torstai 24. marraskuuta 2016

Outi Pakkanen: Helle



Anna Laine saa kuulla ikäviä uutisia juhannusta viettäessään, kun naapurin isäntä ilmoittaa tapahtuneesta vesivahingosta. Anna joutuu jättämään remontin ajaksi ihanan kotinsa ja varsinkin keittiönsä ja suuntaamaan Töölöön, jossa saa asustella ystävänsä tädin asunnossa. Niin Anna, kuin Justuskin löytävät asunnosta paljon valittamisen aihetta, mutta huolet unohtuvat pian, kun kerrostalon asukkaista ja lähipiiristä alkaa löytyä mielenkiintoisia ihmisiä. Anna kohtaa miehen joka saa tunteet kuumenemaan ja jonka kanssa voi nauttia kynttiläillallisista kesähelteilläkin.

Kirjat hahmot eivät olekkaan mitään tavallisimpia kadun tallaajia. Varsin värikkään joukon Pakkanen nimittäin tällä kertaa kirjaansa on keksinytkin. Jossain muussa kirjassa hahmot voisivat tuntua jopa liioitelluilta, mutta Pakkanen on mestari kuvailemaan ihmisiä ja paikkoja, joten jopa yliampuvista hahmoista tulee uskottavia.

Jos arvioisin Hellettä dekkarina, niin kuin kannessakin lukee, ei kirja olisi kovin onnistunut, sillä murha on niin pienessä osassa, että se alkaa jo tuntua turhalta. Pakkasen muutkin dekkarit lukeneena tosin osaa jo odottaa, ettei murha ole pääasia. Dekkari sana tässä kirjassa tuntuu kuitenkin olevan mielestäni hieman liioittelua.

Helle on hyvä kirja, jonka parissa viihdyin loistavasti. Kirja sopii talviluettavaksikin kesäisestä juonestaan huolimatta. Nautin kirjasta, sillä suosikkini Anna Laine viimein pääsi päärooliin kokkailemaan ja nauttimaan elämästään. Annasta on vuosien varrella tullut minulle yksi parhaista suomalaisista kirjahahmoista.


Helle, 2015
Otava
Kannen kuva: vastavalo
s. 332

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti