Cecelia Ahern: Saateenkaaren tuolla puolen

Rosie ja Alex stävystvät lapsina ja siitä lähtien he ovat kuin paita ja peppu. Elämä heittelee heitä ympäriinsä, eivätkä he välillä nää toisiaan pitkiinkään aikoihin, mutta heidän ystävyytensä säilyy tästä huolimatta. He lähettävät toisilleen kirjeitä ja sähköpostia säännöllisesti. Vaikka molemmat päätyvät naimisiin ja perustavat perheen, ei kumpikaan voi välttyä ajattelemasta, olisivatko he sittenkin voineet olla toisilleen oikeat elämänkumppanit. Sateenkaaren tuolla puolen seuraa Rosien ja Alexin elämää lapsesta aikuisikään asti.

Sateenkaaren tuolla puolen on odottanut hyllyssäni jo vaikka kuinka kauan lukemista, mutta se ei vain ole tätä ennen vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Nyt kun olen kirjan lukenut olen täysin eri mieltä, sillä Ahern kirjoittaa sujuvaa, hauskaa ja kevyttä tekstiä. Kirja ei ollut mielestäni missään vaiheessa liian lässynlässynlää rakkausjuttu, mitä pelkäsin ennen kirjaan tarttumista, vaan mukaansatempaava kirja rakkaudesta ja ystävyydestä.

Kirjan loppuratkaisu oli toki odotettavissa eikä tarjonnut suuria yllätyksiä, mutta koska tapahtumat muuten kirjassa olivat niin ennelta arvaamattomia, pysyi jännitys yllä kokoajan, eikä loppua edes miettinyt.

Kirjan rakenne oli kivaa vaihtelua, sillä se koostui ainoastaan kirjeistä, sähköposteista, lehtiartikkeleista, sekä chatti keskusteluista. Kirjaan mahtui paljon myös Rosien perheenjäsenten ja ystävien viestittelyä, eikä ainoastaan hänen ja Alexin.

Ahern ansaitsee ehdottomasti paikan lukulistalla jatkossakin, varsinkin jos muutkin kirjat ovat yhtä sujuvaa ja hyvää luettavaa. Sopii loistavasti välipalakirjaksi tai aivot narikkaan lukemiseksi. :)


Sateenkaaren tuolla puolen, (Where Rainbows End, 2004)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s.563

Markus Zusak: Kirjavaras

Kirjavaras kertoo nuoresta tytöstä Lieselistä, joka vuonna 1939 matkustaa junassa äitinsä ja veljensä kanssa kohti Himmelstrassenia, pientä saksalaista kaupunkia. Liesel ja hänen veljensä ovat muuttamassa sijaisvanhemmille, mutta veli kuolee jo matkalla junassa ja Liesel joutuu kohtaamaan uuden perheensä yksin. Lieselin elämä Natsi-Saksassa keskellä toista maailmansotaa ei ole helppoa, mutta varastettuja kirjoja lukemalla hän tuntee pientä iloa synkkien tapahtumien keskellä.

Kirjavarasta aloittaessani ajattelin sen olevan hieman raskas, sillä aihe ei ole kevyimmästä päästä. Kirja jää varmasti pitemmäksi aikaan mieleeni, sillä se nappasi minut täysin mukaansa ja sai ajattelemaan paljon. Kirja herätti minussa paljon tunteita, enkä lopusta selvinnyt ilman kyyneleitä.

Kertojana kirjassa toimii kuolema, joka ei olekkaan ihan jokapäiväinen valinta kirjan kertojaksi, mutta se toimi loistavasti. Minua ei häirinnyt kirjassa mikään, mikä on aika harvinaista, mutta en keksi tästä muuta kuin kehuttavaa. Kirjavaras nousi ehdottomasti yhdeksi suosikki kirjoistani.

Vaikka kirjan aiheet olivat raakojakin, oli se kirjoitettu lähinnä koskettavasti, eikä niin, että ajatukseksi jäisi vain kaikki raakuudet. Tämä oli hyvä asia, sillä en itse tykkää lukea tarkkoja kuvauksia kidutuksista ja toisten satuttamisesta. Tottakai pakostakin tälläisen aiheen omaavassa kirjassa hieman raakuuksia on, mutta odotin enemmän ja yllätyin positiivisesti niiden vähyyttä. :)

Kirjavarkaan henkilöt olivat hyvin suunniteltuja ja jokaisella oli todella näkyvä ja selkeä luonne. En osaa valita heistä suosikkia, mutta esimerkiksi Lieselin ystävä Rudy jäi todella hyvin mieleen.

Lukulistallani on myös muista sota aiheisia kirjoja ja tämän luettuani, ei niihin tarttuminen enää tunnu niin vaikealta, kuin ennen. Kirjasta myös oppi paljon ja oli todella mielenkiintoista lukea Hitlerin aikakaudesta, vaikka onhan siitä koulussa puhuttu, niin lukemalla ihan tavallisia kirjoja silti tuntuu parhaiten oppivan. Vaikka silloin täytyykin muistaa, että mielikuvitusta on varmasti paljon mukana.


Kirjavaras, (The Book Thief, 2005)
Otava, 2008
Suom. Pirkko Biström
s. 558
Kannen kuva: Jeff Cottenden

Katja Kallio: Kuutamolla

Iiris on kolmekmppinen leffahullu, joka työskentelee kirjakaupassa. Hän odottaa elokuvien kaltaista jalat alta rakkautta, mutta kun hän sen saa, onko se kuitenkaan niin ruusuista kuin luulisi? Hänen unelmiensa mies Marko jättää hänet ja Iiriksen on päästävä yli siitä, mutta se ei vain tunnu kovin helpolta.
Heidän eronsa vaikuttaa loppujenlopuksi myös muiden elämään ja draamaa on odotettavissa.

En ole ennen lukenut katja Kalliota, joten ajattelin, että voisi olla aika kokeilla. En ole katsonut edes kirjasta tehtyä elokuvaa, eikä tämän kirjan jälkeen hirveästi houkuttelekkaan. En pitänyt kirjasta. Ajattelin, että kirja sopisi nopeaksi välipalakirjaksi, mutta sen lukemissa meni kauemmin, kuin hyvän tiiliskivikirjan lukemisessa, sillä tämän pariin palaaminen ei oikein innostanut.

Loppua kohden kirja onneksi hieman parani ja lukutahtikin nopeni, mutta ei tästä silti mitkään kovin hyvät fiilikset jäänyt. Aika tylsä mielestäni. Kirjassa siteerattiin todella paljon elokuvien repliikkejä ja koska en hirveästi elokuvia katso, en pystynyt yhtään samaistumaan.Kirjan luettuani mieleen jäi melkeimpä ainoastaan valitus. Päähenkilö tuntui uivan koko kirjan läpi kurjuudessa ja valittamissa, eikä se oikein napannut ainakaan tällä hetkellä. Tosiaan loppua kohden ei enään ollut ihan niin paljon valittamista, kuin alussa ja tämän takia kirja vaikuttikin paremmalta.

Jäi kirjasta sentään jotain hyvääkin mieleen. Nimittäin Iiriksen kaveri Anna, joka oli aika räväkkä ja hauska. Hän toi mukanaan, myös kivoja vertauskuvia ja hän vaikutti jotenkin fiksulta, vaikka välillä olikin hiukan kummallinen.


Kuutamolla
Otava, 2000
s. 271

Johan Theorin: Yömyrsky

Katrine ja Joakim Westin ostavat ison Åluddenin tilan Öölannista. Talo on ollut autiona vuosikausia ja remontoimista on paljon. He ovat kuitenkin kokeneita remontoijia joten he päättävät muuttaa kahden lapsensa kanssa kartanoon.
Åluddenista liikkuu paljon tarinoita, joista kaikki eivät todellakaan ole iloisia. Kerrotaan, että kartano on rakennettu haaksirikkoutuneen laivan tukeista ja, että vainajat kokoontuvat joulun aikaan Åluddeniin.
Pian westinien muuton jälkeen tapahtuu ikävä onnettomuus, eikä ilo tunnu enää palaavan kartanoon. Lähipoliisina juuri aloittanut Dilda aloittaa tutkimukset. Apuna tutkimuksissa on Dildan sukulainen, vanha merikapteeni Gerlof Davidsson.

Yömyrsky on ensimmäinen Johan theorinin kirja jonka olen lukenut. Kirja kuulosti täydelliseltä pimeiden talvi-iltojen luettavaksi.

Kirja teki vaikutuksen. Pimeät yöt, raivoisat myrskyt, salaperäiset paikat ja  kummitusjutut herättivät mielenkiintoni koko kirjan ajaksi alusta loppuun. Åluddenin kartano kuvailtiin jännittävästi ja vaikka kirjassa oli jonkinverran kummitusjuttuja, ei se kuulostanut missään vaiheessa liian uskomattomalta, vaan välillä selkäpiitä karmi ajatus suosta kurkottelevista käsistä, kun ruumiit haluavat ylös tai itse avautuvasta navetan ovesta, joka kutsuu selvittämään navetan salaisuuksia.

Kirja kertoi välillä vanhemmasta ajasta Mirja Ramben kirjoittaman myrskykirjan kautta ja välillä nykyhetkestä. En edes osaa päättää kummasta pidin enemmän, sillä molemmat olivat todella loistavasti ja jännittävästi kirjoitettu.

Yömyrsky on mukavaa vaihtelua tavallisille dekareille ja minun makuuni tämä sopi erinomaisesti. Nämä talviset pimeät illat sopi myös loistavasti kirjan lukemis ajankohdaksi ja tarinaan oli entistäkin helpompi uppoutua.

Haluan ehdottomasti palata vielä muihinkin Johan Theorinin kirjoittamiin kirjoihin ja toivon, että ne tekevät yhtä suuren vaikutuksen, kuin tämä. Suosittelen kirjaa kaikille!

Osallistun kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa -haasteeseen.


Yömyrsky, (Nattfåk, 2008)
Tammi, 2009
Suom. Outi Menna
s. 432
Kansi: Anders Carpelan

Lu Wenfu: Herkkusuu

Nuori Gao halveksii herkuttelevaa ahmattia Zhu Ziyetä, joka päivät pitkät ajelee riksalla kaupungin mahtavista ruokapaikoista toiseen.
Gao saa kommunistivallan alussa johtaakseen kuuluisan upean ravintolan, jossa tarjoillaan juuri Zhun makuun sopivaa kallista ja herkulllista herkkuruokaa, mutta koska hän vastustaa tälläistä elämäntapaa, alkaa hän muuttamaan ravintolaa koko kansalle sopivaksi.
Vuosien varrella, myös Gao ymmärtää, että ruualla on tärkeä merkitys, myös herkullisilla ja kalliimmilla ruuilla, mutta siinä vaiheessa huippu ravintolan ennalleen muuttaminen on jo melko vaikeaa.

Kiinasta kertovat kirjat kiinnostavat minua kovasti, koska elämänmeno siellä on hyvin erilaista ja lukeminen tälläisista asioista on mielenkiintoista. Herkkusuu on juuri sopivaa luettavaa tässä tapauksessa, sillä se on pullollaan ruokakulttuuria.
Herkkusuusta saisi varmasti paljon muutakin tietoa irti ja tarinaan voi syventyä monella eri tavalla. Sitä voi lukea kulttuurivallankumouksen kannalta keskittyen siihen tai niin kuin minä. Ruokaan, ihmisten tapoihin ja kiinalaiseen kulttuuriin.

Kirja on todella lyhyt ja nopeasti luettava, joten minkäänlaista kommunisti - kapitalisti ähkyä ei ehdi saada, vaikka ihmisten mielipiteisiin keskitytäänkin kirjassa aika paljon.

Ajat ehtivät vaihtelemaan kirjan juonessa paljon, joten monenlaisiin eri tilanteisiin ehditään pureutua. Välillä on köyhää ja välillä kansalla menee todella hyvin. Kuitenkin ruoka pysyy kokoajan mukana, vaikka muuttuen toki sekin tilamnteen mukaan ihmisille sopivaksi.

Suosittelen kirjaa kaikenlaisille lukijoille, sillä sitä voi lukea kevyenä kirjana tai syventyä enemmän ja pohtia kaikkia niitä monimuotoisia asioita joista kirja oikeastaan kertoo. Sillä tämä kirja on oikeasti paljon muutakin, kuin ruokaa, vaikka itse luinkin sitä lähinnä ruuan kannalta. Tämä johtuu siitä, ettei itseäni kiinnosta kauheasti tarinat kommunisteita, ja kapitalisteista tai siitä koska on parempi olla kapitalisti ja koska kommunisti, sillä kumpiakin hakattiin vähän vuorotellen. :D


Herkkusuu, (Meishijia, 1982)
WSOY, 1994
Suom. Marja Peltomaa
s. 160

Petra Hammesfahr: Syysuhri

Joka toinen vuosi syyskuun neljäntenätoista päivänä katoaa nuori nainen. Poliisi epäilee, että asialla on sarjamurhaaja. Ainoastaan yhdeltä vuodelta puuttuu kuvailuun sopiva kadonnut nainen.
Karen on nuori nainen joka raiskattiin 15 vuotiaana ja 16 vuotiaana hän tuli äidiksi. 18 vuotiaana hän joutui murhaajaksi ajettuaan miehen yli, mutta yrittää päästä tapahtumista yli, vierellään rikoksensa ainoa silminnäkijä Marko.

Syysuhrin alku oli mukaansatempaavaa luettavaa ja kiinnostus heräsi heti, mutta sitten kirja alkoikin junnaamaan paikallaan. Odotin alun perusteella todella mielenkiintoista kirjaa, mutta mielestäni tästä olisi voinut jättää aika paljon mielenkiinnotonta tekstiä pois. Suurimman osan ajasta lukeminen tökki pahasti ja odotin vain loppuratkaisua.

Kirjan henkilöt jäi aika pinnallisiksi, ja vaikka juoneen oli yritetty rakentaa hämäävä taarina, jottei murhaaja heti selviäisi, oli kirjan ratkaisu mielestäni liian läpinäkyvä.
Voisin joskus lukaista Hammesfahrilta jotakin muuta, sillä kirjoitustyyli oli ihan hyvä ja koukuttava, tässä vaan oli liikaa tekstiä, kun menoa ja meininkiä oli niin vähän.
Kirjasta ei myöskään jäänyt kovin uskottava vaikutelma, varmaan henkilöiden pinnallisuuden vuoksi.
Puuttumaan jäi myös paikkojen ja asioiden kuvailu, jollaisesta minä pidän kirjassa todella paljon.

Kirja ei siis ollut kovinkaan paljon minun makuuni, vaikka alku olikin loistava. Onkos joku teistä lukenut tämän ja onko ollut parempia kokemuksia?



Syysuhri, (Das Letzte Opfer, 2002)
Otava, 2004
Suom. Marja Kyrö
s. 416

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Allan Karlsson karkaa vanhainkodista päivänä jolloin täyttää sata vuotta, juuri ennen syntymäpäiväkahvejaan. Allan karkaa ikkunasta ja kävelee asemalle. Ennen bussiin astumistaan, hän saa käsiinsä matkalaukun, jonka päättää ottaa mukaansa. Laukun ryöstäminen saa hänen peräänsä poliisien lisäksi nyt myös roistot.
Allan on ehtinyt olemaan elämänsä aikana mukana erittäin monessa historiallisessa tapahtumassa.

Kirja kuulostaa nimensä perusteella todella hauskalta ja sopivalta piristykseltä synkkiin syyspäiviin. Kirja kertoo Allanin pakomatkasta, mutta sen ohella kerrotaan Allanin elämä pääpirteittäin lapsuudesta satavuotispäivään asti.
Sadassa vuodessa onkin maailmalla ehtinyt tapahtua todella paljon ja Allan on ollut mukana suunnilleen kaikessa. Hän on nähnyt niin sodat, kuin atomipommien keksimisetkin.
Kirja oli todella viihdyttävää luettavaa. Eniten pidin kirjan kohdissa, jossa kerrottiin satavuotiaan allanin karkumatkasta, sillä historiaan keskittyvät kappaleet olivat välillä turhan yksityiskohtaisia tai hitaita. Varsinkaan kappale jossa Allan matkusti Kiinassa ei ollut omia suosikkejani.

Allan oli luonteeltaan hauska, mutta jäin kuitenkin hiukan kaipaamaan jonkinlaisia mielipiteitä asioihin. Hän tuntui ottavan kaiken vähän liiankin tyynesti, mutta toisaaltaan se teki kirjasta todella kevyen, joten ei sitä voi kirjalle miinukseksi laskea. Kirjaa pitää vain lukea oikealla asenteella, sillä Allanin iloista mielentilaa ei hetkauta Himalajan ylitys, eikä työleirit, kunhan ruokaa, unta ja viinapaukun saa säännöllisesti.
Kyseiset viinapaukut tosin mainittiin mielestäni turhankin tiuhaan, mutta ehkä ne sitten olivat Allanille niin tärkeä asia. Niin kuin äsken sanoin, oikea asenne on tärkeä. Ei pidä todellakaan ottaa tätä kirjaa liian vakavasti.

Vauhtia kirjassa riittää alusta loppuun ja yllättäviä käänteitä tuli vastaan suunnilleen joka sivulla. Oli ehdottomasti lukemisen arvoinen ja hauska kirja. Suosittelen.


Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann, 2009)
WSOY, 2010
Suom. Raija Rintamäki
s. 446

Seppo Saraspää: Aarniometsä

Pohjois-Suomessa löydetään metsästä murhattu mies. Keskusrikospoliisin tutkijat alkavat selvittämään sekavaa tilannetta. Kunnassa on käyty kiivasta taistoa metsureiden ja luonnonsuojelijoiden välillä siitä saako aarniometsää kaataa ja kun murhattu mies sattuu olemaan yhteismetsä yrityksen johtaja, kääntyvät epäilykset luonnonsuojelijoihin.

Aarniometsä oli ainoastaan 200 sivua pitkä, joten kovin syvällistä dekkaria en odottanut. En ole ennen lukenut Saraspäätä, mutta sain tämän kirjan ja sen aihe kuulosti mielenkiintoiselta.

Kirja oli ihan hyvä, ei mitenkään erikoinen, mutta luettava. Sen verran lyhyt kirja oli ettei kauhean kauaa ehtinyt arvuutella kuka murhaaja voisi olla, mutta täytenä yllätyksenä se kuitenkin tuli minulle.

Henkilöihin ei ikävä kyllä ehtinyt tutustua juuri ollenkaan, mikä minun silmissäni tekee kirjasta huonomman. Kirjassa kun oli kuitenkin monenlaisia hahmoja, niin olisi ollut kiva jos edes johonkin olisi saanut enemmän tuntumaa. Kaksi poliisia oli päähenkilöinä, mutta hekin jäivät erittäin pinnallisiksi, vaikka jonkinlaista luonnetta yritettiinkin luoda. Toisen poliisin kuvailu olisikin voinut jäädä vähemmälle, sillä itse en pitänyt hänen luonteestaan yhtään sen vähän perusteella mitä kirjassa kuvailtiin. :D

Oletteko te lukeneet Saraspäätä ja millaisia hänen muut kirjat ovat teistä olleet? Parempia? Huonompia?


Aarniometsä
Karisto, 1999
s. 200
Kannen suunnittelu: Niko Saikkonen

Liza Marklund: Uutispommi

Uutispommi aloittaa sarjan Annika Bengtzonin elämästä. Annika on iltapäivälehden tuore päälikkö ja hänen pitäisi saada toimitus rullaamaan. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä osa toimituksen porukasta on kateellisia Annikan korottamisesta pomoksi ja yrittävät loukata ja saada tämän eroamaan tehtävästään. Kun kaupungissa räjähtelee pommeja, tuntuu Annika pääsevän liiankin syvälle asian ytimeen, sillä hänen oma henkensä on vaarassa.

Uutispommi oli ensimmäinen lukemani kirja Marklundilta. Päätin koittaa jotain itselleni tuntematonta dekkari kirjailijaa ja koska pidän sarjoista koitin tätä. Kirjan alku ei tehnyt minuun suurta vaikutusta. Ajattelin, että tässä on nyt ihan liikaa iltapäivälehden työjuttuja, mutta siihen tottui aika pian ja voisin jopa ottaa piakkoin luettavaksi sarjan seuraavan osan.

Hiukan täytyy kansikuvasta valittaa, oli mielestäni aika tylsä ratkaisu läimäistä kirjailijan naama kanteen... Kansikuvahan ei toki kirjaa huononna, mutta itse jos olen vain katselemassa kivoja kirjoja ostettavaksi niin aika usein alan lukemaan takakantta jos kansi on mielenkiintoinen.

Seuraavasta osasta odotan jännityksellä, että onko siinä edelleen yhtä paljon "valittamista" Annikan johtaja paikan hankaluudesta... vähempikin riittäisi.


Uutispommi, (Sprängaren, 1998)
Otava, 2000
Suom. Outi Knuuttila
s. 382
Kannen kuvat: Elisabeth Ohlson

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about The Boy

Mad about The Boy on jatkoa tunnetuille Bridget Jones kirjoille. Bridget Jones on nyt reilu 50-vuotias kahden lapsen äiti, joka taistelee selvitäkseen lesken elämästä ja ollakseen hyvä äiti. Hän kamppailee myös  huomattavasti pienempien ongelmien kimpussa. Esimerkiksi teknologian. Tottakai kun kyse on Bridget Jonesista on myös treffailu ja miehen iskeminen erittäin suuressa roolissa.

Pidän Bridget Jones kirjoista todella paljon ja minua hieman arvelutti aloittaa tämä uusin kirja joka on kirjoitettu näin monta vuotta ensimmäisten jälkeen. Varsinkin, kun toisessa osassa ei jää mitään oikeastaan kesken eikä jatkoa välttämättä tarvittaisi. Mielenkiinnolla aloin siis kirjaa lukemaan selvittääkseni onko kirja mistään kotoisin.

Kyllä minä tykkäsin! Uutta väriä kirjaan toi Bridgetin lapset ja se, että hän on jo yli viisikymmentä ja äiti. Kuitenkin aikaisemmista kirjoista tunnetun Bridgetin tunnisti edelleen samaksi henkilöksi kuin aikaisemmin, eikä hän ollut liikaa muuttunut.

Bridgetin kommelluksista oli oikein hauska lukea, vaikka välillä olikin sellainen fiilis, että teknologiaa ja bridgetin ongelmia sen kanssa oli korostettu liikaa, myös loppu oli aika arvattavissa, mutta niin on todella monessa hömppä kirjassa, joten ei haittaa. :D Pääasia on, että lukiessa on hauskaa ja aivot saa heittää narikkaan tätä kirjaa lukiessa.

Vaikka Bridget jaksoi yhä naurattaa, en kaipaa enempää osia tähän sarjaan, vaikka luultavasti lukisin myös ne jos Fielding vielä jatkoa kirjoittaisi.


Bridget Jones - Mad about The Boy, (2013)
Otava, 2013
Suom. Annika Eräpuro
s. 441

Kauko Röyhkä: Miss Farkku-Suomi

Miss Farku-Suomi sijoittuu 1970-luvun lopun Ouluun. Kirjassa seurataan nuoren pojan Välden elämää. Välde on rakastunut luokkansa kauneimpaan tyttöön Pikeen ja haaveilee tästä läpi koko kirjan. Pike voittaa Miss Farkku-Suomi kilpailut, eikä osoitakkaan Väldeä kohtaan tämän toivomaa huomiota. Punk ja uusi aalto tekevät tuloaan ja Väldekin on mukana musiikin maailmassa.

Miss farkku-Suomesta on tehty elokuva, joka juuri vähän aikaa sitten tuli telkkaristakin, mutta jota itse en ole katsonut. Kuitenkin itse kirja on ollut jo jonkun aikaa lukulistalla ja löytyy omalta TBR100 listaltanikin.

Ensimmäisenä pitää sanoa, että en pidänyt päähenkilöstä Väldestä yhtään. Kirja itsessään oli hyvä. Kevyttä ja ymmärrettävää tekstiä. Hauskasti ja mielenkiintoisesti kuvailtua 70-lukua, joka piti mielenkiinnon yllä koko kirjan läpi. Paljon puhetta musiikista, josta itse en todellakaan kaikista ollut koskaan kuullutkaan, joten en osannut kovin hyvin kuvitella kirjan kaikkia kohtauksia, kun en oikeastaan tiennyt mistä puhutaan.

En kuitenkaan löydä kirjasta muuta huonoa, kuin Välden. Välde oli todella todella todella ärsyttävä. Hänen ajatusmaailma pisti välillä kiehumaan. Välillä taas hänen ajatuksensa kulki liiankin hienosti. Alussa sain hänestä käsityksen, että hän on vähän liian fiksun oloinen, mutta sitten tapahtui täyskäännös ja hän vaikutti ääliöltä koko loppu kirjan. :D


Miss Farkku-Suomi
Otava, 2003
s. 303

Kirjaostoksilla

Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi bloggaajat ostamaan kirjoja syyskuussa. En yleensä osallistu haasteisiin, mutta kerrankin löytyi itselleni sopiva haaste, sillä kirjoja tykkään ostella.

Kuukauden aikana kotiin päätyi kolme uutta kirjaa. Vaikka vain yksi niistä olikin oikeasti uusi kirjakaupan kirja ja muut kaksi kirppislöytöjä.

Ostan yleensä kirjani kirppiksiltä, ellei sitten kirjakaupoissa ole hyviä alennuksia. Tällä kertaa kuitenkin menin ostamaan kirjakaupasta normaalihintaisen kirjan, sillä olin odotellut jo sen ilmestymistä pokkariksi.

Kirjakaupasta mukaan lähti Helen Fieldingin kirja Bridget Jones - Mad about The Boy. Pidän paljon kahdesta ensimmäisestä Bridget Jones kirjasta, mutta tämä vähän arveluttaa. Epäilen hieman onko pitkän tauon jälkeen tämä kolmas enään lähellekkään yhtä hyvä, kuin aikaisemmat. Arvostelu kirjasta tulee, kun ehtisin sen lukemaan. :)

Kirppikseltä mukaan lähti Virpi Hämeen-Anttilan kirja Tapetinvärinen. Ostin tämän jo alkukuusta, ennen kuin olin lukenut yhtään Hämeen-Anttilan kirjaa ja nyt odottelenkin, että ehdin kirjan lukemaan, jotta saisin tietää onko tämä parempi, kuin ensimmäinen kirja jonka kirjailijalta luin, sillä siitä en hirveästi innostunut.

Toinen kirppikseltä mukaan lähtenyt kirja oli Joanne Harrisksen Appelsiinin tuoksu. Olen lähiaikoina ostellut enemmänkin Harriksen kirjoja, sillä pidän hänen tyylistään kuvailla asioita, kuten tuoksuja ja makuja.

Suomalaisesta ostamani kirja maksoi 9,95e ja kirppislöydöt ainoastaan 2,50e yhteensä. Tässä kuussa kirjoihin meni yhteensä siis 12,45e

John Franklin Bardin: Philip Banterin viimeiset päivät

Mainostoimittaja Philip Banter saapuu työpaikkalleen ja löytää työpöydältään omituisen yllätyksen. Joku on tuonut hänen pöydälleen kertomuksen. Sen nimi on "Tunnustus". Philip järkyttyy, sillä tunnustus kertoo härskisti hänen omasta elämästään. Tunnustus pitää sisällään hänen ajatuksia, juopottelua, mielenterveyden huojumisia ja pettämisisä.
Banter yrittää selvittää kuka on kirjoituksen takana. Hän itsekkö? vai joku joka haluaa hänelle pahaa.

Minun teki mieli lukea joku vähän vanhempi rikostarina, mutta kuitenkin jotain muuta kuin Christietä. Hyllystäni löytyikin joku aika sitten ostamani Philip Banterin viimeiset päivät, joten päätin lukea sen.

Kirja ei ollut erikoinen. Toivoin että kirjassa olisi kuvailtu hiukan kyseistä aikakautta ja elämää, mutta sellainen jäi erittäin pieneksi, niin kuin muukin kuvailu. Se sentään selvisi, että kirjan tapahtumat sijoittuivat New Yorkiin.

Takakannessa sanottiin, että jostakin aikaisemmasta kirjasta tuttu psykiatri purkaa karmaisevan arvoituksen langat. Odotin, että kyseinen henkilö seikkailisi kirjassa enemmän ja hänen ajatuksiaan saisi lukea kirjassa, mutta hän olikin hyvin harvoissa kohtauksissa ja marssi vain lopulta kertomaan ratkaisun, mikä ärsyttää minua kirjoissa paljon. jotenkin en vain pidä siitä, että henkilö jota ei edes kunnolla "tunne" tulee ja ilmoittaa asiat, kuin ne oisi kaikille päivänselvää. itse kun tykkään siitä, että henkilöihin saisi tutustua kunnolla.

Kirja oli kuitenkin ihan lukukelpoinen välipalakirjaksi, vaikkei se tulekkaan jäämään pitkäksi aikaan mieleen, enkä nyt varsinaisesti lisää lukulistalleni kyseisen kirjaiijan muita kirjoja, vaikka saatan niitä tulevaisuudessa lukea, jos vastaan tulee ja kuulostaa mielenkiintoiselta.


Philip Banterin viimeiset päivät, (The Last of Philip Banter, 1947)
WSOY
Suom. Pirjo Latvala
s. 240
Päällys: Raimo Raatikainen

Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi

Kolmastoista lapsi kertoo perheestä, jossa jokaisella on eri sukunimi. Perheen äiti Tea Arola-Pozzuoli on maailmaa kiertävä pianisti. Hänen lapsensa Johanna ja Joakim asuvat suomessa ja kantavat kaunaa heidät hylännyttä äitiä kohtaan, sekä isovanhempiaan joiden luona he lapsuutensa joutuivat asumaan.

Hämeen-Anttila on minulle uusi tuttavuus. Törmäsin tähän kirjaan joku aika sitten kirppiksellä ja se lähti mukaan kun kuulosti mielenkiintoiselta.
Itse kirja ei sitten ollutkaan niin mielenkiintoinen kuin odotin. Itseasiassa se tuntui minusta hyvinkin tylsältä. Henkilöt olisivat voineet olla todella mielenkiintoisia, mutta ne jäivät hyvin kaukaisiksi. Takakannessa luvattuja salaisuuksia ei osannut yhtään odottaa. Kirja vaan junnasi eteenpäin, kunnes välillä selvisi jokin hirmuinen salaisuus. Näistä paljastuneista salaisuuksistakaan en sitten osannut nauttia, kun kirja jatkoi taas mielestäni tylsästi eteenpäin.

Kirjassa oli kuitenkin mukana tärkeitäkin asioita, kuten luonnon suojelu, mutta välillä tuntui, että miksi tässä edes puhutaan näistä, kun ne eivät mitenkään liity mihinkään. Toki nämä aiheesta poikkeamiset tekivät edes yhdestä kirjan henkilöstä Ilkasta hieman uskottavamman ja elävämmän.

Vaikka kirjasta jäi pettynyt fiilis, saa Hämeen-Anttila minulta myöhemmin toisen mahdollisuuden, sillä ostin ennen tämän lukemista myös toisen mielenkiintoisen kuuloisen kirjan samaiselta kirjailijalta. Pitääpä toivoa, että se olisi mielenkiintoisempi ja enemmän minun tyyliseni kuin tämä.


Kolmastoista lapsi
Otava, 2005
s. 320
Kannen suunnittelu: Camilla Pentti

Outi Pakkanen: Rakastaja

Bulevardilla asustava Veera Halme, joka vanhempansa perittyään on tarvinnut miettiä vain mitä kivaa tänään ostaisi, on perustanut vanhojen tuttujensa kanssa ruokapiirin. Ruokapiirin jäsenien välinen ystävyys vain ei tunnu olevan enään kovin vahva. Huumaavan ruuan tuoksun keskellä istuu joukko entisiä naapureita joiden välejä hiertää mustasukkaisuus ja suhdedraamat.

Rakastaja on Pakkasen kahdeskymmeneskolmas dekkari. Pakkanen on lemppari dekkari kirjailijani, eikä tämäkään kirja tuottanut pettymystä. Kirjassa on jälleen pääasiassa henkilöt, eikä niinkään tapahtuva rikos. Juoni on pullollaan upeita kuvailuja Helsingistä ja henkilöistä.

Lempihahmoni Anna Lainekkin on päässyt taas mukaan kirjaan. Välillä Pakkasen kirjoissa Anna on jäänyt erittäin pieneen sivuosaan, mutta minusta hän on välttämätön osa kirjoja. Anna on loistotyyppi, eläinrakas ja ruokaa rakastava iloinen ihminen. Hänen kokkaushetket ja ruokaohjeet ovatkin yksi lempiasioistani kirjassa.

Rakastaja on kevyttä ja erittäin mielenkiintoista luettavaa hetkeen kuin hetkeen. Suosittelen kaikille. Varsinkin niille jotka rakastavat kuvailevia kirjoja, jotka saavat lukijan suorastaan mukaan Helsingin kaduille, koska niin tämä kirja ainakin minun kohdallani toimii.

Lue myös: Julma kuu, ja  Toinen kerros.


Rakastaja
Otava, 2013
s. 287

Joanne Harris: Karamellikengät

Karamellikengät ovat jatkoa Pienelle suklaapuodille, jonka luin reilu vuosi sitten. Pienestä suklaapuodista tutut Vianne ja Anouk seikkailevat tässäkin kirjassa, mutta tälläkertaa nimillä Yanne ja Annie. Heidän perheensä on kasvanut omalaatuisella Rosette tytöllä. Suurin muutos heidän elämässään ei kuitenkaan ole nimen ja maiseman vaihdos. Yanne on lopettanut suklaanvalmistuksen ja kaikenlaisen taikuuden.
Neljän rauhallisen vuoden jälkeen heidän elämäänsä sekoittamaan astuu usein henkilöllisyyttään vaihtava Zozie de L'alba. Onko Zozien tarjoama apu sittenkään ilmaista?

Pienessä suklaapuodissa ihastuin upeaan kuvailevaan tekstiin. Varsinkin suklaasta. Onneksi sitä löytyi myös Karamellikengistä roppakaupalla. Kirjan alussa tosin ei suklaata hirveästi kuvailtu, mutta kun Vianne alkoi suklaanvalmistuksen uudestaan täyttyi kirjakin upeilla kuvailuilla tuoksuista ja mausta.

Taikuus pääsi tässä kirjassa huomattavasti enemmän esille kuin pienessä suklaapuodissa. Taikuuden maailmaan oli ihana sukeltaa. Juoni kulki rauhallisesti, mutta tylsää ei kirjan parissa tullut, sillä kirja on erittäin tunnelmallinen, suorastaan käsinkosketeltavan aito.

Viannen valmistavaa kaakaota voisi kyllä kupillisen saada kirjan mukana, kun lukiessa tekee kokoajan mieli suklaata ja varsinkin sitä kaakaota.

Tärkeimpien hahmojen ajatuksiin pääsee loistavasti, sillä kertoja vaihtelee luvuittain. Minä kertojina vuorottelee Vianne, Anouk, sekä Zozie.

Lue myös: Pieni suklaapuoti.


Karamellikengät, (The Lollipop Shoes, 2007)
Otava, 2008
Suom. Satu Leveelahti
s. 512
Kannen suunnittelu: Claire Ward / TW

Eve Hietamies: Puolinainen

Ilona ja Iivari ovat olleet yhdessä jo viisi vuotta. Elämä sujuu hyvin. Ilona on kaupankassa ja Iivari hanafirman myyntimies. He kaipaavat kuitenkin tuttuun ja turvalliseen elämäänsä jotain lisää. Lapsen. Mutta lapsen saanti onkin vaikeampaa kuin he olisivat koskaan voineet uskoa. Raskaaksi Ilona kyllä tulee, mutta sikiö toisensa jälkeen tulee ulos. Ilona ja Iivari ovat kauhuissaan. Ei kukaan ollut varaittanut tälläisesta.

Puolinaisen aihe on synkkä, mutta koska pidin todella paljon Hietamiehen uudemmista kirjoista Yösyötöstä ja Tarhapäivästä, halusin ehdottomasti kokeilla myös tätä monta vuotta aikaisemmin kirjoitettua.
Huomasin Hietamies aiheisia juttuja lukiessani, että hän on itse saanut ennen kirjan kirjoittamista viisi keskenmenoa ja neljä sen jälkeen. Hietamies siis tietää mistä puhuu kirjassaan, mutta kirja ei silti vaikuta missään kohtaa tilitykseltä omasta elämästä.

Kirja on loistavasti kirjoitettu. Huumori ei ole mukana, niin kuin muissa lukemissani Hietamiehissä, mutta enpä sellaista tälläiseen aiheeseen odotakkaan. Hietamies osaa kirjoittaa myös vakavaa tekstiä ja luoda aidot ihmiset aidontuntuisine suruineen.

Kirja onnistui myös saamaan minut hyvin kiukkuiseksi, kohdassa jossa Iivari möläyttää jotain sopimatonta. En viitsi tarkemmin kertoa jos kaikki eivät ole tätä vielä ehtineet lukea. Tunteilua siis mukana tätä kirjaa lukiessa. Suosittelen kokeilemaan. Kirjan aihe on kuitenkin mukavan erilainen, kuin yleensä kirjoissa jota olen lukenut. Mukavaa vaihtelua.

Lue myös: Yösyöttö, ja  Tarhapäivä.


Puolinainen
Otava, 2002
s. 318
Kansi: Markus Pyörälä

Seppo Jokinen: Lyöty mies

Lyöty mies kirja pitää sisällään kolmetoista rikoskertomusta. Kertomuksissa ääneen pääsevät Jokisen kirjoista tutun komisario Koskisen lisäksi uhrit, omaiset, sivulliset ja silminnäkijät. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä poliisit ovat äänessä ja toisessa sitten muut henkilöt.

En ole aikaisemmin lukenut yhtään Jokisen kirjaan ja päätin aloittaa tästä, jossa on monia kertomuksia. Kirjoitustyyli oli mukaansatempaavaa ja vauhdikasta. Ideoita tuntuu Jokisella riittävän, joten voin huoletta lukea joskus hänen romaanejaan, joissa komisario Koskinen seikkailee.

Kertomukset rullasivat hyvin eteenpäin ja osa liittyi löyhästi toisiinsa, mikä sai minut lukemaan tarkaavaisesti etsien yhtäläisyyksiä aikaisempiin kertomuksiin.
Suosikkia on aika vaikea valita näistä, kun niin monet olivat todella hyviä, vaikka olenkin enemmän romaanien ystävä. Kirjan ensimmäinen kertomus ei kuitenkaan kuulunut suosikkeihini ja kirja olisi mielestäni voinut alkaa jollain vähän mukaansa tempaavammalla kertomuksella. Se oli mielestäni liian lyhyt ja mitäänsanomaton, mutta onneksi loput tarinat olivat todella hyviä ja antoivat vähän enemmän aikaa päästä juttuun mukaan. Ensimmäinen kun ehti loppua ennen, kuin kunnolla alkoikaan.

Komisario Koskinen vaikutti mukavalta mieheltä, jonka seurassa voisi viettää monen monta tarinaa. Ehkä romaaneissa päästään syvemmällen hänen elämäänsä ja ajatuksiinsa. Sitä en vielä tiedä, mutta kaikki aikananaan. :D

Lyöty mies
Karisto, 2009
s. 397
Kannen kuva ja suunnittelu: Sakari Tiikkaja/ Radiant Graphics Oy

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Muumipappa on kyllästynyt elämään muumilaaksossa ja päättää muuttaa yhdessä perheensä kanssa kartala näkyvälle pienen pienelle saarelle. Vaikka Pikku Myy väittääkin saaren olevan vain lika kartassa.
Muumiperhe lähtee matkaan, mutta saarella oleva majakka ei olekkaan toiminnassa. Muumipappa yrittää turhaan korjata majakan valoa. Muumiperheen matkasta tulee jännittävä ja tapahtumarikas retki.

Pitkästä aikaa oli aika jatkaa muumikirjojen lukemista. Tämä oli vasta toinen muumikirja jonka luin. En tiedä pitäisikö muumikirjat lukea järjestyksessä vai ei, mutta minun lukujärjestys tulee olemaan sekalainen, vähän sen perusteella, mikä milloinkin sattuu kohdalle.

Muumipappa ja meri oli mielenkiintoista luettavaa. Hetki kestää kirjan alussa tottua "aitoihin" muumeihin, koska ne poikkeavat melko paljon telkkarista nähdyistä muumi tarinoista.
Muumit vaikuttavat masentuneilta. Varsinkin muumipappa, joka vaikuttaa täysin kyllästyneeltä elämäänsä. Se ettei muumit olekkaan kokoajan iloisia vesseleitä, saa aluksi hätkähtämään, mutta myös mielenkiinto herää, kun haluaa kuulla lisää.
Pidin kirjassa erityisesti muumumamman keksimistä ideoista piristääkseen omaa eläämäänsä, sekä kohdista joissa kuvailtiin mörköä. Mörkö kun on jäänyt itselleni etäiseksi ja tuntemattomaksi lastenohjelmissa.

Kirjasta löytyy monia kauniita piirroksia tukemaan tekstiä. Kuvassa näkyy niistä muutama.

Lue myös: Muumit ja suuri tuhotulva.

Muumipappa ja meri, (Pappan och havet, 1965)
WSOY, 1965
Suom. Laila Järvinen
s. 182
Päällys ja kuvitus: Tove Jansson

Sophie Kinsella: Varsinainen talousihme

Samantha Sweeting on ylikireä huippu lakimies tunnetussa lakitoimistossa. Hän ei osaa yhtäkään kotiaskaretta, ei siivoamista, kokkaamista tai pyykkäämisä.
Samantha päätyy taloudenhoitajaksi perheeseen joka uskoo hänen olevan huippukokki, joka pyöräyttää heille herkut hetkessä ja pitää talon puhtaana ja pyykit silitettyinä.
Samantha ottaa härkää sarvista ja aloittaa työt, jotka menevät tietysti päin mäntyä. Hän saa huomata, että ruuanlaitto ei olekkaan niin yksinkertaista. Pesukonekkin on täynnä ties mitä nappuloita.
Samantha on jo luovuttamassa, kun hän tutustuu talon komeaan puutarhuriin, jonka äiti päättää ottaa huolekseen Samanthan kouluttamisen huippu taloudenhoitajaksi.

Kinsella on tunnettu Himoshoppaaja kirjoista, mutta enemmän minun mieleeni ovat nämä hänen yksittäiset kirjat. Himoshoppaajat ovat kyllä lukulistalla.

Kinsella ei tuottanut pettymystä tälläkän kertaa. Varsinainen talousihme oli hauskaa ja kepeää luettavaa. Päähenkilö on superihana hauskoine ajatuksineen. Tätä kirjaa lukiessa ajatuksetkin muuttuvat kepeiksi ja tressi poistuu. :D
Kirjasta löytyy tottakai Chick-litin tapaan kunnon romanssi, joka onkin kuumaa huumaa välillä ja oikein herkullista luettavaa.
Vaikka Varsinainen talousihme on hyvä kirja jota suosittelen chick-litin ystäville, on se silti mielestäni Kinsellan kirjoista ehkä jopa huonoin. En tiedä tarkalleen mistä tälläinen tunne tuli. Ehkä kirjan aihe ei sytyttänyt niin paljon kuin muissa? Toisaalta en keksi kirjasta mitään huonoa sanottavaa, tämä kirja vaan ei jättänyt lopuksi kovinkaan kummoista fiilistä, toisin kuin jotkin Kinsellan kirjat, kuten Kevytkenkäinen kummitus.

Lue myös: Himoshoppaaja vierailla mailla, Muistatko minut?, Himoshoppaajan salaiset unelmat, Salaisuuksia ilmassa.


Varsinainen talousihme, (The Undomestic Goddess, 2005)
WSOY, 2007
Suom. Ulla Selkälä
s. 424
Päällys: Elina Warsta

Reijo Mäki: Intiaani

Yksityisetsivä Vares odottaa naisystävänsä Petran kanssa vierasta saapuvaksi Petran mökille. Vierasta ei kuitenkaan kuulu mitään, joten Vares ja Petra menevät tutkimaan laivan myöhästymisen syytä. Laiva löytyykin sumun keskeltä merestä liikkumattomana. Mitä on tapahtunut yhteysalukselle?
Samaan aikaan Amerikan Montanassa crow-intiaanien reservaatissa Albert Sweetgrass saa viestin rakkaaltaan, jonka on jokin aika sitten pelastanut. Tytty on taas pulassa. Niimpä Sweetgrass lähtee Suomeen tavoittelemaan Jussi Varesta.

Intiaanissa seikkailtiin perus Turun lisäksi vaihteeksi myös Amerikassa. Amerikan seikkailuja kuvailtiin yllättävän paljon ja itse Vareksen seikkailut jäivätkin vähemmälle mitä odotin. Kirjan loppupuolella Vereskin pääsi enemmän toimintaan mukaan, vaikka ei siinä tarkoituksessa mitä aluksi luulin.
Kirjan alussa tapahtuva verilöyly laivassa ei olekaan kirjan pääasia ja sitä setvitääkin melko vähän ja haparoiden. Pidin kirjasta todella paljon, juuri tälläisen asetelman takia, että monet eri yhteydet punoutuvat pikkuhiljaa yhteen. Uudenlaista mielenkiintoa kirjaan toi myös Amerikassa tapahtuvat tarinat, sillä sielä oli täysin uudenlaisia seikkailuja.

Vaikka Varekset ovat mielestäni todella hyviä, hauskoja ja meneviä kirjoja, en niitä edelleenkään lukisi montaa peräkkäin. Olen kerran kokeillut ja siinä vaiheessa itselleni ainakin tulee Vares ähky. Vaikka kirja näin yksinään luettuna tuntuu uudellaiselta ja jännittävältä, huomaa niiden samankaltaisuuden, kun alkaa lukemaan montaa peräkkäin. Samat vitsit ja tutut naamat jaksavat viihdyttää loistavasti yhden kirjan kerrallaan. Kaikkien Vareskirjojen lukemiseen tulee siis menevään aikaa, mutta eipä siinä mitään aikarajaa olekkaan. Muutenkin vanhempien Vares kirjojen lukemista lykkään aina vaan, sillä tykkään huomattavasti enemmän näistä uusista.

Lue myös:
Sheriffi, Mullan maku


Intiaani
Otava, 2013
s. 461
Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Viisi vuotta on kulunut siitä kun Antti Pasasen elämä mullistui. Paavo poika syntyi, eikä Paavon äidistä Piasta ollut lasta hoitamaan. Antti jäi siis kotiin Paavon kanssa. Nyt Vauva aika on ohi ja Paavo on viisi vuotias. Antti on uusien haasteiden keskellä, kun työ ja tarhapäivät pitää sovittaa yhteen. Antin ja Paavon elämä rullaa eteenpäin kuitenkin tasaisesti, kunnes Ennin tytär Terttu muuttaa Pasasille.
Antilla on paljon opeteltavaa tyttölapsen kanssa elämisestä. Mitkä vain vaatteet kun ei kelpaakkaan aamulla ja Pasasilta löytyvät elokuvatkin ovat poikien elokuvia.

Luin vasta hetki sitten Tarhapäivää edeltävän kirjan Yösyötön. Yösyöttö teki minuun niin suuren vaikutuksen, että en malttanut odottaa Tarhapäivän kanssa kauempaa.

Tarhapäivä oli yhtä mahtava kuin Yösyöttökin. Hietamies on luonut viisivuotiaiksi kasvaneista Paavosta ja Tertusta ihanat hahmot. Itselläni kun ei vielä ole lapsia voisi kuvitella ettei tälläisiin kirjoihin oikein voi samaistua, mutta Hietamies kirjoittaa niin uskottavasti ja elävästi, että Pasasten elämän voi kuvitella täysin. Siihen en osaa ottaa kantaa miten oikealta tuo heidän elämänsä kuulostaa lukiosta joilla on lapsia tai enemmän kokomuksia niiden hoitamisesta.

Kirja käsittelee paljon tyttöjen ja poikien eroja, joka tekee kirjasta hauskan. Antin tyttötietämys, kun vaikuttaa aika heikolta. Onneksi tuttu poliisimies osaa auttaa, kun Tertulle pitää tehdä kissapuku kouluun.

Yösyötöstä tuttuja puiston naisia esiintyy edelleen tässäkin kirjass, vaikka Yösyötössä jotenkin jäikin sellainen olo, että he eivät enää jatkossa pyörisi ympärillä. Minusta heidän kirjassa olo oli hyvä juttu, sillä varisnkin Pihla-Puolukasta kertovat jutut olivat hauskoja.

Suosittelen tätä jatko-osaa kaikille, sillä Pasaten perheessä viihtyy loistavasti.

Yösyöttö

Tarhapäivä
Otava, 2012
s. 447
Kansi: Markus Pyörälä

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Vanhus ei ole saanut kalaa kahdeksaankymmeneenneljään päivään. Hänen seuranaan ollut poika käsketään kalastamaan toiseen veneeseen, jotta hän saisi saalista. Vanhus joutuu nyt kalastamaan yksin, mutta hänen toivonsa elää yhä. Hän ajattelee ettei epäonni voi jatkua ikuisesti ja sinnikkäällä yrittämisellä kalaa kyllä tulee lähiaikoina. Hän vannoo itselleen saavansa todella ison kalan ja todistavansa kaikille, että ei ole toivoton tapaus.

Ernest Hemingway on kirjailija jolta luin vasta nyt ensimmäisen kirjan, vaikka hän on erittäin tunnettu. Vanhus ja meri on ollut pidempään lukulistalla, mutta nyt törmäsin siihen vanhempieni kirjahyllyä tutkiessani ja yllätyin... olen nimittäin aina kuvitellut kirjan paljon pidemmäksi mitä se todellisuudessa oli. Olen vain satunnaisesti kuullut joiltakin tuttavilta valitusta siitä, että kokonainen kirja kertoo vain yhdestä kalareissusta, mutta nyt kun itse näin kirjan ajattelin, että eihän näin lyhyeen kirjaan varmaan muuta mahtuisikaan.

Niimpä tartuin heti kirjaan ja nopeastihan se olikin luettu, vaikka kirjan tyyli onkin sellainen, että lukutahti hidastuu ja lukemaansa alkaa miettiä aika paljon jo kirjan edetessä. Kirjan voi lukea vain tarinana, mutta jos sitä alkaa miettiä tarkemmin siitä voi löytää monenlaisia opetuksia ja varmasti eri lukija voi sen tulkita täysin erillä tavalla.

Vanhuksen ja meren perusteella Hemingway on mielestäni loistava kirjoittaja. Yksinkertaisesta aiheesta tulee kaunis ja monipuolinen tarina. Vaikka kirja onkin jo vähän vanhempi ei kirjoitustyyli vaikuta liian vanhalta. Vanhuksen mietteitä unohtuu helposti lukemaan kerralla koko kirjan ajaksi, joten suosittelen varaamaan aikaa lukemiseen niin ettei kokoajan tarvitse keskeyttää.

Vanhus ja meri oli mielestäni kaunis kirja, mutta surullinen. Onko muut kirjan lukeneet kokeneet tämän surullisena?


Vanhus ja meri, The Old Man and The Sea, 1952)
Tammi
Suom. Tauno Tainio
s. 133

John Irving: Vesimies

Vesimies kertoo Fred Trumperista eli juksusta. Juksulla tekee väitöskirjaa muinaisalanorjalaisesta runoelmasta. Hän on karannut kotoa alppihiihtäjä vaimonsa Biggien ja heidän poikansa luota ja asustelee tyttöystävänsä kanssa, joka myös tahtoo lapsen.
Juksu on elämässään melko hukassa, eikä oikeaa suuntaa tunnu löytyvän. Kommelluksilta juksu ei välty varmaankaan yhtäkään kokonaista päivää.

Vesimies on ensimmäinen John Irvinin kirja jonka olen lukenut. Kirja sopi loistavasti nyt luettavaksi, kun olen mukana keltaisen kirjaston lukuhaasteessa ja tämä oli nyt toinen haasteeseeni lukemani kirja.

Olen pitempään ajatellut lukevani Irvinin kirjan Kunnes löydän sinut, mutta ehkä tämä huomattavasti lyhyempi Vesimies on parempi aloitus, kun en ole ennen Irvinin tuotantoon tutustunut. Nyt sain hieman tuntua Irvinin kirjoitustyyliin.

Vesimies on kommelluksien kirja. Juksu on hahmona varsinainen kummajainen. Valheelliset selitykset tulevat hänen suustaan ehkä jopa helpommin, kuin totuus. Tosin kovin uskottavilta hänen selityksensä eivät kuulosta, joka tuokin kirjaan aika usein koomisen vaikutelman. Kuten kohdassa, jossa hän on kiihkeillä epäonnistuneilla treffeillä opiskelijatytön kanssa ja huonossa kunnossa kotiin saapuessaan selitykset vaimolle on kyllä hauskaa luettavaa.

Kirjassa hypitään välillä ajassa jossa Juksu on vielä vaimonsa luona ja välillä taas kerrotaan ajasta jolloin hän asuu tyttöystävänsä kanssa. Kerran päästään jopa hänen lapsuuteensa. Pikkuhiljaa edestakaisin hyppivistä luvuista koostuu selkeä tarina Juksun elämästä alusta loppuun.

Tämän leppoisan ja hauskan kirjan perusteella voin jatkossakin Irviniä lukea hyvällä mielellä, vaikken tiedäkään kuinka samantapaista tämä muiden hänen kirjojensa kanssa on.



Vesimies, (The Water-Method Man, 1972)
Tammi, 1991
Suom. Kristiina Rikman
s. 420
Päällys: Herbie Kastemaa

Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet

Carrien nuoruusvuodet kertoo Sinkkuelämästä tutun Carrie Bradshawn viimeisestä lukiovuodesta. Carrie elää tavallisessa pikkukaupungissa ja kasvaa kohti aikuisuutta poika ja ystävä huolien kautta. Hänestä tuntuu että hän on ainoa joka ei ole vielä harrastanut seksiä. Ystävät ympärillä tuntuvat löytävän poikaystävät kovin helposti.

Olen suuri sinkkuelämää fani, joten tämä kirja kuulosti ehdottomasti pakolliselta luettavalta.
Kirja koostui Carrien ja hänen ystäviensä nuoruuden poikahuolista, ystävien välisestä draamasta ja unelmista.
Kirja oli kevyttä luettavaa ja ihan hyvä nuortenkirja, mutta sinkkuelämään en sitä edes voi verrata, sillä tämä oli aivan eri maailmasta.
Carrien hahmo nuorena oli täysin erilainen, kuin olin hänet itse kuvitellut sinkkuelämää katsoen. Nuori Carrie kokkaili kotona... Mitä ihmettä? Carrieko kokkaamassa!
Kirja oli siis suuri pettymys, sillä odotin kirjassa olevan jotain vähän syvällisempiä ajatuksia, kun kyse oli kuitenkin Carriesta, mutta se oli vain "aivotonta" teinihömppää.
tämä oli ensimmäinen Carriesta kertova kirja jonka olen lukenut, mutta jos muut kirjat ovat yhtä huonoja pysyn mielelläni televisiosarjassa...
Ainoa mielenkiintoinen asia kirjassa oli Carrien perhe johon sai tutustua.


Sinkkuelämää: Carrien nuoruusvuodet, (The Carrie Diaries, 2010)
Tammi, 2010
Suom. Liisa Laaksonen
s. 398
Kansi: Eevaliina Rusanen

Sarah Waters: Vieras kartanossa

Vieras kartanossa sijoittuu 1940-luvun Englantiin. Hundreds Hallin kartano sijaitsee maaseudulla ja sen asukkaat Ayresin perhe johon kuuluu äiti, poika ja tytär yrittävät pitää kartanoa pystyssä, vaikka varat ovat aivan loppu ja myytävää ei enää tunnu löytyvän.
Eräänä päivänä kartanoon saapuu tohtori Faraday. Hän on innoissaan päästessään näkemään kartanon jonka näki viimeksi lapsena. Näky kuitenkin järkyttää häntä. Upea kartano on enää varjo entisestä. Faraday tutustuu perheeseen, mutta kun talossa alkaa tapahtumaan kauheita, ei Faradaykään voi olla ajattelematta pahoja voimia.

Vieras kartanossa oli kirpputorilöytö. Kirja löytyikin juuri sopivaan aikaan, sillä sain jokuaika sitten facebookissa haasteen lukea viisi keltaisen kirjaston kirjaa, joita en ole aikaisemmin lukenut. Nyt oli siis hyvä aika tarttua haasteeseen ja lukea ensimmäinen kirja.

Vieras kartanossa oli ihana kirja. En voi tarpeeksi kehua Englannin vanhempaan aikaan sijoittuvia kirjoja. Rakastan vanhoista kartanoista kertovia juttuja. Tässä kirjassa tosiaan riitti talon, sekä asujen kuvailua, mutta yhtäkään lausetta en kirjasta poistaisi. Olisin voinut lukea noista kartanon synkistä huoneista vaikka kuinka paljon.

Iloinen tämä tarina ei missään tapauksessa ollut. Alussa kaikki oli perheen köyhyyttä ja talon huonoa kuntoa lukuunottamtta melko hyvin, mutta kirjan edetessä kaikki vaan huononi ja huononi pala kerrallaan. Jos muutamia onnenpisaroita matkanvarrella oli, eivät ne kauaa kestäneet.

Juoni eteni hitaasti, mutta se oli vain plussaa kirjalle, sillä minusta henkilöhahmojen kuvaileminen ja perheeseen tutustuminen oli tässä kirjassa erittäin tärkeää. Tärkeää se oli mielestäni siksi, että jos perhettä ei yhtään "tuntisi" en itse ainakaan niin helposti olisi valmis uskomaan kirjan kammottavia kummitteluja vaan luulisin automaattisesti perhettä hulluksi.

Talon tapahtumat tosiaan oli mielestäni melko karmivia ja jännitystä kirjan lukemisesta sai. Pitää vaan toivoa ettei kauhistu tämän jälkeen jokaista pientä ääntä öisin...


Vieras kartanossa, (The Little Stranger, 2009)
Tammi, 2011
Suom. Helene Bützow
s.594
Kansi: Tuija Kuusela

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antti Pasanen elää tavallista elämää toimittajana. Hänen vaimonsa Pia on raskaana. Kun lapsi viimein syntyy on todellisuus täysin erilainen kuin Antti olisi voinut kuvitella. Vastasyntynyt vauva jää hänen hoidettavakseen, kun Pia lähtee naistenklinikalta taksilla.
Antin baarireissut kavereiden kanssa saa jäädä, kun pitää miettiä mistä vauvalle löytää ruokaa ja miten sitä hoidetaan.

Siskoni on pidempään minulle kehunut tätä kirjaa, joten kun sen löysin kirpparilta, niin mukaanhan se lähti. Kehujen arvoinen kirja ehdottomasti oli. Kirja eteni ilman yhtäkään tylsää hetkeä. Suurrimmaksi osaksi kirja koostuu Antin ja hänen vauvansa Paavon elämän alkuvaiheesta. Vauvaelämän iloista ja suruista. Kirja on kirjoitettu niin, että välillä naurattaa ja välillä luetaan sitten totisemmalla ilmeellä.

Antin hahmo on uskottava, vaikken voikkaan tietää mitä miesten päässä liikkuu ja vauva-arkeen pääsee todella aidosti sukeltamaan mukaan. Eli kirja on juuri sellainen mistä pidän. Tarinan voi nähdä erittäin selvästi päässään, itsensä voi melkeinpä kuvitella tarinaan ja kirjaa ei halua laskea kädestä vaan lukea aina vaan lisää ja lisää.

Kirjaan voisi varmaan paremmin samaistua jos olisi lapsi ja kokemuksia vauvan kasvattamisesta, mutta loistavaa luettavaa se oli vaikkei itselläni lapsia vielä olekkaan. Eli ei kannata sen takia jättää lukematta. Vaikka kirja onkin pääasiassa vauvajuttuja jaksaa sitä silti lukea. :)

Jatko-osa Tarhapäivä menee ehdottomasti lukulistalle!

Yösyöttö
Otava, 2010
s. 383
Kansi: Markus Pyörälä

Leo Tolstoi: Anna Karenina

Anna Karenina elää ylhäisen pietarilaisen Kareninin vaimona. Hänen avioliittonsa ainoa onni on heidän pieni poikansa. Anna lähtee matkalle veljensä luo ja tapaa eräissä tanssiaisissa kreivi Vronskin. Vronski liehittelee kaunista Annaa. Vronskilla on myös toinen suuri ihailija Kitty, joka saa pettyä suuresti nähdessään Vronskin ja Annan rakkauden heräävän. Tanssiaisten jälkeen on Annan tehtävä suuria päätöksiä. Hänen pitää valita joko Vronski tai upea elämä jossa myös hänen rakas poikansa on.

Anna Karenina on ollut minulla jo varmaan vuoden lainassa, mutta vasta nyt rohkaistuin ja päätin tarttua tähän kirjaan. Pidän kovasti vanhoista kirjoista varsinkin silloin, kun kerronta on niin hyvää että vanhat talot ja puvut voi kuvitella mieleensä. Olen kuitenkin lukenut lähinnä englantilaisia vanhoja kirjoja, joten venäläiseen oli hiukan pelottavakin hypätä, kun sivumääräkin lähenteli tuhatta.

Onnekseni Anna Kareninasta löytyi runsaasti paikkojen ja kulttuurin kuvailua, sekä upeita pukuja ja seurapiirielämää, jota oli aivan ihana lukea. Eniten pidin kohtauksista joissa seurattiin Annan ja Vronskin, sekä Levinin ja Kittyn suhteiden etenemistä. Toinen ihanuus kirjassa oli vanhanaikainen kieli. Lukiessa huomaa hyvin, ettei suomennos ole ihan hetki sitten tehty.

Kirjasta löytyi myös monia kohtauksia jotka olisin mielelläni hypännyt yli. Maataloudesta ja politiikasta puhuttiin usein jaaritellen monia sivuja ja kun aihe ei itseäni kiinnostanut oli se tylsää. Toinen hiukan itseäni ärsyttävä asia oli ranskankielisten lauseiden käänökset jotka löytyivät sivun alalaidasta. Välillä niitä oli jopa kuusi yhdellä sivulla, jolloin tuntui sivun lukeminen pelkältä pomppimiselta.

Kirja ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta toisin, kuin jotkin englantilaiset romaanit, mutta omasta mielestäni Anna Kareninan lukeminen on ollut itselleni kuitenkin tärkeä asia, sillä onhan se hyvin tunnettu ja puhuttu kirja, josta en halunnut missään tapauksessa jäädä paitsi.


Anna Karenina, (1875-77)
WSOY
Suom. Eino Kalima
s. 917
Päällys: Pekka Loiri

Paulo Coelho: Alkemisti

Alkemisti kertoo Santiagosta, joka on andalusialainen paimen. Santiago lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään aarretta. Hän suuntaa Espanjasta Egyptiin, josta hänen unensa on kertonut aarteen löytyvän.
Santiago tapaa matkalla alkemistin joka opettaa häntä kuuntelemaan sydämellään ja tulkitsemaan elämäntietä.

Alkemisti on kirja, johon on mahdutettu kehuja todella paljon. niitä löytyy etukannesta, takakannesta, sekä tarinan loputtua myös loput kirjan sivut ovat omistettu kehuille. Tälläinen kehujen määrä asettaa kirjoille aika korkeat odotukset. Takakannessa jopa lukee "Vain harvoin lukija saa käteensä kirjan, joka voi muutta hänen elämänsä suunnan täysin. Paulo Coelhon Alkemisti on tälläinen kirja."

Suuria sanoja kirjalle joka ei minuun tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Ymmärsin kyllä idean. Seuraa unelmia, ja välillä pitäisi katsoa lähelle löytääkseen aarteensa, eikä niitä tarvitse etsiä aina kaukaa... Tai tälläinen opetus minulle jäi päällimäisenä mieleen. En vain ymmärrä miksi näin suuri haloo yhdestä pienestä kirjasta, joka on tavallinen tarina, nuo opetukset kun löytyy monessa muodossa muualtakin, kuin tästä kirjasta.

Ehkä tämä kirja on tehnyt muihin suuremman vaikutuksen ja jos sitä ei ole lukenut niin sen voi lisätä lukulistalleen, koska aikaa sen lukemiseen ei paljon mene. Itsekin oppisin jotain uutta tätä lukiessa. Nyt nimittäin tiedän mikä on alkemisti. :D

Kirjan kirjoitustapa oli sentään koukuttava ja kirjan parissa viihtyi, vaikka itse kirjakin oli täynnä suurilla sanoilla varustettuja tarinoita ja asioita mihin itse en usko. Jos kirjan ajattelee ihan tavalliseksi kirjaksi ja unohtaa suuret odotukset ja kehut, kirja on ihan hyvä.

Ehkä tulevaisuudessa voisin lukea jonkun toisen Paulo Coelhon kirjan ja katsoa innostaisiko se enemmän.


Alkemisti, (O Alquimista, 1988)
Bazar, 2002
(Suomennettu ensimmäisen kerran vuonna 1995, WSOY)
Suom. Sanna Pernu
s. 183

Riikka Pulkkinen: Raja

Anja Aropalo on vaikeassa tilanteessa. Hänen miehensä sairastaa alzheimerin tautia ja Anja on antanut hänelle lupauksen. Hänen pitää auttaa miestä kuolemaan, kun tämä ei enää muista mitään. Kun tulee aika lunastaa lupaus, ei se enää olekaan niin helppoa.
Anjan sisarentytär, 16-vuotias Mari, elää elämässään myös hankalaa aikaa. Aikuistuminen on edessä ja aikuiselämä houkuttaa kokeilemaan asioita, jotka ovat vaativia ja tuntuvat jopa ylitsepääsemättömiltä. Mari nimittäin rakastuu ensimmäistä kertaa kunnolla. Rakkauden kohde äidinkielen opettaja Julian yllättäen vastaa tunteisiin ja näin ylitetään selvästi sopivuuden rajoja.

Telkkarista tuli aikaisemmin tästä kirjasta tehty kolmioisainen traamasarja. Sarja oli loistava, joten päätin lukaista kirjankin. Aikaisemmin kyllä uhkailin täällä blogissani, etten enää ikinä lue Pulkkista, sillä hänen kirjansa Totta, oli niin suuri pettymys. Onneksi kuitenkin muutin mieltäni, sillä huhhu.. tämä kirja oli LOISTAVA.

Kun aloin kirjaa lukemaan odotuksina oli lähinnä, että kirja olisi yhtä tylsä eikä herättäisi mitään ajatuksia tai tunteita, niin kuin kävi Totta kirjan kohdalla. Mutta Raja herätti tunteita ja pisti miettimään. Kirja oli aika haikea ja itku oli lähellä monen monta kertaa.
Raja oli koukuttava, eikä lukemista meinannut malttaa lopettaa millään. Erot kirjan ja televisiosarjan välillä eivät olleet suuria, mutta vaikka tiesin mitä kirjassa tulee tapahtumaan, ei lukukokemus ollut missään tapauksessa tylsä, vaan silti mielenkiintoinen ja yllättävä. Tämä johtui varmaankin lähinnä siitä, että kirjassa päästiin niin syvälle henkilöiden ajatuksiin ja tunteisiin. Tunteilla ja ajatuksilla kirjassa mässäiltiin mielestäni todella paljon ja niistästä oli mahtavaa lukea.

Ajattelin, että olisi varmaan mielenkiintoisinta lukea kohtauksia jotka kertovat Marista, sillä hänen ikänsä on lähinnä omaani, mutta yllätykseseni Anjankin kohtaukset olivat niin hyvin kirjoitettuja, että pidin niistä ihan yhtä paljon, kuin Marinkin. Myös Julianin ja Annin kohtaukset olivat loistavia.

Jos nyt jotain miinusta täytyisi kirjasta etsiä niin se ei sisältöön liity vaan kanteen. En nimittäin tykkää tuosta kannesta, sillä se on liian vaisu minun makuuni.


Raja
Gummerus, 2006
s. 399
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Agatha Christie: Totuus Hallavan hevosen majatalosta

Isä Gorman saa kutsun rouva Davisin kuolinvuoteen äärelle. Rouva Davis haluua tunnustaa syntinsä ennen kuolemaansa. Isä Gormanin huonoksi onneksi, joku ei halunnut tätä totuutta kerrottavan ja isä Gorman tapetaan matkalla kotiin.
Mark Easterbrook on kirjailija, joka sattumalta saa vihiä tästä asiasta ja alkaa tutkia juttua. Juttu onkin monimutkaisempi ja laajempi, kuin arvata saattaa. Onneksi Mark saa avukseen Inkivääri nimisen naisen, jonka kanssa asiaa tutkia.

En osannut valita mitä olisin lukenut, ja silloin itselleni sopii hyvin jokin Christien kirjoista. Tällä kertaa päädyin kirjaan Totuus Hallavan hevosen majatalosta, sillä se löytyi omasta kirjahyllystäni.
Tämä kirja eroaa kuulemma christien tyylistä, mutta minun on edelleen vaikea arvioda sitä, sillä minusta kaikki lukemani Christien kirjat ovat olleet hyvin erilaisia. Mutta eiköhän tuo "normaali" tyyli selviä kun lukee vielä lisää näitä, sillä en ole kovin montaa vielä lukenut.
Tämä kirja oli hyvä, ei mitenkään mieleenpainuva ja parempiakin Christietä lyhyestä listastani löytyy, mutta ainakin ratkaisu pysyi yllätyksenä loppuun saakka.
Henkilöhahmot jäivät tällä kertaa aika etäälle, en oikein päässyt käsiksi kehenkään, vaikka Markiin olisi kai voinut, sillä hän oli suurimman osan ajasta kertojana.
Kirjassa oli noitia ja heidän mustan magian harjoittamista päästään seuraamaan tarkemminkin tarinan ohella, joka toi kirjaan kivan oman lisän.
Kirja oli aika mielenkiintoinne ja ainakin nopea ja helppolukuinen, joten uskallan suositella vaikka olisi kiireinenki lukija kyseessä, mutta niin kai Christien kirjat yleensäkin sopii oikeastaan minkälaiseen vaan tilanteeseen. ? :)

Salaperäiset rukiinjyvät, Idän pikajunan arvoitus, Eikä yksikään pelastunut ja Vaarallinen talo


Totuus Hallavan hevosen majatalosta, (The Pale Horse, 1961)
WSOY
Suom. Antti Nuuttila
s.288

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

Dorian Gray on viaton nuori mies, kunnes tapaa Lordi Henryn, joka kertoo hänelle jännittävältä kuulostavia asioita nuoruudesta. Dorian toimii taiteilijan mallina ja rakastuu muotokuvaansa niin paljon, että toivoo saavansa pitää komean ulkomuotonsa, niin että taulu vanhenisi hänen puolestaan. Toive toteutuu ja vaikka Dorian tekisi mitä kauheuksia, vain muotokuva muuttuu ilvettäväksi. Se on hauskaa kunnes Dorian ei enää kestä edes katsoa iljettävää muotokuvaansa.

Katsoin jokin aika sitten telkkarista Dorian Grayn muotokuvan elokuvana, ja ajattelin lukaista kirjan nyt kun vielä muistan elokuvastakin jotakin.
Dorian Grayn muotokuvaan täytyi keskittyä hyvin lukiessaan, sillä Wilden kirjoitustyyli on pohtivaa ja kaunista. Tälläinen kirjoitustyyli tarvitsee kaiken ajatuksen itseensä, eli en suosittelisi välttämättä välipalaksi.
Pidin kirjasta todella paljon. Se ei ollut niinkään pelottava, mutta mielenkiintoinen kyllä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Englantiin. Lähinnä Lontooseen ja sen hämärille kujille.
Kirjassa ja elokuvassa oli joitakin isojakin eroja, ja eokuvassa homoseksuaaliset viittaukset näkyivät huomattavasti selvemmin, kuin kirjassa. Elokuvaan oli jopa tehty henkilökin jota en ainakaan tajunnut kirjassa olevan.
Kirja vilisee sananlaskuja ja kivoja pikku mietteitä, joiden koukeroiseen maailmaan unohtuu helposti pidemmäksikin aikaa. Oscar Wildellä selvästi riitti ajatuksia jaettavaksi, vaikka tämä jäikin hänen ainoaksi romaanikseen. Suosittelen lukemaan tämän kirjan tai lisäämään sen omalle lukulistalleen jos se vielä ei siellä ole, sillä tämän kirjan parissa viihtyy ja saa ajatella monenmoista.


Dorian Grayn muotokuva, (The Picture of Dorian Gray, 1891)
Otava, 2009
Suom. Jaana Kapari-Jatta
s. 363
Kansi: Jenni Kiviniemi

Philip Teir: Donner-ryhmä & muita novelleja

Donner-ryhmä on novellikokoelma, joka koostuu kahdestatoista novellista. Kirja alkaa itse Donner-ryhmällä.

Pitkästä aikaa pääsin lukemaan novellikokoelmaa. Luen novelleja harvoin. Novellit ei todellakaan ole huonoja, jotenkin vaan tuntuu, ettei novellikirjoja kovin usein tule vastaan.
Pidin kirjasta kovasti. Sen tarinat olivat ihanan arkisia, mutta niissä oli kuitenkin paljon mielenkiintoisia asioita ja hahmoja.
Suurinosa kirjan novelleista oli melko samantyylisiä, joka teki kirjasta yhtenäisen. Joukossa oli kuitenkin kaksi hieman erilaisempaa novellia. Bliniviikot erosi joukosta, siten ettei itse tarinan päähahmo ollutkaan kertoja, vaan se oli ulkopuolinen. Tähän tyyliin "Heräsit aamupäivällä yhdentoista aikoihin siihen, kun Lukas seisoi sängyn vieressä ja vaati sinua nousemaan." Bliniviikot oli kuitenkin hyvä novelli ja sopi kirjaan. Viimeisenä kirjassa oli novelli nimeltä Pelot. Pelot ei mielestäni sopinut kirjaan, enkä meinannut hieman tylsähköä listausta jaksaa edes lukea.  Novelli oli tosiaan vaan 99 pelkoa listattuna. Esim. 85. Pelko, että ei altistu bakteereille tarpeeksi paljon.
Koska kirjassa monta erilaista novellia oli, heräsi myös monenlaisia tunteita kirjaa lukiessa. Osasta tuli hauska ja iloinen fiilis, kun taas Lauma tuntui ahdistavalta. Muutamassa novellissa ainakin itselleni jäi aika paljon tilaa omalle arvailulle, mitä novellin loputtua hahmoille tapahtui.
Jos etsii novellikirjaa luettavaksi niin tätä suosittelen. :)
 

Donner-ryhmä & muita novelleja, (Akta dig för att färdas alltför fort, 2011)
Otava, 2011
Suom. Taina Rönkkö
s.224
Kansi: Jarkko Hyppönen

David Safier: Huono karma

Kim Lange on kolmekymppinen nainen, joka on elämässään saavuttanut paljon. Hänellä on aviomies, pieni tytär, sekä ura televisiossa. Hänelle myönnetään jopa merkittävä tv-alan palkinto.
Palkintojenjakotilaisuuden jälkeen Kim menee ulos haukkaamaan raitista ilmaa, jolloin hänelle sattuu jotain kamalaa. Hän kuolee. Avaruudesta tippuu hänen päälleen lavuaari, joka tappaa hänet.
Pian hän kuitenkin herää, muurahaisena. Hänen eteensä ilmestyy muurahais Budha, joka antaa vihjeitä Kimin tulevaa elämää varten. On aika miettiä mikä meni pieleen elämänä ihmisenä. Ehkä aviomiehen pettäminen, ajanpuute tyttären kanssa ja työkavereiden sabotointi jotta itse pääsee kehittymään urallaan.
Hän ei kuitenkaan ole asian kanssa yksin. Hän kohtaa pian muuraispesässä kohtalotoverin Casanovan, joka on myös uudelleensyntynyt.

Huono karma oli aivan loistavaa viihdettä viime viikonloppuun. Se oli niin koukuttava, että luin sen päivässä kokonaan. Se oli välillä oikein hauska niin kuin kannessa luvataan, mutta minusta se oli välillä myös hyvin surullinen, en millään meinannut välttyä kyyneliltä.
Kirjassa on välillä sivun alalaidassa Casanovan muistelmia, jotka ovat hänen omia ajatuksiaan tapahtumista. Alkuun ne vain ärsyttivät minua. Tuntui kuin ne olisivat vain keskeyttäneet juonen, mutta pian jo pidin niistä kovasti, sillä Caasanovan humautukset toivat kirjaan lisää huumoria. Oli myös kiva kokea erilainen tapa tietää hahmon liikkeistä, sillä kirja oli Kimin minä kerrontaa, eikä hän aina tiennyt missä Casanova oli.
Menoa ja meininkiä kirjassa riitti ja vaikka Kimin muurahaisvaihe kesti melko pitkään, ei tapahtumat alkaneet kyllästyttää missään vaiheessa.
Henkilöistä suosikiksi nousi Kim, sillä häneen parhaiten kirjassa pääsi tutustumaan. Vaikka Hän olikin itsekäs, oli hänestä mielestäni helppo pitää, eikä hänen kataluuttaan osannut jotenkin enää inhota, kun hän joutui muurahaiseksi ja hänen tuska tyttärensä menettämisestä oli niin käsinkosketeltavaa ja aitoa.
Kirjan loppu hämmästytti. Olin odottanut jotain aivan muuta, kuin kyseistä loppua, mutta ei siitä sen enempää. Se selviää vain itse lukemalla. :D


Huono karma, (Mieses Karma, 2007)
Bazar, 2011
Suom. Tiina Hakala
s. 280

Jose Luis Correa: Kuolema huhtikuussa

Kuolema huhtikuussa on toinen Jose Luis Correan suomennettu kirja, jossa päähenkilönä esiintyy yksityisetsivä Ricardo Blanco.

Las Palmasissa asuvien miesten on syytä pelätä. Muutamien viikkojen aikana on löytynyt jo kolme kuollutta miestä naisten alusvaatteisiin puettuina. Poliisikomisario Alvarez on umpikujassa, kun johtolankoja ei tunnu löytyvän mistään.
Yksityisetsivä Ricardo Blanco saa tehtäväksiannon nuorelta naiselta, joka tuntuu olevan hädissään tapahtuneiden takia. Niimpä Blanco marssii Alvarezin avuksi ja he aloittavat jutun selvittämisen pala palalta. Blanco on pian niin syvällä tehtävässä, ettei edes hänen lähipiirinsä ole enää turvassa.

Kuolema huhtikuussa on toinen lukemani Correan kirja. Tyyli on hyvin samanlainen, kuin ensimmäisessä. Huumori on kokoajan mukana juonessa, joka tekee kirjasta mukavan leppoisan. Correan dekkarit ovat kevyttä luettavaa ja mukavaa vaihtelua suomeen tai ruotsiin sijoittuville dekkareille. Kirjailija itse asuu Las Palmasissa, joten ympäristö vaikuttaa aidolta. Paljoakaan ei lyhyessä kirjassa ehditä Las Palmasiin tutustumaan, vaan juoni etenee nopeatempoisesti selvitettävän rikoksen ympärillä.
Rikoksen lisäksi lukijat pääsevät hieman tutustumaan taas Blancon naisasioihin, jotka eivät tosiaan ole mutkattomimmasta päästä, sekä hänen vaariinsa, joka onkin mielestäni upea hahmo kirjassa.
Correa kirjoittaa melko pitkiä kappaleita. Yksi kappale voi välillä olla reilusti yli sivunkin pituinen, mutta lukemista se ei häiritse yhtään. Hän ei myöskään kirjoita kovin paljoa perinteisiä vuoropuheluja, vaan melko usein vain toisen keskustelijan puheet on kirjoitettu, niin että hänen puheestaan tajuaa mitä toinen on sanonut. Tähän tyyliin "Muistat siis sen keissin? Siitä on kaksi vuotta, juuri se, siitä kirjoitettiin valtakunnallisissakin päivälehdissä, mikä skandaali."

Kuolema huhtikuussa sopii hyvin välipalakirjaksi, sillä se ei vaadi suuria ajatuksia. Minulle se ei myöskään tule jättämään pitkäksi aikaa mietittävää ja tapahtumat unohtuvat luultavasti hyvinkin pian muististani, mutta silti kirja on lukemisen arvoinen ja Blancon seuraavakin dekkari tulee olemaan lukulistalla.


Kuolema huhtikuussa, (Muerte en abril, 2004)
Tammi, 2008
Suom.Tarja Härkönen
s. 215

Sarah Dunant: Reunalla

Elizabethin seitsemän vuotta kestänyt suhde Tomiin on päättynyt ja hän asuu yksin isossa asunnossaan Lontoossa. Hän päättää uppoutua kunnolla töihinsä ja ottaa käännettäväkseen tsekkiläisen trillerin, jonka kääntämisellä on kiire, sillä siitä kaavaillaan suurmenestystä USA:ssa.
Kirja on väkivaltainen, mutta kuitenkin vaan kirja. Vai onko? Kun kirjasta tutut väkivaltaisuudet alkavat tapahtua oikeassa elämässä ja kohdistuvat Elizabethiin, alkaa hänen kamppailunsa eloon jäämisestä.

Reunalla tarttui mukaani vanhempieni kirjahyllystä. Takakannen teksti oli niin kiinnostava. Aikaisemmin en ollut edes kuullut tästä kirjasta, enkä muistaakseni kirjailijastakaan. Reunalla oli niin hyvä kirja, että jos kirjailijan muuhun tuotantoon törmään, voisin hyvin lukea.
Parasta kirjassa oli jännitys. Törmään harvoin kirjoihin, jotka saavat kylmiäväreitä kulkemaan, mutta tämä kirja oli mielestäni oikeasta jännittävä. Elizabethin pelko oli käsinkosketeltavaa ja tapahtumat olivat todella aitoja, vaikken niihin pysty mitenkään samaistumaan, kaiken voi nähdä edessään selvästi. Tosin heikkohermoisimmat voi menettää yöunensa. ;)
Juoni pysyi mielenkiintoisena loppuun asti, enkä minä ainakaan arvannut miten lopussa kävisi. Dunant on keksinyt monenmoisia käänteitä kirjaan ja se koukuttaa hyvin. Kirjan ensimmäiset sivut saivat minut kyllä epäröimään, että onkohan tämä nyt edes lukemisen arvoinen, mutta onneksi se muuttui hyvin pian, kun vaan pääsi vauhtiin.

Suurimman osan ajasta kirjan tapahtumat sijoittuvat vain Elizabethin taloon ja muita henkilöitäkään ei kovin tarkasti esitellä. En tähän kuitenkaan kaivannutkaan sen enempää liikettä, kun kirja ei tylsäksi käynyt missään vaiheessa.
Vuodenaika kirjassa on talvi, mutta ehkä nämä valoisat kesäiset illat sopivat minulle paremmin tämän kirjan lukemiseen, kuin pimeät ja kylmät talvi-illat, jolloin en varmaan uskaltaisi kirjaa edes yksinäni lukea. :D Kuitenkin suosittelen lukemaan, jos haluaa vähän jännitystä lukuhetkiin. Vaikka eihän tämä kaikkia varmasti onnistu pelottelemaan yhtään.


Reunalla, (Transgressions, 1998)
Gummerus
Suom. Pertti Koskela
s. 453
Kansi: Susanna Koivuneva

11. Kysymyksen haaste

Blogiini oli ilmestynyt kaksi haastetta, joten yhdistän ne nyt yhdeksi ja vastaan molempiin tässä samassa postauksessa. Haasteet lähettivät Mai Laakso Kirjasähkökäyrästä ja Noanna Noannan kirjablogista. Kiitos! :)
Tässä vielä ohjeet.

1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta.

1. Opiskelen visualistiksi.

2. Olen eläinrakas ja minulla on kokoajan eläinkuume, mutta olen onnistunut malttamaan mieleni ja olemaan adoptoimatta kaikkia kodittomia pikkuisia.

3. Seuraan televisiosta Salattuja elämiä, ja nyt myös Nymfejä.

4. Opiskelen espanjaa ja viroa. Tällä hetkellä kumpaakin ilman kursseja ihan vaan kotona, mutta aikaisemmin olin myös kursseilla.

5. Rakastan pitkiä kävelylenkkejä.

6. Inhoan juoksemista.

7. Tykkään syödä nuudelit syömäpuikoilla ja se onnistuu jo yhtä nopeasti kuin haarukallakin.

8. Pidän vesisateesta, kun olen vanhempieni luona ja saan nauttia sen tuoksusta ja sen katselemisesta, mutta inhoan sitä, kun on pakko mennä jonnekkin.

9. Juhlin todella mielelläni, sillä baariin valmistautuminen hienoilla bilevaatteilla on aina hauskaa.

10. Olen täysin koukussa Pinterestiin ja käyn päivittäin etsimässä sieltä vähintään muutama ihanaa kuvaa.

11. Tatuointikuumeeni on myös korkealla. Tällä hetkellä niitä on kolme, nilkassa, kyljessä ja ranteessa.

Noannan kysymykset

1. Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Ujo, herkuttelija ja tutussa seurassa hyvin puhelias.

2. Millä kyvyllä osallistuisit Talent-kilpailuun?
Paha kysymys. Nyt ei tule yhtään sellaista taitoa mieleen. :D

3. Minkä elokuvan olet nähnyt viimeksi ja mitä pidit siitä?
Viimeksi katsoin Nälkäpeli -Vihan liekit elokuvan, se oli hyvä, mutta ärsyttää kun kolmatta osaa pitää odotella, sillä elokuva loppui kesken jättäen paljon selviämättömiä asioita jälkeensä. Olen kyllä lukenut koko trilogian kirjoina, joten suurena yllätyksenä tapahumat eivät tule.

4. Mistä sait idean bloggaamiseen?
Halusin kirjoittaa muistiin ajatuksia kirjoista, jotta en unohtaisi niitä heti ja blogi oli siihen tarkoitukseen paras. Kaveripiirissäni muut eivät juurikaan lue, joten on myös mukavaa keskustella kirjoista täällä muiden niistä kiinnostuneiden kanssa ja saada lukuvinkkejä. :)

5. Jos saisit valita minkä tahansa kirjan miljöön tai maailman, mihin muuttaisit?
hmm. Voisin asua niin kauhean monessa paikassa, Humisevan harjun ihanat vanhat rakennukset houkuttelisivat kovasti, mutta niin kyllä houkuttelee Koiratytöistä tutun kokki Reginan asunto, joka varmasti on aina täynnä ruokaa. ;)

6. Suunnitteletko mielelläsi elämää eteenpäin vai katsotko mieluummin, mitä se tuo tullessaan?
 Rakastan suunnittelua ja varsinkin haaveilua. On kuitenkin kiva, että tapahtuu myös yllättäviä asioita.

7. Jos sinun pitäisi valita loppuelämäksesi vain lukeminen tai kirjoittaminen, kumman valitsisit?
Lukemisen. Kirjoittamisesta, kun ei tahdo tulla mitään jos välillä ei saa karata kirjan pariin.

8. Milloin viimeksi tutustuit uuteen ihmiseen?
Muutama viikko sitten tutustuin moneen ihmiseen, kun aloitin työssäoppimisen uudessa työpaikassa.

9. Bravuurisi keittiössä?
Nakkipiilot. Niitä kun voi kehitellä niin monenlaisiksi, sen mukaan mitä kaapista löytyy ja aina ne maistuvat niin minulle, kuin vieraillekkin.

10. Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi?
 On. Suunnitelmissa on paljon retkeilyä, niin laavulla, kuin teltassakin, sekä tietysti paljon kirjoja.

11. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Todella monet asiat teekevät minut onnelliseksi. Hitaat aamut, kun ei ole kiire minnekkään ja saa juoda teetä ja lukea kirjoja monta tuntia, ennen varsinaista nousemista, kävelylenkit upeissa maisemissa ja kissani Hemmo ovat tuollaisia arkisia asioita, jotka tekevät minut todella onnellisiksi.

Main kysymykset

1. Lempielokuvasi ja miksi se on niin ihana?

2. Lempivuodenaikasi ja tietysti selostus tykkäämiselle.
Kesä, silloin kaikki on niin täynnä toivoa ja paljon iloisempia, kuin muulloin. Kesävaatteisiin pukeutuminen on myös ihanaa.

3. Minne matkustaisit, jos se olisi nyt mahdollista?
Lähtisin Espanjaan tain Viroon. Jäisin pidemmäksi aikaa, jotta ehtisin oppia hieman lisää kieltä paikanpäällä.

4. Mitä kirjoja ottaisit matkalukemiseksi?
Dekkareita ja hömppää, en mitään liian vakavaa tai liikaa ajatusta vaativaa.

5. Onko sinulla lemmikkieläin? Kerro lemmikkieläimesi jostakin tempauksesta.
Minulla on kissa Hemmo. Pari viikkoa sitten heräsimme poikaystäväni kanssa kauheaan molskahdukseen ja kolinaan. Kun menimme katsomaan juoksi Hemmo litimärkänä vastaan. Hän oli hypännyt kirjahyllyn päältä akvaarion päälle, jolloin kansi ei enää kestäny vaan Hemmo molskahti aamu-uinnille.

6. Oletko mukana vapaaehtoistoiminnassa? Missä haluaisit olla mukana?
En ole, mutta jonkinlainen eläinten parissa työskentely olisi kivaa.

7. Järvi vai meri? Kerro lähemmin.
Tunnelmallinen pieni järvi kauniissa paikassa, jossa olisi hiljainen uimaranta.

8. Kuinka moneen kirjahaasteeseen osallistut tänä vuonna ja mitkä ne ovat? Joko olet aloittanut haasteisiin lukemisen?
En ole osallistunut varsinaisesti yhteenkään, mutta haastan itse itseäni epävirallisesti usein. Tällä hetkellä ainakin haluan tutustua kirjailijoihin joita en ole aijemmin lukenut ja eri maiden dekkari kirjallisuuteen.

9. Mitä kotityötä inhoat ja miksi?
Inhoan lattioiden pesemistä, sillä silloin tuntuu, kuin kaikki tavarat olisivat kokoajan tiellä, ihan sama minne niitä yrittää siirtää.

10. Mitä tekisit, jos et lukisi koskaan kirjoja?
Luultavasti etsisin koukuttavia Tv sarjoja niiden tilalle.

11. Taikasauva siirtyi sinulle ja voit toivoa yhden toivomuksen, joka on ?
Ihana rauhallinen omakotitalo, jossa lampaat, kanat ja pikku ankka tepastelisivat pihalla. :D

Haastetta en laita eteenpäin, kun on taas niin monet blogit kiertänyt.