torstai 13. kesäkuuta 2013

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe


16-vuotias Hazel sairastaa parantumatonta syöpää ja on onnekas saadessaan hieman lisäaikaa. Hazel tapaa syöpäsairaiden nuorten tukiryhmässä täydellisen yksijalkaisen 17-vuotiaan pojan Augustuksen. He tutustuvat ja heidän välilleen kehittyy vahva side. Hazel ei haluaisi Augustuksen rakastuvan itseensä, koska tietää kuolevansa ja jätttävänsä jälkeensä suurta surua. Tunteille ei kuitenkaan voi mitään ja pian kukoistaakin rakkaus heidän välillään. Sairauksistaan huolimatta nuoret pääsevät Hollantiin etsimään vastauksia lempikirjansa kirjoittajalta, joka niin hyvin tuntuu kirjassaan pystyvän samaistumaan Hazelin ongelmiin.

Kävin todella pitkästä aikaa kirjastossa, koska halusin lukea tämän John Greenin kirjan, jota kovasti on hehkutettu. Yhdysvalloissa kirja on ollut suuri menestys ja on ollut New York Timesin bestseller-listalla 53 viikkoa.
En odottanut kirjalta kovin paljon. En tiedä mistä mahtoi johtua. Ehkä noista kannen pikku enkeleistä ja muutenkin niin kovin sekalaisesta kuvasta, vaikka eihän kansi kerro tarinan hyvyydestä, oli minulla silti pieni ennakkoluulo...
Kirjaa vähänmatkaa luettuani katosi kuitenkin tälläinen käsitys. Todella pian minulle selvisi, että kirja taitaa oikeasti olla aika hyvä. Green kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti kahden syöpäsairaan rakkaustarinan. Unohtamatta tietenkään muita aivan loistavia hahmoja. Itku oli lähellä todella monessa kohdassa ja päällimäisenä tunteenä kirjaa lukiessani oli haikeus, vaikka hahmot jaksavatkin olla positiivisia. Varsinkin kohdissa, jossa mietittiin esimerkiksi musiikkia kuunnellessa, ettei joku kuolleista ystävistä saanut ikinä kuulla tätä kappaletta tai lukea jotain kirjaa jne.
Tähtiin kirjoitettu virhe jää varmasti mieleeen aika pitkäksi aikaa ja olen iloinen tästä uudesta tuttavuudesta, jota suosittelen teille muillekkin.


Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars, 2012)
WSOY, 2013
suom. Helene Butzow
s.338
Kansi: Sofia Scheutz Desing

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti