sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Cecilia Samartin: Señor Peregrino



Jamilet syntyy Meksikossa selässään valtava syntymämerkki. Hänen kotikylänsä on pieni, eikä ihmiset ymmärrä mikä nuoren naisen selässä oleva merkki on. He uskovat sen olevan jotain pahaa ja pian Jamilet on syrjitty ja yksinäinen. Kun Jamiletin äiti kuolee, ei hänellä ole enää syytä jäädä Meksikoon muiden arvostelevien katseiden alle. Hän päättää lähteä Yhdysvaltoihin, vaikka se on laitonta.
Yhdyvaltoihin päästyään Jamilet muuttaa tätinsä luokse ja saa pian työpaikan. Työpaikka on läheisessä mielisairaalassa, jossa hänellä on hoidettavanaan ainoastaan yksi potilas. Señor Peregrino on espanjalainen mies, joka ei tunnu tulevan toimeen kenenkään kanssa. Jamilet kuitenkin ystävystyy vanhan herran kanssa ja kuulee tämän uskomattoman tarinan.

Señor Peregrino on ensimmäinen osa Peregrino -trilogiasta.
Señor Peregrinossa kerrotaan kahta tarinaa vuorotellen. Näistä on vaikea päättää kumpi on mielenkiintoisempi. Jamiletin tarina on ehkä jännittävämpi, mutta myös Peregrinon tarina on mukaansatempaava. Tarinat kulkevat hyvin yhdessä ja sopivan pituisina pätkinä. Molemmat tuntuvat olevan yhtä tärkeässä roolissa kirjassa.

Kirjassa oli paljon ennalta-arvattavia tapahtumia, mutta silti mukana oli riittävästi jännitettävää ja odotettavaa. Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti oli suuressa roolissa kirjassa, joten Meksikon ja Yhdysvaltojen lisäksi myös Espanjaan Samartin vie lukijan. Tämä sopii minulle paremmin, kuin hyvin. Espanjasta on aina mielenkiintoista lukea.

Kauneus, niin sisäinen, kuin ulkoinenkin on kirjan yksi suurista aiheista. Tämä ei kuulosta suurelta aiheelta. Yllättävän paljon kirjassa kuitenkin oli tapahtumia, jotka johdattivat aiheen jotenkin kauneuteen tai johtuivat kauneudesta.


Señor Peregrino, (Tarnished Beauty, 2008)
Bazar
Suom. Tiina Sjelvgren
s. 383

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio


Harry Potterin kamala kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy viimein ja on aika palata Tylypahkan velhokouluun. Potterin paluu kouluun ei kuitenkaan suju ongelmitta. Omituinen kotitonttu ilmestyy Potterin luo ja vaatii tätä jäämään pois koulusta, mihin Potter ei suostuisi mistään hinnasta.
Kun Potter ystävineen on lähdössä kouluun, ei hän jostain syystä pääse kouluun vievän junan kyytiin. Hän jää ihmeissään ystävänsä Ron Wesleyn kanssa asemalle, kun muut matkaavat kohti koulua.
Ronilla on idea, jonka avulla pojat pääsevät lopulta kouluun. Koulun ilmapiiri on muuttunut viime lukukaudesta ja pelottavia asioita alkaa tapahtua.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio on Harry Potter -sarjan toinen osa.
Harry Potterin velhomaailmaan oli yllättävän mukava palata. En lue kovin paljoa fantasiaa, mutta Rowling on luonut upean maailman loistavien hahmojen ympärille.

Kirja oli täynnä mielikuvituksellisia ja jännittäviä hahmoja, paikkoja ja tapahtumia, joiden pariin haluan palata taas pian. Salaisuuksien kammiossa oli paljon hauskoja kohtauksia, vaikka juoni muuten olikin jännittävä. Tylsää hetkeä ei Potterin parissa tullut, vaan juoni liukuu vauhdikkaasti eteenpäin. Jännitys jakautuikin tässä kirjassa mukavasti koko kirjalle, eikä niin loppupainoitteisesti, kuin Viisasten kivessä.

Salaisuuksien kammio ottaa kantaa minusta paljon enemmän, kuin viisasten kivi. Velhojen syntyperää ja taloudellista tilannetta pohditaan rankasti. Rikkaus ja köyhyys, sekä puoliverisyys ja puhdasverisyys ovat isossa roolissa. Potter ystävineen selviää kaikesta kiusaamisesta ja vertailusta kuitenkin ystävyyden avulla. Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys onkin vahvistunut nopeasti ja kolmikko on loistava toisiaan täydentävine luonteenpiirteineen.


Harry Potter ja salaisuuksien kammio, (Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998)
Tammi, 1999
Suom. Jaana Kapari
s. 365

torstai 7. syyskuuta 2017

Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan


Meidän tuntemaa maailmaa ei enää ole. Maailma on tuhoutunut, mutta vanhan maailman raunioista on syntynyt uusi. Ihmiset eivät tiedä menneestä paljoakaan. Tieto entisestä todellisuudesta on kuollut entisten sukupolvien mukana.
Hanka-Marikki on uuden maailman mahtava parantaja ja näkijä. Vuosia hän odottaa nuorta naista saapuvaksi. Hän on naisen näyssään nähnyt ja tietää tämän saapuvan. Viimein nainen saapuu sekoittamaan Hanka-Marikin ja tämän pojan rauhaisaa elämää.

Kunnes kuulen niiden tulevan on upeasti kirjoitettu pieni kirja. Kaksi täysin erilaista tyyliä vuorottelevat kirjan kerronnassa. Uudelleen syntyneen maailman puhetyyli on kaunista luettavaa. Hieman Kalevalakin siitä tuli mieleeni.

Tätä kirjaa lukiessa ei heti uskoisi, että kirjan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. Tuntuu enemmän siltä, kuin ihmiset olisivat palanneet kauas menneisyyteen. Ihmiset ovat ja elävät luonnon lähellä ja kunnioittavatkin luontoa ja kaikkea mitä se tarjoaa.  Kunnes kuulen niiden tulevan on suosittelun arvoinen kirja. Uusi maailma ja pienet palat menneestä maailmasta yhdistyivät loistavaksi kokonaisuudeksi. Tuhoutunut maailma oli pienessä roolissa kirjassa, mutta riittävästi paljastettiin kuitenkin. Kirjan sivuilta löytyy myös tarinaan sopivia mystisiä kuvia.

Luonto, loihtiminen, rohdot ja uskomukset oli kaikki kuvailtu upealla tavalla. Matilainen on luonut kirjaan lorumaisen tyylin, joka sopii kirjaan erinomaisesti. Vaikka yleensä en tänne laitakaan katkelmia kirjasta, teen nyt poikkeuksen, sillä kirjan kirjoitustyyli tarvitsee pienen esittelyn.

"Aamulla oli naapurituvan akka lapsen yksinään huutamasta löytänyt, nälässään kärsimässä. Mistään eivät emoaan löytäneet, ja niin viimein tulivat minulta apuja hakemaan, kun eivät yöhön halunneet imeväisen emon jäävän, yökylmään kohmettuvan, metsänlumoukseen jähmettyvän."

Tästä lähtien onkin seurattava Matilaisen tuotantoa. Aiemmin häneltä on ilmestynyt kirja nimeltä Hullu koira. Kuulostaa mielenkiintoiselta sekin.


Kunnes kuulen niiden tulevan, 2017
Hexen Press
S.128
Kansikuva: Richard Moult (In The Heart Of The Wood)
Arvostelukappale

maanantai 28. elokuuta 2017

Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot


Keskiajan Barcelonassa syntyy poikalapsi. Lapsi on jo pienenä aikuisen miehen näköinen ja vanhetessaan hänen kasvot pysyvät ennallaan. Hän joutuu näkemään Barcelonan koko historian kaikkine kauheuksineen ja veren vuodatuksineen, sillä hän on kuolematon. Hän janoaa verta ruuakseen ja joutuu pakenemaan usein.
Kun nykypäivän Barcelonassa löydetään kuollut mies täysin verettömänä, herää paljon kysymyksiä.

Kuinka ihanalta tämä kirja näytti ja kuulostikaan, kun sen ostin ja aloin lähes heti lukemaan. Salaperäinen kansi, Barcelona ja historia ovat varsin lupaavia asioita kirjassa, mutta tässä kokonaisuudessa ne eivät valitettavasti toimineet.

Kirja ei tarjonnut yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Salaperäinen kirjan hahmo Toinen, jonka oli tarkoitus ilmeisesti pysyä salassa kirjan loppuun asti, oli erityisen helppo päätellä jo alkuvaiheessa. Naisista puhuttaessa raiskaus oli avainsana. On tietenkin ajatuksia herättävää lukea ihmisten huonoista oloista keskiajalla ja sen jälkeen, mutta liika on liikaa. Varsinkin, kun kaikki nämä tapaukset tuntuvat niin kovin irrallisilta. Osa tapahtumista ei tuntunut kuuluvan kirjaan millään tavalla, enkä ymmärrä miksi ne sinne oli jätetty.

Barcelona oli suurimmassa roolissa kirjan sivuilla, mutta kaupungin kadut esiteltiin liian tietokirjamaisesti, eikä kuvaus sulautunut tarinaan osana sitä. Tähän kirjaan oli erittäin vaikea uppoutua ja ensimmäinen ja viimeinen mielenkiintoinen tapahtuma kirjassa oli Antoni Gaudin esittely ja Sagrada Familiasta puhuminen. Hahmojen joukosta löytyi sentään ihan mielenkiintoinen hahmo Marta, mutta loppujen lopuksi hän jäi aika pieneen rooliin kirjassa.


Ajattoman kaupungin varjot, (La ciudad sin tiempo, 2007)
Bazar, 2010
Suom. Satu Ekman
s. 415

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Jari Tervo: Jarrusukka


Koulun joulujuhlan järjestäminen voi olla vaikeaa. Varsinkin, kun seimikuvaelman näyttelijät kärsivät flunssasta ja oikean vauvan hankkiminen näyttelijäksi on mutkikasta. Seimikuvaelmaa yrittää saada kokoon historian dosentti, joka on saanut historianopettajan sijaisuuden.

Jarrusukka on kirjan ja ruusun päivän kirja vuodelta 2013.
Kirja on tietenkin lyhyt ja nopealukuinen, niin kuin näillä kirjoilla on ollut tapana, mutta asiaa tähän mahtui silti aika paljon. Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen historian dosentti ja kahden lapsen isä yrittää saada Jeesuksen näytelmäänsä, mutta lapsia ei ilmeisesti voikkaan hankkia ihan niin yksinkertaisesti. Huumori kirjaan haetaankin päähenkilön ymmärtämättömyydestä maailman menoa kohtaan.

Kirja oli hauska ja hyvin kirjoitettu. Tunnelmaa latisti se, etten pitänyt päähenkilöstä. Mies oli ärsyttävä ja oikealta maailmalta tietokirjoihin sulkeutunut jäärä. Myös muutamat kirjan "vakavammat" aiheet kummastuttivat olemassaolollaan, sillä ne tuntuivat turhilta, kun ne jäiväi kuitenkin niin pieneen rooliin kirjassa.

Nämä kirjan ja ruusun päivän kirjat ovat olleet viihdyttäviä ja Tervon kirja sopii joukkoon oikein hyvin.


Jarrusukka, 2013
Kirjakauppaliitto
s. 118

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Nuori Eliana asuu Seittien talossa töitä tehden. Seittien talo sijaitsee saarella, jota tulvat koettelevat ahkerasti ja jonka asukkaita valvotaan tarkasti. Eliana löytää pihalta pahoin loukkaantuneen verisen tytön, joka ei pysty puhumaan.
Seittien talon päällikkö, Kutoja antaa tytön jäädä töihin taloon ja Eliana yrittää selvittää tytön salaisuutta. Eliana on hämillään ja hieman peloissaan, sillä tytön käteen on tatuoitu Elianan nimi. Elianan ei auta, kuin toivoa ettei tornissa vartioiva Neuvosto kiinnitä asiaan liikaa huomiota. Elianalla on nimittäin tarpeeksi omiakin salaisuuksia saarella jossa uniennäkeminen on sairaus ja luku- ja kirjoitustaito sallittua vain Terävien talossa. Kommunikointi tyttöjen välillä on lähes mahdotonta, mutta siitä huolimatta saaren salaisuudet alkavat purkautua pikkuhiljaa.

Emmi Itäranta vie lukijan alusta alkaen jännittävien tapahtumien keskelle. Kirjan ympäristö ja maailma on kuitenkin normaalista niin paljon poikkeava, että lukijalle herää heti kysymyksiä. Itäranta ei jää selittelemään luomaansa maailmaa, vaan jatkaa tarinaa eteenpäin. Kirjan edetessä tarina ja sen ympäristö selkeytyy ja salaperäisen saaren salaisuudet paljastuvat.

Kudottujen kujien kaupunki on synkkä ja surullinen, mutta silti kaunis. Kauniin kirjasta tekee Itärannan kirjoitustyyli, joka tässä kirjassa on yhtä upeaa, kuin Itärannan esikoisessa Teemestarin kirjassa. Mieleenpainuvinta kirjassa oli ympäristö ja juoni. Hahmot olivat hyviä, mutta ei kirjan parasta antia. Tämä kirja näyttää taas, että aina ei tarvita tiiliskiven kokoista kirjaa, jotta siihen mahtuu kokonainen uudenlainen maailma.

Odotukseni olivat korkealla tätä kirjaa kohtaan, enkä joutunut pettymään. Kiehtova fantasiaromaani täynnä jännitystä ja hurjia juonenkäänteitä piti hyvin otteessaan.


Kudottujen kujien kaupunki
Teos, 2015
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
s. 335

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin


Rachel ja Ben eivät ole nähneet toisiaan kymmeneen vuoteen. Kun he sitten kohtaavat, kaikki palautuu uudestaan mieleen. Vanha tiivis ystävyys, hauskat hetket yhdessä ja yhteiset koulumuistot. Rachel on eronnut miehestään, mutta hänen harmikseen Ben on naimisissa ja onnellinen täydellisen naisen kanssa.
Rachel joutuu vaikeiden kysymyksien äärelle. Pystyykö Ben ja Rachel olemaan edelleen ystäviä monien vuosien ja kokemuksien jälkeen? Ovatko he muuttuneet liikaa? Ja kaikkein suurimpana kysymyksenä, pystyykö olemaan toiselle ystävä, jos tunteet ovat suurempia?

Sinuun minä jäin ei ole ihan ensimmäinen lukemani hömppäkirja, jonka aiheena on entisten koulurakastavaisten uudelleen kohtaaminen aikuisina. McFarlanella on kuitenkin mukavan kevyt ja hauska tapa kirjoittaa, joten jo aika kuluneesta ja ennalta-arvattavasta aiheesta saatiin vielä jotakin uutta sanottavaa.

Aika perinteistä hömppää tämä kirja oli. Löytyi rakkaustarina, rakkauden eteen tulevat ongelmat, ongelmista johtuvat sydänsurut, kahelit ystävät omine ongelmineen ja varmuus siitä, että loppu olisi onnellinen ainakin suurimmalle osalle hahmoista.

Sinuun minä jäin on kepeä hyvänmielen kirja, ei siis puida suuren suuria ongelmia, eikä edes kirjan sivutarinat ole erityisen raskaita, vaikka hahmoilla ongelmansa ovatkin.
McFarlanella on taito kirjoittaa toimivaa viihdettä, ainakin tämän kirjan perusteella, joten varmasti uskallan tarttua muihinkin hänen kirjoihinsa, kun tällaisen viihteen nälkä iskee.


Sinuun minä jäin, (You Had Me At Hello, 2012)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Hanna Arvonen
s. 412
Arvostelukappale