lauantai 20. kesäkuuta 2015

Agatha Christie: Kuolleen miehen huvimaja


Sir George Stubbs on rikas kartanon omistaja, joka päättää järjestää kartanonsa maille suuren juhlan, johon kaikki halukkaat saavat pientä maksua vastaan osallistua. Juhlaan kutsutaan dekkarikirjailija Ariadne Oliver, joka saa tehtäväkseen suunnitella murhaajanetsintäleikin. Ariadne kuitenki aavistelee, ettei kaikki ole kohdallaan kartanossa ja päättää kutsua vanhan tuttunsa Hercule Poirotin paikalle.

Osallistuin Agatha Christie 125 vuotta -haasteeseen ja sen innoittamana päätin pitkästä aikaa lukea Christietä. Valitsin hyllystäni milenkiintoiselta vaikuttavan Kuolleen miehen huvimajan.

Jälleen päädyin lukemaan kirjaa jossa Poirot tutkii tapausta. Olen lukenut vasta yhden kirjan jossa neiti Marple on pääosassa. Mutta Poirot on mielestäni niin hyvä hahmo, ettei haittaa vaikka neiti Marple kirjoja ei ole pahemmin osunut kohdalle. Poirot on itserakas mutta hauska hahmo, jonka seikkailuja luen mielelläni jatkossakin.

Kuolleen miehen huvimajassa oli juoneen viljelty taas monen monta vihjettä ja huomiota, joiden mukaan arvailin murhaajaa läpi kirjan, tosin osumatta oikeaan kertaakaan. :D Christie onnistuu aina hämäämään minut ihan väärille teille arvaillessani murhaajaa, mutta juuri siksi nämä kirjat niin hyviä onkin.

Ymmärrän hyvin Christien kirjojen suuren suosion, sillä ne eivät tunnu vanhenevan ollenkaan. Tämäkin kirja on kirjoitettu jo vuonna 1956, mutta kieli ei ole yhtään vanhan tuntuista. Christien kirjoja voisin suositella vaikka täksi kesäksi luettavaksi ihan jokaiselle, joka dekkareista pitää.

Lue myös: Totuus hallavan hevosen majatalostaSalaperäiset rukiinjyvätIdän pikajunan arvoitusEikä yksikään pelastunut ja Vaarallinen talo.



Kuolleen miehen huvimaja, (Dead Man`s Folly, 1956)
WSOY, 1975
Suom. Anna-Liisa Laine
s. 202
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

2 kommenttia:

  1. Poirot on oma lempparini (johon tietysti vaikuttaa aika paljon myös David Suchetin tv:ssä esittämä Poirot, joka on aivan ihana), mutta ei se Marplekaan hullumpi vanha rouva ole :)

    VastaaPoista
  2. Itsekkin aina kuvittelen kirjaa lukiessani Poirotin juuri telkkarista näkemäni poirotin näköiseksi. :)

    VastaaPoista