sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Timo Sandberg: Pöllön huuto



Pöllön huuto on kolmas osa Timo Sandbergin rikosromaani sarjassa.
Järvenpään kaupunginjohtaja Risto Törmänen ja tämän rakastajatar, vihreiden valtuutettu Hertta Rämö surmataan kaupungin vierasmajalla. Poliisien epäilykset syyllisestä muuttuvat usein, kun kuvioissa pyörii Törmäsen ja Rämön petytyt puolisot, Törmäselle uhkauskirjeitä lähettelevä häirikkö, sekä hämäräperäisiä venäläismiehiä. Tutkimuksien ohella Heittola selvittää edelleen suhdettaan kollegaanssa Taru Lundiin.

Olen taas viettänyt päiviäni Sandbergin parissa, enkä vieläkään tiedä malttaisinko välillä lukea muuta, kun olen jäänyt näihin niin koukkuun. Pöllön huuto oli hyvin samankaltainen, kuin edeltäjänsä. Varsinaisen rikoksen tutkinnan ohella kirjassa tapahtuu paljon muutakin, joka tuo monipuolisuutta. Tässä kirjassa hyvin usein kerronnassa vilahti jokin lintu, joka sopii kirjaan nimensäkin puolesta loistavasti. Juonessa oli aikalailla surullisia kohtauksia, ja huumeet olivat todella suuressa roolissa tässäkin kirjassa. Itse pidän näissä kirjoissa etenkin "sivuhenkilöiden" tarinoista, joita kerrotaan pikkuhiljaa varsinaisen rikoksen selvittelyn välissä, vaikka ne ovatkin aika surullisia, ehkä jopa hieman ahdistavia. Näiden lukujen aikana lukija voi mielestäni arvailla juonen etenemistä, kun saa niin henkilökohtaista tietoa henkilöistä.
Mitään huonoa en keksi näistä kirjoista. Juoni etenee hyvin, ja on mielenkiintoinen alusta loppuun, joten edelleen suosittelen lukemaan. :)
Aikaisemmin sarjassa ilmestynyt Kihokki ja Pahan morsian.

Pöllön huuto
Karisto, 2007
s.296

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti