maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Elly syntyy vuonna 1968 Iso-Britanniassa perheeseen, josta riittää kerrottavaa. Elly kasvaa ja kehittyy turvanaan joukko erilaisia ihmisiä.
Kirja kulkee läpi Ellyn lapsuuden ja nuoruuden vieden hänet aikuisuuteen, jossa lapsuuden tapahtumat ovat yhä läsnä.

Kani nimeltä jumala on saanut paljon kehuja, mutta minuun se ei onnistunut tekemään suurta vaikutusta. Kirjan alku oli lupaava ja pidin siitä. Alkuun kirjasta löytyi maagisia piirteitä. Puhuva kani ja Jenny Pennyn "taiat" saivat minut heti kiinnostumaan tarinasta, mutta sitten innostus lopahti. Kirjaan oli mahdutettu turhan paljon suuria aiheita ja asioita, joiden läpi kiidettiin pikavauhtia. Eikä sen takia mikään aiheista jaksanut pitää mielenkiintoa yllä pitkään. Tällä kertaa vähempi olisi ollut parempi.

Kirjasta löytyy monia mielenkiintoisia hahmoja, joista oli mukava lukea. Etenkin Jenny Penny, Arthur ja Ginger. Nämä hahmot tekivät tarinasta huomattavasti paremman ja heidän takiaan se voi jäädä hetkeksi mieleenkin. Jumala -kani oli harmikseni todella pienessä roolissa kirjassa. Kuvittelin paljon suurempaa roolia otukselle, jonka mukaan kirja on nimettykin.

Kani nimeltä jumala on tarina ystävyydestä, kasvusta, perheestä ja monesta muusta, mutta niin kuin sanoin minun makuuni aiheita oli aivan liikaa. Kaikkien selkeästi kerrottujen tapahtumien lisäksi tarinassa oli myös aiheita joista vain vihjattiin lukijale, mutta mitään vaikeaa päättelyä ei näissäkään tapauksissa tarvita.


Kani nimeltä Jumala, (When God Was a Rabbit, 2011)
Tammi, 2012
Suom. Aleksi Milonoff
Kansi: Eveliina Rusanen
s. 324

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti