torstai 28. tammikuuta 2016

Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta

Tiukasti yhteyttä pitävän naapuruston kolme pariskuntaa lähtee joka vuotiselle kesäretkelleen. He päättävät lähteä Fårön saarelle Ingmar Bergmanin kotiseudulle. Retki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja poliisit joudutaan kutsumaan paikalle, kun yksi seurueen jäsen katoaa.
Komisario Anders Knutas ja hänen kollegansa alkavat selvittää naapuruston välisiä suhteita, jotka tuntuvatkin olevan monimutkaisemmat, kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää.
Toimittaja Johan Berg yrittää pitää näppinsä irti jutusta ja keskittyä isyyslomaansa, mutta ajatusten pitäminen poissa työasioista ei olekaan niin helppoa.

Hiljaisuuden hinta on seitsemäs osa Mari Jungstedtin Gotlanti -dekkarisarjasta.
Kuudennen osan tapaan, Emma ja Johan Berg olivat pienemmissä rooleissa, mutta tällä kertaa se ei häirinnyt minua ollenkaan, sillä Karin on päässyt sarjassa pikkuhiljaa suurempaan osaan ja hän on yksi suosikki hahmoistani. Muutenkin on uskottavampaa, ettei kyseinen pariskunta ihan jokaisessa kirjassa joudu osalliseksi murhatapahtumissa.

Jungstedt pyöritti tällä kertaa juonta niin, että ehtisin kirjan aikana epäilemään lähes kaikkia hahmoja murhaajaksi. Loppuratkaisu ei kuitenkaan ollut mielestäni sarjan parhaasta päästä, vaan loppujenlopuksi aika tylsähkö. Onneksi sarjan pysyvät hahmot ovat edelleen kiinnostavia ja Jungstedtin kirjoitustyyli koukuttavaa. Hiljaisuuden hinta oli siis hyvä, vaikka ei yksi parhaista.


Lue myös: Kesän kylmyydessäMeren hiljaisuudessaSaaren varjoissaMuurien kätköissäAamun hämärissä, ja Kevään kalpeudessa.


Hiljaisuuden hinta, (Den dubbla tystnaden, 2009)
Otava, 2012
Suom. Taina Rönkkö
s. 380
Kannen kuva: Anna G Tufvesson

2 kommenttia: