lauantai 17. maaliskuuta 2018

Helen Fielding: Bridget Jones -Vauvapäiväkirja


Bridget Jones huomaa olevansa raskaana. Biologinen kello on tikittänyt jo pitkään ja Bridget on haaveillut omasta lapsesta ja ihanasta perheestä, mutta kun unelma viimein toteutuu ja lapsi kasvaa hänen vatsassaan, ei todellisuus vastaa aivan kuvitelmaa. Bridget on nimittäin edelleen sinkku ja isävaihtoehtoja on kaksi. Vauvapäiväkirjassa Bridget kertoo päiväkirjamuodossa lapselleen tarinan siitä kuinka tämä syntyi.

Bridget Jones -Vauvapäiväkirja tuo takaisin nelissäkymmenissä kulkevan vauhdikkaan ja koheltavan Bridgetin. Kun luin tätä ennen ilmestyneen Mad about The Boyn ajattelin, ettei tämä sarja kaipaa enää jatkoa, vaikka kaikki kirjat ovat onnistuneet, mutta olin väärässä, sillä Vauvapäiväkirja sopii sarjaan loistavasti. Se tarjosi uuden mielenkiintoisen tarinan, vaikka Bridgetin -tarinan tuntevat varmasti arvaavat tai tietävät kirjan loppuratkaisun. Vauvapäiväkirjassa mentiin ajassa taaksepäin, sillä Mad about The Boyssa Bridget oli jo viisikymppinen äiti.

Mukaansatempaava hauska tarina eteni vauhdilla ja kirja oli luettava lähes yhdeltä istumalta. Idea siitä, että äiti kirjoittaa lapselleen päiväkirjan tämän syntymävaiheista on loistava. Toki Bridgetin tapauksessa lapsen odotus on sen verran hupaisaa ja erikoista, että en tiedä kuinka moni lapsi haluaisi kuulla tässä tapauksessa tarinansa.

Uskallan suositella myös niille, jotka eivät pitäneet Mad about The Boysta. Vauvapäiväkirja vie sarjan mielestäni takaisin siihen tyyliin mitä ensimmäiset kaksi osaa olivat. Nykypäivän teknologian kanssa pähkäily ja sometus nimittäin oli taas kadonnut ja sen tilalla oli tutut ruokapähkäilyt ja painosta murehtiminen. Kirja ei ole pitkä, mutta Bridgetin hullunkurinen luonne ehtii ilmetä monesti.


Bridget Jones -Vauvapäiväkirja, (Bridget Jones`s Baby, 2016)
Otava, 2016
Suom. Annika Eräpuro
s. 237

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti