keskiviikko 23. elokuuta 2017

Jari Tervo: Jarrusukka


Koulun joulujuhlan järjestäminen voi olla vaikeaa. Varsinkin, kun seimikuvaelman näyttelijät kärsivät flunssasta ja oikean vauvan hankkiminen näyttelijäksi on mutkikasta. Seimikuvaelmaa yrittää saada kokoon historian dosentti, joka on saanut historianopettajan sijaisuuden.

Jarrusukka on kirjan ja ruusun päivän kirja vuodelta 2013.
Kirja on tietenkin lyhyt ja nopealukuinen, niin kuin näillä kirjoilla on ollut tapana, mutta asiaa tähän mahtui silti aika paljon. Kirjan päähenkilö, keski-ikäinen historian dosentti ja kahden lapsen isä yrittää saada Jeesuksen näytelmäänsä, mutta lapsia ei ilmeisesti voikkaan hankkia ihan niin yksinkertaisesti. Huumori kirjaan haetaankin päähenkilön ymmärtämättömyydestä maailman menoa kohtaan.

Kirja oli hauska ja hyvin kirjoitettu. Tunnelmaa latisti se, etten pitänyt päähenkilöstä. Mies oli ärsyttävä ja oikealta maailmalta tietokirjoihin sulkeutunut jäärä. Myös muutamat kirjan "vakavammat" aiheet kummastuttivat olemassaolollaan, sillä ne tuntuivat turhilta, kun ne jäiväi kuitenkin niin pieneen rooliin kirjassa.

Nämä kirjan ja ruusun päivän kirjat ovat olleet viihdyttäviä ja Tervon kirja sopii joukkoon oikein hyvin.


Jarrusukka, 2013
Kirjakauppaliitto
s. 118

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Nuori Eliana asuu Seittien talossa töitä tehden. Seittien talo sijaitsee saarella, jota tulvat koettelevat ahkerasti ja jonka asukkaita valvotaan tarkasti. Eliana löytää pihalta pahoin loukkaantuneen verisen tytön, joka ei pysty puhumaan.
Seittien talon päällikkö, Kutoja antaa tytön jäädä töihin taloon ja Eliana yrittää selvittää tytön salaisuutta. Eliana on hämillään ja hieman peloissaan, sillä tytön käteen on tatuoitu Elianan nimi. Elianan ei auta, kuin toivoa ettei tornissa vartioiva Neuvosto kiinnitä asiaan liikaa huomiota. Elianalla on nimittäin tarpeeksi omiakin salaisuuksia saarella jossa uniennäkeminen on sairaus ja luku- ja kirjoitustaito sallittua vain Terävien talossa. Kommunikointi tyttöjen välillä on lähes mahdotonta, mutta siitä huolimatta saaren salaisuudet alkavat purkautua pikkuhiljaa.

Emmi Itäranta vie lukijan alusta alkaen jännittävien tapahtumien keskelle. Kirjan ympäristö ja maailma on kuitenkin normaalista niin paljon poikkeava, että lukijalle herää heti kysymyksiä. Itäranta ei jää selittelemään luomaansa maailmaa, vaan jatkaa tarinaa eteenpäin. Kirjan edetessä tarina ja sen ympäristö selkeytyy ja salaperäisen saaren salaisuudet paljastuvat.

Kudottujen kujien kaupunki on synkkä ja surullinen, mutta silti kaunis. Kauniin kirjasta tekee Itärannan kirjoitustyyli, joka tässä kirjassa on yhtä upeaa, kuin Itärannan esikoisessa Teemestarin kirjassa. Mieleenpainuvinta kirjassa oli ympäristö ja juoni. Hahmot olivat hyviä, mutta ei kirjan parasta antia. Tämä kirja näyttää taas, että aina ei tarvita tiiliskiven kokoista kirjaa, jotta siihen mahtuu kokonainen uudenlainen maailma.

Odotukseni olivat korkealla tätä kirjaa kohtaan, enkä joutunut pettymään. Kiehtova fantasiaromaani täynnä jännitystä ja hurjia juonenkäänteitä piti hyvin otteessaan.


Kudottujen kujien kaupunki
Teos, 2015
Ulkoasu: Jussi Kaakinen
s. 335

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin


Rachel ja Ben eivät ole nähneet toisiaan kymmeneen vuoteen. Kun he sitten kohtaavat, kaikki palautuu uudestaan mieleen. Vanha tiivis ystävyys, hauskat hetket yhdessä ja yhteiset koulumuistot. Rachel on eronnut miehestään, mutta hänen harmikseen Ben on naimisissa ja onnellinen täydellisen naisen kanssa.
Rachel joutuu vaikeiden kysymyksien äärelle. Pystyykö Ben ja Rachel olemaan edelleen ystäviä monien vuosien ja kokemuksien jälkeen? Ovatko he muuttuneet liikaa? Ja kaikkein suurimpana kysymyksenä, pystyykö olemaan toiselle ystävä, jos tunteet ovat suurempia?

Sinuun minä jäin ei ole ihan ensimmäinen lukemani hömppäkirja, jonka aiheena on entisten koulurakastavaisten uudelleen kohtaaminen aikuisina. McFarlanella on kuitenkin mukavan kevyt ja hauska tapa kirjoittaa, joten jo aika kuluneesta ja ennalta-arvattavasta aiheesta saatiin vielä jotakin uutta sanottavaa.

Aika perinteistä hömppää tämä kirja oli. Löytyi rakkaustarina, rakkauden eteen tulevat ongelmat, ongelmista johtuvat sydänsurut, kahelit ystävät omine ongelmineen ja varmuus siitä, että loppu olisi onnellinen ainakin suurimmalle osalle hahmoista.

Sinuun minä jäin on kepeä hyvänmielen kirja, ei siis puida suuren suuria ongelmia, eikä edes kirjan sivutarinat ole erityisen raskaita, vaikka hahmoilla ongelmansa ovatkin.
McFarlanella on taito kirjoittaa toimivaa viihdettä, ainakin tämän kirjan perusteella, joten varmasti uskallan tarttua muihinkin hänen kirjoihinsa, kun tällaisen viihteen nälkä iskee.


Sinuun minä jäin, (You Had Me At Hello, 2012)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Hanna Arvonen
s. 412
Arvostelukappale

perjantai 4. elokuuta 2017

Michael Zadoorian: Viimeinen loma


Ella ja John on vanha pariskunta. Yhteiselämää on takana jo yli kuusikymmentä vuotta. John sairastaa alzheimeriä, eikä enää pysty muistamaan, kuin muutamia asioita hyvinä päivinään. Ella taas sairastaa syöpää ja tietää ajan olevan loppumassa. Ella päättää, että pariskunnan on aika lähteä vielä viimeiselle yhteiselle lomalle, vaikka lapset kieltävät ja lääkärit kauhistelevat. Heidän on karattava pienellä asuntoautollaan, jotta lapset eivät voi estää heitä tekemästä retkeään.
Ella ja John ajavat Detroitista kohti määränpäätään Disneylandia Route 66:a pitkin. He muistelevat menneitä, niin paljon kun John voi ja yrittävät viettää mahtavan viimeisen loman ilman sääntöjä.

Viimeinen loma on nopealukuinen kirja, mutta ei aiheeltaan kevyt. Minusta pariskunnan matka oli surullinen. Se oli kaukana mukavasta ja hauskasta roadtripistä. Minua jopa ärsytti Ellan käytös. Miksi ihmeessä huonokuntoisen naisen pitää raahata täysin muistisairas mies ajamaan valtavan pitkä matka. Ella, kun ei omassa lääketokkurassaan aina pysty huolehtimaan miehestään.

Pidin kirjan ideasta kuitenkin siksi, että myös vanhoilla ja sairailla ihmisillä pitäisi olla oikeus itse valita viimeisinä vuosinaan mitä tekee ja missä. Ellan kohdalla ymmärrän hyvin halun lähteä viimeiselle lomalle, kun pää toimii ja haluaa nähdä vielä kaikkea kaunista. Johnin raahaaminen stressaavalle matkalle vaan häiritsi.

Vaikka kirja oli mielestäni surullinen, oli varsinkin loppu kaunis. Oli myös mahtavaa, että pariskunnan matkaa ei oltu kirjoitettu liian helpoksi. Matka oli vaikea ja raskas ja kaikki tunteet tulevat loistavasti esiin Zadoorianin kuvailemana.



Viimeinen loma, (The Leisure Seeker, 2009)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Virpi Kuusela
s. 288
Arvostelukappale

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Sujata Massey: Rei Shimura ja ikebana-mestari


Japanilais-amerikkalainen Rei Shimura joutuu Norie-tätinsä painostamana aloittamaan Ikebana-kurssin. Oman yrityksen pyörittäminen ja mutkikkaat suhdekuviot verottavat Rein voimia, mutta ikebana-kurssille on mentävä. Rei saa pian huomata, että kukkien maailmassa on paljon kiistanalaisia asioita.
Pian Rei joutuu keskelle murhatutkimusta, kun ilkeä, mutta kunnioitettu ikebana-kurssin opettaja murhataan koululla. Rei ei voi olla pohtimatta tapahtunutta ja löytääkin itsensä  selvittämästä Ikebana-koulun salaisuuksia. Salaisuuksia tuntuukin olevan jokaisella. Oppilaat, opettajat ja muu koulun henkilökunta piilottelevat selvästi kaikki omia salaisuuksiaan. Rein on vain löydettävä henkilö, joka salaa jotakin hirveää.

Rei Shimura ja ikebana -mestari on Rei Shimura -sarjan kolmas osa.
Kauniiden kukka-asetelmien taakse kätkeytyvät salaisuudet ja kauheudet on ajatuksia herättävää luettavaa. Massey esitteli lukijalle taas uusia puolia Japanista ja sen kulttuurista, josta varmasti riittääkin uutta kerrottavaa sarjan jokaiseen osaan.

Rei Shimura ja ikebana-mestari on nopeaa ja vauhdikasta luettavaa. Kukkien asettelun lisäksi suuressa roolissa oli tietysti jälleen antiikki, josta onkin mielenkiintoista lukea. Antiikki toivottavasti pysyykin Rein intohimona koko sarjan ajan.

Rein suhdekuviot ei ehkä edelleenkään ollut kovin yllätyksellisiä, mutta tätä aihetta ei vatvota kuitenkaan liiaksi. Myöskään itse murha ei ole ollut itselleni se mielenkiintoisin juttu näissä kirjoissa, enkä edes ehdi miettiä murhaajaa kaiken Japanin kulttuurin keskellä. Ikebana mestari on helppo ja mielenkiintoinen kirja Japanin kulttuurista.

Lue myös: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus ja Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus.


Rei Shimura ja ikebana mestari, (The Flower Master, 1999)
Gummerus, 2002
Suom. Titta Leppämäki
s. 386
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

torstai 27. heinäkuuta 2017

Lisa Strømme: Mansikkatyttö


On vuosi 1893. Norjan rannikolla sijaitsevan Åsgårdstrandin asukkaat odottavat päääkaupungista saapuvia taiteilijoita ja varakkaita lomailijoita. Kun kesävieraat saapuvat, siirtyy osa paikallisista asukkaista mökkeihin jättäen asuntonsa kesävieraiden asuttaviksi.
Johanne on paikallinen tyttö, joka haluaisi kerätä marjoja ja viettää päivänsä luonnossa, mutta hänen äitinsä päättää, että tytön on aika mennä töihin. Johanne pääsee palvelemaan varakasta Ihlenien perhettä. Kyläläisten pahoista puheista ja kielloista huolimatta Johanne ja perheen tytär Tullik tutustuvat paremmin taiteilija Edvard Munchiin. Pian Johanne huomaakin olevansa keskellä salaisuuksia ja joutuu punomaan salajuonia itsekin.

Mansikkatyttö on kuvitteellinen tarina Edvard Munchin nuoruuden rakkaudesta. Jo ensisilmäys takakannen tekstiin lupaili minulle mahtavaa luettavaa, josta tulisin nauttimaan suuresti. Mansikkatyttö on yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut.
Kirjassa on upea rannikkokylän tunnelma, mieleenpainuvat hahmot, taidetta ja kaiken muun hyvän lisäksi se sijoittuu 1800-luvulle. Mansikkatyttö on kirja unelmista ja voi, kuinka haluaisinkaan, että kaikkien kirjan hahmojen unelmat toteutuisivat.
Kirja on yksi niistä, jotka jäävät mieleeni pyörimään lukemisen jälkeen ja jonka tunnelmasta on vaikea päästä irti, vaikka lukisi jo seuraavaa kirjaa.

Kirjaa lukiessani minun oli välillä mentävä tutkimaan Munchin maalauksia netistä ja lukemaan kaikkea mielenkiintoista taiteilijan elämästä. Tälläiset kirjat, jotka saavat minut tutkimaan ja miettimään vaikka mitä, ovat mahtavia!

Kirjan viimeisen luvun olisi ehkä voinut jopa jättää pois kirjasta. Joku voi kaivata tälläistä kaiken tiivistävää lopetusta, mutta minä olisin mielelläni lopettanut kirjan siihen 1893 -vuoteen tietämättä, mitä hahmoille loppujenlopuksi tapahtui. Ei tuo lopetus kuitenkaan suuremmin haittaa, ei se minulle ainakaan päällimäiseksi ajatuksiin jäänyt.


Mansikkatyttö, (The Strawberry Girl, 2016)
HarperCollins Nordic, 2017
Suom. Meri Ala-Tauriala
s. 336
Arvostelukappale

torstai 20. heinäkuuta 2017

S. K. Tremayne: Jääkaksoset


Angus ja Sarah Moorcroft tekevät valtavan päätöksen surun keskellä. He muuttaisivat tyttärensä Kirstien kanssa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin. On kulunut vuosi onnettomuudesta, jossa perhe menetti toisen tyttärensä, Kirstien identtisen kaksosen Lydian. Nyt heistä tuntuu siltä, että on parempi aloittaa uusi elämä kaukana kaikesta.
Elämä menee kuitenkin uudelleen raiteiltaan, kun Kirstie alkaa puhumaan äidilleen omituisia asioita. Hän väittää olevansa kuollut sisarensa Lydia. Puheet alkavat kuulostaa todelta, kun Sarah huomaa muitakin kummallisia asioita. Voiko hän sittenkään olla varma, että Lydia kuoli, eikä Kirstie?

Jääkaksoset on kirja jonka olen jo sen ilmestymisestä asti halunnut lukea. Nyt viimeinkin ostin kirjan ja pääsin sitä lukemaan, eikä odotus ollut turhaa. Skotlannin myrskyinen ja yksinäinen majakkasaari on mahtava ympäristö Tremaynen punomalle hyytävälle juonelle. Itse juoni on kekseliäs, eikä lopun karmivaa ratkaisua helposti pääse arvaamaan oikein.

Tätä kirjaa ei kovin pitkäksi aikaa malttanut laskea kädestä, sillä halu tietää mitä tapahtui oikeasti kasvoi sivu sivulta suuremmaksi. Tremayne onnistuu sekoittamaan lukijan moneen otteeseen, siitä mikä on totta ja mikä ei. Yksi itselläni eniten ajatuksia herättävistä asioista kirjassa oli Kirstie-Lydia, jonka seuraaminen oli sekä mielenkiintoista, että surullista. Oli kauhea ajatella, kuinka sekaisin tyttö oli omasta identiteetistään ja miten kaikki tapahtunut vaikutti tyttöön.

Jääkaksoset on kirja jossa luonnon kuvaus on kaunista ja onnistunutta. Ihmissuhteet monimutkaisia ja salaisuuksia täynnä. Verta ja väkivaltaa ei oikeastaan ole lainkaan, mutta jännitystä tämä ei latista. Kirjan lopetus oli hyvin keksitty, mutta aika nopeasti ohi. Kansikin on kaikenlisäksi upea, joten ei tästä kirjasta paljon parannettavaa keksi, ellei sitten ala miettimään Sarahia, jonka käytös ei ihan joka tilanteessa ollut uskottavaa.


Jääkaksoset, (The Ice Twins, 2015)
Otava
Suom. Oona Nyström
s. 349