirja oli yllättävän vähä verinen, mikä ei ollut huono juttu ollenkaan. Löytyi kirjasta kuitenkin eräs kohtaus, jossa kädelle tehtiin melko tarkasti kuvailtu operaatio. Kohtaus oli onneksi aika nopeasti ohi. Kirjaan uppoutuneena tarkasti kuvaillut veriset kohtaukset alkavat helposti ällöttää tätä lukijaa.

Kirjan henkilöstö oli aika miespainotteista, eikä montaa naista kuvailtu kovin tarkkaan. Yksi orjatyttö nousi naisten joukosta enemmän esille ja suurimman osan ajasta pidin hänen hahmostaan, vaikka hän jäikin kovin etäiseksi. Gaiuksen ja Marcuksen hahmoihin toki keskityttiin enemmän, mutta loppujen lopuksi tämän yhden kirjan aikana en ehtinyt saamaan kovin hyvää kuvaa heistä, sillä kasvaminen lapsesta mieheksi tapahtui nopeasti.

Iggulden on muuttanut kirjaan todellisuutta jonkin verran ja keksinyt varsinkin Gaiuksen lapsuuteen ja nuoruuteen itse seikkailuja. Todellisia hahmoja ja tapahtumia kuitenkin riittää myös ja kirja oli mielenkiintoinen tarina varsinkin historiallisista romaaneista, sekä poikamaisista seikkailuista pitäville.


Keisari I -Rooman portit, (The Emperor -Gates of Rome, 2003)
Otava, 2004
Suom. Ilkka Rekiaro
s. 428

torstai 11. tammikuuta 2018

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta


Pohjois-Suomi päättää julistautua itsenäiseksi, kun hallitus päättää, ettei maalaisilla ole enää oikeutta muuttaa Helsinkiin. Pohjois-suomessa asukkaat tulistuvat hallituksen päätöksiin ja alkaa sisällisota.
Pohjois-Suomen asukkaat sotaan johdattaa Oula, jolla on omat keinonsa saada aikaan pelottava vaikutus itsestään. Hän ei arkaile käyttää hyväkseen johtamistaitoaan ja suostuttelukykyään.
Helsingissä johtajia riittää, mutta alikersantti Jesse Purola johdattaa innoissaan joukkonsa kohti sotaa. Hän haluaa näyttää lappalaisille, kuinka soditaan. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa. Pyssyjen paukkuessa ja alaisten niskuroidessa on vaikea pitää yllä hillittyä johtamista.

Heikkisen kirjassa otetaan taas kantaa huumorilla höystetyn tarinan kautta. Terveiset Kutturasta kärjistää tilanteen, jossa Lapilta pikkuhiljaa viedään kaikki. Huumorin keskeltä löytyy siis myös ajattelimesen aihetta.

Tarina kerrotaan monen henkilön näkökulmasta. Voisi kuvitella, että näin monen henkilön toisistaan eroavat mielipiteet tekisivät kirjasta liian sekavan, mutta Heikkinen on onnistunut pitämään paketin kasassa ja viekin tarinan kunnialla loppuun.

Olen lukenut Heikkiseltä aiemmin Jääräpään ja siinä pidin eniten loistavista hahmoista ja Lapin tunnelmasta. Terveiset Kutturasta on siihen nähden pettymys, vaikka toimiva kirja onkin. Hahmot jäävät etäiseksi ja pinnallisiksi suuren määrän takia. Kirjan hahmovalikoima on muutenkin erittäin vaikeasti samaistuttava. Parhaat hahmot löytyivät kuitenkin Pohjois-suomesta, sillä Helsingin sotilaat ja toimittajat ovat kirjassa niin ärsyttäviksi kuvattuja, etten pitänyt yhdestäkään. Lapin tunnelmakaan ei tietystikään pahemmin sodan keskeltä esiin tullut.

Lue myös: Jääräpää


Terveiset Kutturasta, 2012
Johnny Kniga
s. 268

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tove Jansson: Kunniallinen petkuttaja


Katri Kling on rehellinen ja viisas nainen. Hän asuu veljensä kanssa, jota pidetään yksinkertaisena ja hitaana. Katri haluaa pitää huolta veljestään ja tarjota tälle kaiken mitä hän ansaitsee. Pienen merenrantakylän asukkaat vierastavat Katria, tämän luotaantyöntävän luonteen vuoksi, mutta Katri ei välitä. Hänellä on suunnitelma, jonka hän aikoo toteuttaa älyllä ja rehellisyydellä. Hän aikoo muuttaa veljensä kanssa upeaan taloon taiteilija Anna Aemelin luokse ja toteuttaa yhden veljensä suurimmista haaveista.

Kunniallinen petkuttaja on ensimmäinen Tove janssonin tuotannosta lukemani aikuisille suunnattu kirja. Tämän pienen ja tunnelmallisen talvikirjan perusteella uskallan kyllä tarttua jatkossakin Janssonin aikuistenkirjoihin.

Merenrantakylän tunnelma on rauhallinen, mutta ihmisten mielet ei niinkään. Katri ja Anna ovat hyvin erilaisia ihmisiä, joten väkisinkin heidän yhdessä asumisestaan nousee mysrkyjä niin heidän omissa, kuin muidenkin kyläläisten päissä. Hahmojen luonteenpiirteet selvenevät lukijalle pikkuhiljaa kirjan edetessä, mutta samaa tahtia hahmot myös kehittyvät ja piirteet muuttuvat. Uutta löytyy hahmoista siis kaikenaikaa.

Lukuiloa häiritsi kuitenkin virheet, joita oli runsaasti tässä painoksessa. En olekaan hetkeen lukenut kirjaa, jossa näin paljon virheitä olisi ollut. Pienten kirjoitusvirheiden lisäksi oli isompia virheitä. Katrin nimikin oli välillä Kati ja jopa Kari.


Kunniallinen petkuttaja, (Den ärliga bedragaren, 1982)
WSOY
Suom. Kyllikki Härkäpää (1983)
s. 198

torstai 4. tammikuuta 2018

Eve Hietamies: Hammaskeiju


Antti ja Paavo Pasanen ovat täällä taas! Antti on pärjännyt yksinhuoltajana jo seitsemän vuotta ja Paavon on aika mennä kouluun. Kouluun meno ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Paavo olisi tarpeeksi vanha pärjätäkseen yksinään. Ongelmia ilmenee nopeasti, kun Antin pitäisi tehdä töitään ja Paavon lähteä ihan yksin kouluun. Koulun jälkeen olisi vuorossa iltapäiväkerho, joka ei tunnu olevan Paavon juttu lainkaan. Näissä uusissa asioissa olisi jo tarpeeksi murhetta tälle kahden hengen perheelle, mutta pian kuvioihin ilmaantuu monimutkaisia rakkaussuhteita ja pikkuveli, jonka on muutettava Pasasten luo.

Hammaskeiju on kolmas osa Pasasista kertovassa sarjassa.

Aivan mahtavaa, että Pasasten tarina sai jatkoa! Näissä kirjoissa kaikki on kohdallaan. On iloa, surua ja hauskoja hetkiä. Hietamies on luonut näihin kirjoihin loistavat hahmot, joiden kaikkien elämät kiinnostavat lukijaa, vaikka ei voisi mitenkään itse samaistua heidän tilanteisiinsa.  Hammaskeiju on yhtä upea, kuin edeltäjänsäkin, enkä keksi tästä mitään huonoa sanottavaa. En edes pienen pientä huomautusta. Kirjan tunnelma on käsin kosketeltavan aito ja Paavosta on kasvanut hulvaton koululainen, jonka toilailuja ei voi olla nauramatta. Kaiken huumorin keskeltä löytyy välillä vakavanpiakin hetkiä, jotka yhdessä huumorin kanssa tekevät Hammaskeijusta täydellisen kokonaisuuden.

Toivon kovasti, että tämä sarja saisi vielä jonakin päivänä jatkoa. Varmasti muitakin kiinnostaisi millainen on teini-Paavo. :D


Lue myös: Yösyöttö ja Tarhapäivä.


Hammaskeiju
Otava, 2017
s. 415
Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Anna-Leena Härkönen: Sopan syvin olemus


Sopan syvin olemus on keittokirja, mutta ei tosiaankaan kovin perinteinen sellainen. Kirja on jaettu yhdeksään lukuun, joissa jokaisessa on muutamia ruokareseptejä höystettynä Härkösen havainnoilla ruuasta, ja monesta siihen liittyvästä asiasta, kuten ravintoloista ja illalliskutsuista.

Sopan syvin olemus on keittokirja, jossa esitellään ruokaa monenlaiseen tilanteeseen. Kirjasta löytyy keittoa, pitsaa, pullaa ja paljon muuta. Ehkä joku resepteistä lähtee kokeiluunkin, vaikka en tätä kirjaa varsinaisesti reseptien takia lukenutkaan.

Kirjoitukset reseptien ympärillä on samantyylisiä, kuin Härkösen kirjoissa, jotka ovat koottu lyhyistä teksteistä. (Esim. Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia.) Kirjoitukset ovat suorasanaisia, eikä ne kaunistele mitään. Välillä elämä on mukavaa, välillä taas ei, mutta joka tapauksessa on syötävä ruokaa ja mielellään vielä sellaista josta pitää.

Sopan syvin olemus on mainio kirja, mutta ei mielestäni Härkösen parhaimmistoa. Tämä johtuu kirjan alkupuolella kuvailluista ulkomaan ravintolakokemuksista, jotka eivät oikein istuneet menevään kirjoitustyyliin. Monet ravintoloiden nimet vilahtelivat tiuhaan tahtiin, eikä niistä mikään jäänyt mieleeni. Härkösen kommentit ravintoloista oli kuitenkin hauskaa luettavaa, joten voin silti suositella tätä kaikille, joille ruoka, ravintolat tai Härkösen kirjoitustyyli on lähellä sydäntä.


Sopan syvin olemus
Otava, 2000
s. 134
Kannen piirros: Pentti Otsamo

Vuosikatsaus 2017


Vuosi on jälleen kulunut kirjojen parissa ja on aika muistella hieman mennyttä vuotta.
Vuonna 2017 ehtisin blogiin postaamaan 58. kirjasta. Tavoitteenani oli lukea paljon suomalaista kirjallisuutta ja lisätä nuorten kirjoja lukulistalleni. Onnistuin molemmissa mielestäni kohtuullisesti. Suomalaisten kirjailijoiden kirjoja tuosta 58. kirjasta oli 29.

Nuorille suunnattu kirjallisuus ei ole koskaan ollut suuressa osassa blogissani, mutta viime vuonna sain määrää ihan mukavasti kasvatettua ja tänä vuonna aion jatkaa nuortenkirjojen parissa. Tutustuin viime vuonna kahteen mahtavaan nuortenkirja -sarjaan, joiden lukeminen jatkuu ehdottomasti tänä vuonna. Ensimmäinen sarjoista on kaikkien tuntema Harry Potter -sarja, josta ehtisin lukemaan kolme ensimmäistä osaa. Toinen sarjoista sijoittuu myös erilaiseen kouluympäristöön ja on fantasiaa. Tuuli Vuorman Roistoakatemia -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyi viime vuonna ja tänä vuonna odotellaankin jatkoa.
Näiden sarjojen lisäksi luin muutamia yksittäisiä nuortenkirjoja, sekä Salla Simukan Lumikki -trilogian.

Vuosi 2017 oli minulle hyvä kirjavuosi, sillä löysin monia uusia kirjailijoita, joiden tuotantoa haluan seurata ehdottomasti jatkossakin. Jostain syystä dekkareiden määrä oli viime vuonna hyvin vähäinen. Toki niitäkin luetuista kirjoista löytyy, mutta normaalia vähemmän kuitenkin. Kaikki viimevuonna lukemani kirjat löytyvät täältä.

Jää nähtäväksi osallistunko tänä vuonna johonkin kirjahaasteisiin. Olen muutamia katsellut, mutta en ole tehnyt päätöksiä vielä. Olen surkea haasteissa. Unohdan ne joka kerta tai sitten ajattelen, että luen haasteeseen sopivia kirjoja vähän myöhemmin ja lopulta haaste on ohi, enkä ole saanut luettua siihen lähestulkoon mitään.

Toivottavasti tästä alkaneesta vuodesta tulee minulle ja teille kaikille loistava kirjavuosi!



perjantai 29. joulukuuta 2017

Juha Mäntylä: Joulukalenteri -24 jännityskertomusta


Joulukalenteri -24 jännityskertomusta on joulukalenteriksi suunniteltu novellikokoelma, josta löytyy kahdenkymmenenneljän eri kirjailijan kirjoittamat rikosnovellit. Tätä kirjaa ei ole tarkoitus lukea järjestyksessä alusta loppuun, vaan etuliepeestä löytyy kuvat luukuista ja tiedot miltä sivulta alkaa päivän novelli. Kirja toimii varmasti myös järjestyksessä luettuna, mutta idea on hauska, joten itse luin luukkujen numerojärjestyksessä.

Kirjailijat:

Henry Aho
Jaana Ala-Huissi
Anja Erämaja
Kari Hanhisuanto
Krista Hietakangas
Harri V. Hietikko
Sinikka Huusela
Aila Juvonen
Miia Kahila
Piia Kaikkonen
Jussi Katajala
Markku Keisala
Sonja Kinnunen
Jussi Kokkonen
Samuel Monk
Harri István Mäki
Juha Mäntylä
Raimo Mörö
Helena Numminen
Milla Ollikainen
Jasu Rinneoja
Tarja Sipiläinen
Pia Tervo
Helena Väisänen

24 jännityskertomusta toimi minulla tänä vuonna toisena kirjajoulukalenterina. Toisesta löytyy blogikirjoitus täältä. Monipuolinen novellivalikoima oli tässäkin joulukalenterissa. Muutama uusi kirjailija oli tuohon 2015 vuoden kalenteriin tullut, mutta paljon oli myös samoja, kuin tässä.

Tässäkin kalenterissa oli monta hyvää tarinaa, joista yksi erikoisimmista oli Kari Hanhisuannon Ensimmäinen joulu. Perinteisempää, mutta kiinnostavasti kirjoitettua rikosten selvittelyä tarjosi Piia Kaakkosen Edwardin joulu, Samuel Monkin Sormimerkit ja Raimo Mörön "Näytä keskisormesi". Vielä yhtenä novellina, jonka ideasta pidin paljon, täytyy mainita Piia Tervon Erilainen joululahja.


Joulukalenteri -24 jännityskertomusta
Reuna, 2014
s. 392