maanantai 18. maaliskuuta 2024

Thomas Brunstrøm ja Thorbjørn Christoffersen: Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti)

 

Salli haluaa seuraavana viikonloppuna huvipuistoon, ja niin haluaa oikeastaan isäkin. Mutta huvipuistossa käyminen on kallista. Ystävältään Salli keksii idean, miten heillä voisi olla rahaa huvipuistoretkeen. Salli perustaa kiroilukassan, sillä isä ainakin on kova kiroilemaan.
"Hänen mielestään kiroilu kuulosti tosi rumalta. Hän ei tosiaankaan voinut ymmärtää, miksi kirosanoja oli ylipäätään keksitty, kun niitä ei kuitenkaan saanut sanoa."
Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti) on hauskoja lastenkirjoja kaipaavalle loistava valinta.
Sallin isä on hulvaton persoona, joka intoutuu mukaan lastensa leikkeihin ja ideoihin. Pidän kirjan ideasta, jossa perheen isä on pääosassa tekemässä lasten kanssa kaikkea, vaikka perheeseen äitikin kuuluu. Kirjassa äiti pysyy kasvottomana jossakin taustalla. 

Kirja on täynnä huumoria ja hauskaa sanailua, joka miellyttää niin lasta kuin aikuista lukukaveriakin. Kirjassa on isot värikkäät kuvat ja melko vähän tekstiä. Plussaa kirja saa tavasta, jolla Sallin vekkuli pikkuvelikin on päässyt mukaan tarinaan hauskoina yksityiskohtina niin tekstissä, kuin kuvissakin. 


Sallin isä kiroilee (...niin penteleesti), Sallys far bander (...ad helvede til), 2019
KVALITI, 2023
Suom. Sirpa Alkunen
Arvostelukappale

torstai 14. maaliskuuta 2024

Stephanie Garber: Valenda

 

Tella ja Scarlett toipuvat ensimmäisen Caravalinsa kokemuksista. Tellan on kuitenkin aika osallistua jo seuraavaan, sillä hänellä on velka maksettavana salaperäiselle rikolliselle. Hän on luvannut paljastaa tälle Legendin oikean nimen, mutta sen voi saada tietoonsa vain voittamalla Caravalin. Tella sotkeutuu jännittäviin ja kuoleman vaarallasiin käänteisiin taistellessaan voitosta.
"Tella punoi kukkasia hiuksiinsa pystymättä lopettamaan. Hän tiesi, että niitä oli aivan liikaa, että hänen päänsä oli kuin puutarha, täynnä temppelipuunkukkia. Silti hän punoi niitä vain lisää."s.253
Valenda on Caraval -trilogian toinen osa.
Trilogian ensimmäinen osa oli upea, mutta tämä oli vielä enemmän, vielä parempi. 

Huhhu mikä lukukokemus tämä olikaan. Tällä kertaa kirjassa seurataan Tellaa, jonka äkkipikainen ja rohkea luonne vie mitä jännittävämpiin seikkailuihin. Peli on ensimmäisestä kirjasta jo melko tuttu, mutta silti siihen on saatu monia uusia kiinnostavia asioita. Tärkeämpää ja kiinnostavampaa on kuitenkin kaikki järisyttävät salaisuudet ja paljastukset, jotka Tella kaivaa esiin pelin edetessä. Dramaattisia juonenkäänteitä ei tästä kirjasta todellakaan puutu. 

Upean miljöön, hurjan seikkailun ja kauniiden vaatteiden lisäksi tällä kertaa esitellään myös upeita, synkkiä, pelottavia, mutta niin kuumia miehiä, joiden kanssa Tella joutuu tekemisiin. Vaikka lukija näkeekin näiden miesten synkän ja ilkeänkin puolen, on kutkuttavaa seurata tuleeko tästä jonkinlainen rakkaustarina, sillä Tella on vahva ja upea nainen, jota ei niin vaan nujerreta. Kirja olikin yhtä jännittämistä ja yllättymistä sivu sivun perään. Tellan hahmon vuoksi tämä kirja onkin roisinpi ja kuumempi kuin ensimmäinen osa, jossa seurattiin herkempää Scarlettia. 

Nyt kyllä jännittää mitä kaikkea trilogian päätös tuo tullessaan, sillä tässä osassa päästiin jo kuulemaan lisää Kohtaloista, mutta paljon jäi selvittämättä. Olen jokseenkin varma, että upea tarina on viimeisessäkin kirjassa edessä, sillä Garber osaa luoda upeita tunnelmia, joissa on valtavasti tuoksuja, värejä ja upeita yksityiskohtia.


Valenda, (Legendary, 2018)
WSOY, 2018
Suom. Kaisa Kattelus
Kartta: Rhys Davies
s.376

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit

 

Neshovin veljekset Margido, Erlend ja Tor elävät keskenään hyvin erinäköistä elämää, eivätkä juurikaan ole tekemisissä toistensa kanssa. Sitten veljesten äiti sairastuu ja miesten on kokoonnuttava hyvästelemään. Mukaan saapuu myös Torin muualla kasvanut tytär. Jälleennäkeminen ei ole helppoa, mutta se tuntuu kaikista välttämättömältä tällaisessa tilanteessa. Joulun kynnyksellä he kokoontuvat perheen sikafarmille, jota Tor on pyörittänyt jo vuosia. Perheen ongelmat ja salaisuudet alkavat viimein paljastua.
"Se oli lämmin kuin sametti ja tuoksui kevyesti maidolta. Pikkiriikkinen kärsä oli vaaleanpunainen ja kultaisen puhdas js saparo sojotti suorana pikkuruisesta pyllystä. Hän kohotti possun kasvoilleen ja se raotti unisesti silmiään ja hengitti pikkuisen vaikertaen. Vaaleiden ripsien alta avautuivat taivaansiniset silmät."s.159
Berliininpoppelit on ensimmäinen osa Berliininpoppelit trilogiasta.
Sainpa viimeikin aloitettua tämän ikuisuuden lukulistalla olleen trilogian, ja kyllä kannatti, sillä pääsin mielenkiintoiselle matkalle Norjaan, kurkistamaan monipuolisten hahmojen elämään. 

Tarinaa kerrotaan neljän hahmon kautta, jotka ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia. Ääneen pääsevät hautausurakoitsija Margido, Tanskassa asuva somistaja Erlend, Sikatilallinen Tor, sekä Torin aikuinen tytär, pieneläinklinikan avustaja Torunn. Kaikkien heidän elämään päästään oikein kunnolla katsomaan ja tutustumaan. Heidän arkea, juhlaa, työtä ja ajatuksia kuvaillaan paljon, ja heistä jokaisesta tulee lukijalle tuttu kirjan edetessä.

Kirjan teksti on ihanan kevyesti soljuvaa ja kuvailevaa. Suurimmaksi osaksi kirjassa käsitellään ihmisten elämää ja arkea, kaikkine rönsyineen. Eikä tosiaan pelkkää iloa, vaan niitä arjen ikäviä puolia, likaa, kuraa ja inhottavia muistoja, mutta kuitenkin löytyy myös ripaus niitä kauniita asioita. Pidinkin kirjasta valtavasti, vaikka ensimmäisenä kirjassa tutustuttiinkin minua vähiten kiinnostavaan hahmoon, Margidoon, joka oli hahmoista ainoa, jonka elämästä kertovia kohtauksia en odottanut. Muihin hahmoihin päästyäni ihastuin kirjaan kovasti ja luin sen vauhdilla pienen alkukankeuden jälkeen, joka johtui täysin Margidosta. 

Kirjassa eletään joulun aikaa ja ihastuttavat lumiset maisemat ovat myös suuressa roolissa. Tosin edes kaunis lumihuntu ja joulu eivät onnistu peittämään tämän perheen vaiettuja salaisuuksia, jotka paljastuvat lukijalle ja saavat odottamaan jatkoa.


Berliininpoppelit, (Berlinerpoplene, 2004)
Tammi, 2007
Suom. Tarja Teva
s.294

torstai 7. maaliskuuta 2024

Karin Erlandsson: Linnunkesyttäjä

 

Miranda ja Sirkka ovat palanneet Pohjoiseen, metsien keskelle, josta Miranda on kotoisin. He ovat asettuneet Lydian luokse asumaan ja arki alkaakin sujua mukavasti. Kauaa he eivät kuitenkaan ehdi rauhallisesta arjesta nauttia, sillä normaalisti niin arat päivytharakat alkavat hyökkäillä ihmisten kimppuun ja syy näyttää löytyvän hirmuisesta, ilkeästä naisesta, joka on päättänyt ottaa itselleen kaiken haluamansa. Miranda ja Sirkka päätyvät vaaralliseen seikkailuun taistellessaan naista vastaan.
"Puunhakkaaja ei kaadu koskaan, mutta kun hän kaatuu, on meidän muiden kerrottava siitä tarinoita, meidän on naurettava ja unohdettava. Puunhakkaajia kaatuu vain saduissa. Eivätkä sadut ole totta."s.51
Linnunkesyttäjä on toinen osa Taru silmäterästä -sarjasta.
Silmäterästä kertovan sarjan jatko-osassa lukija pääsee kurkistamaan Pohjoisen satamakaupungin elämään. Kaupungin asukkaat saavat elannon metsistä. Metsiä, puita ja metsurin arkea kuvaillaankin mukavasti, sillä monitaituri Miranda on palannut lapsuudestaan tuttujen töiden pariin, eli metsuriksi. 

Paluu tämän tunnelmallisen, haikean maailman pariin oli ihana. Elämä tämän kirjan maailmassa ei ole kenellekään helppoa, ja ihmisillä onkin karuja kohtaloita. Monia rankkoja juttuja käy tässäkin osassa, eikä tunnelma kovin hilpeäksi nouse missään vaiheessa, vaikka ihmisillä onkin sellainen mukavan positiivinen asenne vaikeuksia kohdatessa. Itse tarina oli jännittäviä tapahtumia pullollaan.

Kirja on melko nopealukuista ja helposti etenevää fantasiaa, jonka maailmaan on helppo päästä sisään. Kirjaan mahtuu erikoisia eläimiä ja monenlaista kasvia sun muuta fanatasiamaailmasta omanlaista tekevää asiaa, mutta niitä ei jäädä järin pitkäksi aikaa esittelemään. Tarpeeksi hyvä käsitys asioista saadaan ilman selittelyäkin, joten en olisi jäänyt kaipaamaan suurempia tietoiskuja näistä otuksista, ellei kirjilija olisi tehnyt niistä niin mystisiä kertomalla, etteivät edes kirjan maailmassa elävät hahmot tiedä niistä juuri mitään. Tämän keinon käyttäminen usean eri asian kohdalla alkoi tuntua ärsyttävältä, siltä ettei maailmaa ja sen hahmoja viitsitty esitellä kunnolla, kun ilman mainintaa asiasta olisin ollut aivan tyytyväinen saamiini tietoihin.

Silmäterän taru jatkuu vielä kahdessa osassa ja lähden innolla tutustumaan lisää tähän maailmaan yhdessä Mirandan ja Sirkan kanssa. He kun ovat kiinnostavia hahmoja. Samaan aikaan niin rohkeita, mutta silti myös heidän pelkojaan kuvataan aidosti. 


Linnunkesyttäjä, (Fågeltämjaren, 2018)
S&S, 2018
Suom. Tuula Kojo
Kansi: Sami Saramäki
s.315

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Anu Patrakka: Huomenna sinä kuolet

 

Portugaliin muuttanut suomalainen Johanna surmataan kotinsa lähellä. Onnellisen oloisessa parisuhteessa eläneellä naisella ei tuntunut olevan vihamiehiä, eikä syytä tappoon ole löytyä. Rikosetsivä Rui Santos kuitenkin tutkii sitkeästi juttua 
"Saisiko kaavion tehtyä toisin päin, oli Rui Santos kerran pohtinut istuessaan yksin pimeässä illassa portviinilasi kädessään. Voisiko kaavion avulla suunnitella täydellisen murhan, murhan josta ei jäisi kiinni?"s.53
Huomenna sinä kuolet aloittaa Rui Santos -dekkarisarjan.
Portugali on harvinaisempi matkakohde kirjan sivuilla, niinpä tartuin tähän sarjan aloitukseen suurella mielenkiinnolla. Portugalilaisen maaseudun elämään päästäänkin ihan mukavasti kurkistamaan tutkimuksien ohella. 

Rui Santos on portviinistä ja polkupyöräilystä innostunut rikospoliisi. Minua ei aiheena kiinnosta kumpikaan, joten yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei löydy. Toki Santosin menneisyyden haamut ja niiden paljastaminen teki hahmosta kiinnostavamman.

Tämä on melko hidastempoinen dekkari, ja vaikka sivujakin on alle kolmesataa, tuntui juoni jumittavan välillä kauan ilman mitään mielenkiintoisia tapahtumia. Kyllähän tässä sitten loppujen lopuksi ehti monenlaista tapahtua. Murhatutkinnan hitaasti etenevät Juonikuviot ja Santosin harrastukset eivät vain minua imaisseet mukaansa, mutta ehkäpä kokeilen sarjan toista osaa kuitenkin.


Huomenna sinä kuolet
Into, 2021
Kansi: Riikka Sohlman & Noora Laine
s.281

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Merja Jalo: Terapiatalli Ponimaa -Sydämeen sattuu

 

Aaron on joutunut kamalaan onnettomuuteen, joka vei mennessään häneltä hyvin läheisen ihmisen. Onnettomuuden tuoma trauma kiusaa Aaronia. Hän syyttää tapahtuneesta itseään, sitten hevostaan. Läheisen kuolemasta on vaikea päästä yli, mutta ehkä terapiatallin hevoset voisivat auttaa myös häntä, niin kuin monia muitakin.
"Poika kävelee hautakiven luota pää kumarassa. Hän ei katso sivuilleen. Kädet on työnnetty syvälle taskuihin. Hartiat vapisevat. s.47"
Sydämeen sattuu on osa Terapiatalli Ponimaa -sarjasta. Sen voi kuitenkin lukea myös itsenäisenä kirjana.

Tällä kertaa Terapiatalli Ponimaassa ollaan hyvin surullisen aiheen parissa kun päähenkilönä on isänsä menettänyt Aaron, joka kärvistelee tuskaisissa muistoissa. Surullista aihetta käsitellään lyhyesti, ja sen vastapainoksi keskitytään myös terapiatallin muihin asioihin, joiden kautta kirjaan tuodaan iloista kommellusta. Liian raskaaksi ei kirja siis mene. 

Terapiatalli Ponimaa tarjoaa helppolukuisia kirjoja tärkeistä aiheista, eikä tämä osa ole poikkeus. Läheisen menettämisen tuska tulee hyvin esiin kirjassa, mutta niin tulee myös toivo tulevasta, siitä että asiat helpottuvat ajan myötä. 
Hevosten täyteistä tarinaa koristavat Eeva Tötterstömin kauniit kuvat.


Terapiatalli Ponimaa -Sydämeen sattuu
KVALITI, 2024
Kuvat: Eeva Tötterström
s.60
Arvostelukappale

lauantai 24. helmikuuta 2024

Kristina Ohlsson: Hopeapoika

 

Aladdin asuu vanhempiensa kanssa vesitornissa, jossa heillä on myös ravintola. Perheellä on parhaillaan huono taloudellinen tilanne, eikä asiaa helpota ravintolasta katoava ruoka. Tornin lähellä alkaa hiippailla omituinen poika sortseissaan. Asia ei kummastuttaisi, ellei olisi kylmä, luminen talvi. Poika myös katoaa aina jälkiä jättämättä, ennen kuin Aladdin pääsee tämän luo. Aladdin, Billie ja Simona alkavat selvittää Ravintolasta katoavan ruuan tapausta, mutta samalla he tutkivat myös vielä kiinnostavampaa, vanhaa hopeaesineiden tapausta kouluprojekstia varten. 
"Häntä ei todellakaan kiinnostanut juoksennella pimeällä hautausmaalla. Nämä kohtaamiset päättyivät sitä paitsi aina samalla tavalla. Poika katosi näkyvistä, eikä Aladdin löytänyt häntä."s.84
Hopeapoika on Lasilapset trilogian toinen osa.
Tällä kertaa Åhusissa ollaan talvisissa maisemissa. Nuoret päätyvät jälleen jännittävien tapahtumien äärelle, eikä kummituksien mahdollista osuutta asiaan voida tälläkään kertaa täysin sulkea pois laskuista. 

Kirja on mukavan helppolukuinen nuortenkirja, joka etenee lyhyin luvuin. Jännitystä riittää, sillä nuoret pistävät lusikkansa moneen soppaan selvittäessään mysteerejä. Mukaan mahtuu myös monia rauhallisempia hetkiä, sillä nuoret tekevät paljon tutkimustyötä. Välillä sitten selviää jännittäviä asioita, tai päädytään pelottavampiin tilanteisiin. 

Kirja on loistava yhdistelmä dekkarimaista tutkintaa, kummituksia ja nuorien elämää kuohuttavia arkisempia asioita. Nämä arkiset asiat saavat myös kirjassa paljon sivutilaa. Tällä kertaa päähenkilönä toimii Aladdin, jonka kautta päästään kurkistamaan maahanmuuttajaperheen elämään. 


Hopeapoika, (Silverpojken, 2014)
WSOY, 2018
Suom. Pekka Marjamäki
Päällys: Sami Saramäki
s.224