maanantai 25. heinäkuuta 2016

Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki


Jenny Levinillä menee hyvin. Hän on päässyt etenemään nopeasti pitkälle malliurallaan ja on nyt yksi huippumalleista. Hän on saanut poikaystäkseen tunnetun muotikuvaajan Markus Sandbergin. Kun hän sitten löytää yöllisellä retkellään Markuksen pahasti pahoinpideltynä, alkaa asiat yllätten menemään huonompaan suuntaan.
Komisario Anders Knutas tutkii tapausta kollegoidensa kanssa ja saa huomata mallimaailman karun puolen. Entinen malli Agnes kärsii anoreksiasta sairaalassa, kun taas toinen malli on lähtenyt mieli maassa kotimaahansa. Muotimaailman työntekijöillä tuntuu olevan paljon vihamiehiehiä, joten jutun selvittäminen  on vaikeaa.

Vaarallinen leikki on kahdeksas osa Mari Jungstedtin Gotlanti -sarjasta.
Vaarallisessa leikissä päästiin tutustumaan mallimaailmaan kahdesta eri suunnasta. Oli Jenny, jolla meni hyvin ja kaikki oli ihanaa, sekä Agnes, johon malliura jätti syvät henkiset arvet. Mallimaailmasta oli mielenkiintoista lukea.

Minä petyin vähän tähän kirjaan, sillä odotin taas mielenkiintoista murhaajaa, jonka ajatusmaailmaan päästäisiin pikkuhiljaa sisälle, mutta murhaaja jäi erittäin kaukaiseksi. Loppuratkaisu oli muutenkin hieman kummallinen, mutta se johtui varmaan juurikin murhaajan etäisyydestä, sillä hänen motiivejaan oli vaikea käsittää tietämättä hänestä mitään.
Agnes nousi omaksi suosikikseni kirjassa. Hänen tarinansa oli tavallaan koskettava.

Vaarallinen leikki on nopeaa ja kevyttä luettavaa, mutta ei tarinallaan yllä mielestäni aiempien osien tasolle.


Vaarallinen leikki, (Den farliga leken, 2010)
Otava, 2013
Suom. Jaana Nikula
s. 382

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti