Marian Keyes: Naura, Claire, naura

Claire synnyttää esikoistaan, ihanaa tyttövauvaa siinä uskossa, että pian hän pääsee kotiin miehensä Jamesin kanssa, elämään uutta ja jännittävää vauva-arkea. Kuvitelma onnellisesta perheestä kariutuu kuitenkin heti synnytyksen jälkeen, kun James jättää vaimonsa ja vasta syntyneen lapsensa sairaalaan ja ilmoittaa aloittavansa uuden elämän uuden rakkaansa, Denisen kanssa.
Kotiin päästyään järkyttynyt Claire pakkaa vauvan tavarat mukaansa ja lähtee pienokaisensa kanssa Dubliniin perheensä luo. Perhe ottaa vauvan hoitaakseen, kun Claire hukuttaa murheitaan vodkaan ja raivoamiseen.
Clairen masentuneisiin päiviin tuo kuitenkin pian valoa hänen siskonsa mukana tullut nuori ja komea Adam, joka hakeutuu Clairen seuraan tämän hämmennyksestä huolimatta.

Naura, Claire, naura on Marian Keyesin esikoisteos ja ensimmäinen kirja, jonka häneltä luin. Kirja oli loistava. Hahmojen tunteet olivat aidosti kirjoitettu sureineen, iloineen, hämmenyksineen ja raivon purkauksineen. Edes kirjan lopun ilmiselvää valintatilannetta ei ollut kirjoitettu liian kepeäksi ja helpoksi. Kirjan parasta antia olikin upeasti kuvatut tuntemukset.

Clairen vauva oli kirjassa todella pienessä roolissa ja välillä vähän häiritsi, ettei Claire huomioinut vauvaa kovin paljoa. Vaikka Claire stressasi vauvan jättämistä pitkiksi ajoiksi, ei silti vauvaa koskevat tunteet olleet läheskään niin aidon kuuloisia, kuin kaikki muut kirjassa esiintyneet tuntemukset.

Marian Keyesin muut kirjat kiinnostavat minua paljon, jos ne ovat läheskään yhtä hyviä, kuin tämä oli. Minulle oli kirjaa lukiessa yllätys, että se ei ollut kovin Chick litimäinen, vaikka kirjasta löytyikin se tyypillinen rakkaustarina. Muut kirjan tapahtumat eivät olleet niin kepeitä ja helposti ratkeavia.



Naura, Claire, naura, (Watermelon, 1995)
Tammi
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2000
Suom. Liisa Laaksonen
s. 472
Kansi: Markko Taina

Roope Lipasti: Perunkirjoitus

Teemu ja Janne ovat keski-ikäiset veljekset. He ovat vuosien varrella erkaantuneet toisistaan, eivätkä oikeastaan enää tunne toisiaan. Suuren perinnön kiilto silmissä he kuitenkin päättävät lähteä yhdessä isoäitinsä edesmenneen puolison perunkirjoitukseen. Samalla he päättävät kierrellä vähän suomea vainajan tuhkat mukanaan, vainaja kun oli tunnetusti kova reissumies.
Monien mutkien ja kommellusten kautta, veljekset pakostakin saavat tietää toisistaan yhtä sun toista, eikä kaikki asiat ole paljastuessaan mieluisia.Veljekset eivät kuitenkaan ole ainoat, joista uusia puolia esiin tulee. Myös vainajan elämästä paljastuu yllättävän paljon asioita, joista veljeksillä ei ollut mitään tietoa.

Ostohetkellä Perunkirjoitus vaikutti siltä, että kyseessä olisi todella hauska ja kepeä kirja, mutta lukuhetkellä kirjasta paljastui uusia puolia. Kirja ei ollut läheskään niin humoristinen, kuin ajattelin, tai sitten kaikki hauskaksi tarkoitettu ei vaan minusta ollut hauskaa. Kirja oli kuitenkin hyvä, vaikka se olikin niin erilainen mitä odotin.

Kirjassa riitti vauhtia ja paljastuvia salaisuuksia, eikä tylsiä hetkiä ehtinyt tulemaan. Teemu on kirjan minäkertoja, joka aluksi kertoo kaunistellun version itsestään. Minä pidin kirjassa siitä, miten Teemustakin paljastuu yllättäviä puolia.
Sisaruskateus on esillä kirjassa, sen huomaa Teemun tavasta kertoa veljestään Jannesta, ei niin imartelevasti, ja monista nuoruuden muistoista, joissa kisailu ja veljen voittaminen oli aina niin tärkeää. Nopealukuisen kirjan edetessä lukijalle paljastuu pikkuhiljaa henkilöiden oikeat luonteet.


Perunkirjoitus, 2013
Atena Kustannus Oy
s. 288
Kansi: Elina Warsta / Solmu.nu

Kirjallinen retki pohjoismaissa haastekoonti

Kirjallinen retki pohjoismaissa -haaste loppui 2.12.2015, joten nyt on aika haastekoonnille. Haasteen järjesti Anna minun lukea enemmän -blogin Annami. (Kuva lainattu Anna minun lukea enemmän -blogista)

Onnistuin tavoitteessani lukea ainakin yksi kirja jokaisesta haastemaasta. Maat olivat Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti.

Luetut:

Islanti

Arnaldur Indriðason: Haudanhilaista

Norja

Anne Holt: Sokea jumalatar

Tanska

Jussi Adler-Olsen: Vanki

Ruotsi

Johan Theorin: Yömyrsky
Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
Mari Jungstedt: Saaren varjoissa
Mari Jungstedt: Muurien kätköissä
Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa

Valitsin haastetta varten luettavaksi kirjoja, joita muuten en olisi välttämättä hetkeen lukenut ja löysin mahtavia kirjailijoita, joiden kirjoja aion lukea jatkossakin. Mari Jungstedtin sarjaa sain haasteen aikana luettua kuusi ensimmäistä osaa, ja sarjan muut osat luen myös lähiaikoina. Jungstedtin lisäksi suosikeiksi nousi islantilainen Arnaldur Indriðason ja ruotsalainen Johan Theorin.

Ernest Hemingway: Ja aurinko nousee

Jake on ensimmäisessä maailmansodassa haavoittunut mies, joka on rakastunut Brettiin. Brettillä on kuitenkin tarpeita, joita Jake ei voi vammautumisensa takia tyydyttää, joten hän joutuu seuraamaan sivusta Brettin mieskuvioita. He lähtevät Ranskasta Espanjaan ystäviensä Robert Cohnin, ja Billin kanssa, sekä Brettin uuden miehen Michaelin kanssa. Matkallaan he lähinnä ryypiskelevät baareissa, katselevat härkätaistelua, ja kalastelevat.

Ja aurinko nousee on Ernest Hemingwayn esikoisromaani. Hemingwayltä olen aiemmin lukenut Vanhuksen ja meren, josta pidin paljon. Ja aurinko nousee kuulosti aiheeltaan mielenkiintoiselta, sillä tapahtumat sijoittuvat osaksi Espanjaan. Kirja oli kuitenkin pettymys.

Viinanhuuruinen elämä ja veriset härkätaistelu tapahtumat eivät olleet minun mieleeni ja koska lähes koko kirja oli juopottelua ja härkätaistelua, jäi kirjasta negatiivinen kuva. Vaikka pidän yleensä kirjoista joissa vain kerrotaan tavallisten ihmisten elämistä, en pitänyt tämän kirjan tarinasta, sillä ihmiset olivat liian välinpitämättömiä omista elämistään. Minä kaipasin kirjaan vähän enemmän iloisuutta, vaikka ei se olisi kirjaa pelastanut, koska aihe oli niin kaukana omasta mieltymyksestäni.

Lue myös: Vanhus ja meri.


Ja aurinko nousee, (The sun also rises, 1926)
Otava, 1981
Ilmestyi ensimmäisen kerran suomen kielellä 1954 Kustannusosakeyhtiö Tammen kustantamana.
Suom. Jouko Linturi
s. 275
Päällys: Seppo Polameri

Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista

Reykjavikissa sijaitsevalle Hautamäen alueelle on alettu rakentaa uusia asuntoja. Rakennuksen perustuksista löydetään luita, jotka kuuluvat selvästi ihmiselle. Luut ovat vanhoja, mutta vaikuttaa siltä, että haudattu on joutunut menneisyydessä rikoksen uhriksi. Poliisit Erlendur, Elinborg ja Sigurður Oli alkavat selvittää vainajan kohtaloa, tutkimalla vanhoja asiakirjoja ja jututtamalla alueella asuneita ihmisiä.

Kirjan päähenkilö Erlendur on yksinäinen keski-ikäinen mies, joka yrittää selvitä ongelmatilanteista huumeita käyttävän tyttärensä kanssa.

Haudanhiljaista on toinen osa Komisario Erlendur -sarjasta.
Haudanhiljaista on yksi parhaista dekkareista, joita olen lukenut. Tarina oli surullinen, koskettava ja koukuttava. Suurina teemoina kirjan läpi kulkevat rankat aiheet, kuten perheväkivalta ja huumeongelmat. Lukija tietää tapahtuneista enemmän, kuin poliisi, sillä nykyajan poliisitutkimuksien ohella, lukijalle kerrotaan menneisyyden tarinaa. vainajan henkilöllisyyttä ja hautaan johtaneita tapahtumia sai jännittää loppuunsaakka, mutta pikkuhiljaa koko tarina hahmottui.

Kirjan alussa oli pieni opastus Islantilaisiin nimiin ja erilaisiin kirjaimiin, jotta lukija osaa ajatella nimet oikein. Itselleni nimet olivat niin omituisia, etten niiden perusteella kovin monesta osannut päätellä edes oliko henkilö nainen vai mies, ennen kuin se kerrottiin. Kirjan lukeminen oli mielestäni hauskaa uuden kulttuurin parissa.

haudanhiljaista päätyi luettavaksi Retki pohjoismaissa -haasteen islantilaiseksi kirjaksi, mutta en varmasti haasteen päätyttyä unohta Indriðasonin muita kirjoja, vaan Erlendur -sarja jää lukulistalle.


Haudanhiljaista, (Grafarþögn
Blue Moon, 2004
Suom. Seija Holopainen
s. 269

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia koostuu neljästäkymmenestä kirjoituksesta, jotka ovat ilmestyneet Anna -lehdessä vuosina 2003-2011.

Tuttuun tapaan Härkösen pienet kirjoitukset saivat minut nauramaan. Näitä lukiessa tulee hyvälle mielelle, vaikka kaikissa kirjoituksissa aihekkaan ei varsinaisesti olisi iloinen. Kirjoitusten aiheet pyörivät arkisten asioiden ympärillä. Ne kertovat esimerkiksi äitiydestä, elektroniikan hankaluudesta ja ostosten tekemisestä. Aiheet näin lueteltuina eivät kuulosta erityisen hauskoilta tai ihmeellisiltä. Härkönen kuitenkin kirjoittaa niin hauskasti, että lukisin todennäköisesti vaikka kokonaisen kirjan pelkästään yhdestä tälläisesta aiheesta, edes ihmettelemättä miksi siitä on tehty kirja.

Kirjoitukset ovat vain muutaman sivun mittaisia, joten tätä kirjaa ehtii lukemaan, vaikka olisi vain pieni hetki aikaa. Minä itse en tosin voi tätä neuvoa noudattaa, sillä niin koukuttavaa Härkösen tekstit ovat, etten malta yhteen kirjoitukseen tyytyä.

Kirjoitukset olivat tyyliltään samanlaisia, kuin kolmessa Härkösen aiemmin ilmestyneessä kokoelmassa, joten jos on johinkin niistä tutustunut, tietää mitä odottaa tältä kirjalta.

Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia
Otava, 2012
s. 203

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa

Visbyn uuden kongressihallin rakentaminen on suututtanut ja puhuttanut paljon asukkaita, kaupungin rahojen tuhlaamisen vuoksi. Kongressihallilla pidetään kuitenkin suuret avajaiset, johon on kutsuttu tarkoin valikoituja vieraita. Viktor Algård on tyytyväinen juhlien kulkuun. Hän on hoitanut suurimman osan juhlien järjestämisestä ja nauttii nähdessään kaiken sujuvan loistavasti.
Juhlien jälkeisenä aamuna paljastuu kuitenkin juhlien karu totuus, kun Viktor Algård löydetään murhattuna. Onko asialla kiukkuinen asukas, vai joku aivan muu?
Komisario Knutas ja muut poliisit alkavat selvittää tapahtunutta ja löytävätkin jotain odottamatonta.

Jälleen on aika palata Jungstedtin pariin dekkarisarjan kuudennen osan myötä.
Rankasta aiheestaan huolimatta, Kevään kalpeudessa tarjoaa kevyen ja koukuttavan lukuhetken. Tavallisen rikostutkimuksen ja toimittajan työn lisäksi kirjasta löytyy käsinkosketeltavan surullinen tarina minäkertojan kertomana. Tällä kertaa ne osuudet olivat mielestäni kirjan parasta antia, vaikka myös Knutaksen ja Karinin osiot olivat kiinnostavia. Kevään kalpeudessa ei ollut Johanin ja Emman osalta paras kirja, vaan he jäivät vähän vähemmälle huomiolle, varsinkin Emma, vaikka hänkin onnistui lopulta sotkeutumaan asioiden kulkuun.

Olen tätä asiaa jo puinut luultavasti kaikissa aikaisempien osien arvosteluissa, mutta taas kerran täytyy sanoa, että Jungstedt on mukavan erilainen kirjoittaja, muihin lukemiini dekkarikirjailijoihin verrattuna. Lyhyet luvut, mielenkiintoiset aiheet, erilaisten ihmisten kuvaileminen ja käsinkosketeltavan aidot kuvaukset tekevät sarjasta minulle niin kovin mieluisan.

Olen sarjaa lukiessani huomannut, ettei kirjojen juonista jää mieleeni muuta, kuin Knutaksen, Karinin, Emman ja Johanin elämässä tapahtuvat asiat. Itse rikokset, niiden uhrit ja tekijät unohtuvat todella nopeasti. Ihme että vielä muistan tämän kirjan murhaajan. :D Mutta eiköhän noiden sarjassa pysyvien henkilöiden muistaminen olekkin tärkeämpää, varsinkin kun unohdan varsinaiset rikokset oikeastaan kaikista dekkareista erittäin nopeasti.

Lue myös: Kesän kylmyydessä, Meren hiljaisuudessa, Saaren varjoissa, Muurien kätköissä, ja Aamun hämärissä.

Kevään kalpeudessa, (Den mörka ängeln, 2008)
Otava, 2011
Suom. Sanna Manninen
s. 320

Laura Paloheimo: Mama mojo

Julia ja Timppa ovat saaneet vauvan. Vauva-arjen aloittaminen rallikisojen asuntovaunuparkissa ei kuitenkaan ole ehkä se helpoin tapa totutella uuteen tilanteeseen. Timppa on kuitenkin saanut niin mahtavan työtarjouksen rallikisojen mekaanikkona, ettei työstä voi kieltäytyä. Kun kotiinlähdön aika sitten viimein koittaa, saa Timppa vielä toisenkin tarjouksen, joka pistää perheen suunnitelmat ja aikataulut sekaisin.
Julian on pidettävä seuraavan kuukauden ajan yksin talo pystyssä, pyöritettävä yritystään, ja hoidettava pikku Hoppulia. Kaiken lisäksi Klaukkalaan on tulossa rallikisa joka tuntuu pistävän kaikkien päät pyörälle.

Kun aloitin Mama mojon lukemisen en tiennyt sen olevan jatko-oso aijemmin lukemalleni Klaukkalalle. Se selvisi vasta hiukan kirjaa luettuani, kun kirjaan ilmestyi tuttuja hahmoja. Tosin tämän kirjan lukeminen ei olisi haitannut, vaikka ei tuota Klaukkalaa olisi lukenutkaan, oli tämä niin oma tarinansa kuitenkin.

Onneksi ostin tämän Mama mojon jo ennen Klaukkalan lukemista, sillä vaikka Klaukkalasta en pitänyt yhtään, oli tämä kirja minusta todella hyvä. Muuten en olisi tätä todennäköisesti ostanut ja eläisin edelleen siinä uskossa, että tämäkin olisi huono.

Mama mojossa oli hauskoja kohtauksia ja parisuhdeongelmia, niin kuin Chick litissä yleensäkin, mutta sen lisäksi tässä pohdittiin äitiyttä ja ystävyyttä. Itse oletin kirjalle onnellista loppua, mutta kyllä minä sitä jossain kohdissa vähän epäilin. Paloheimo kirjoitti juonen josta ei oikein voinut päätellä mitä loppujenlopuksi tapahtuu, vaikka parasta olettaisikin.

En ole päättänyt vielä luenko joskus Paloheimon OMG kirjan, sillä lukemani arvostelut eivät ole minua ihan vakuuttaneet, ja pelkään sen olevan taas pettymys tämän kirjan jälkeen. On kuitenkin kiva huomata, että Suomestakin löytyy hyvää Chick litiä.

Lue myös: Klaukkala

Mama mojo
Otava, 2014
s. 329

Liebster Award -tunnustus

Minut haastoi Hande Tuntematon lukija -blogista, kiitoksia! :)

Haasteessa menetellään näin:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin puolestaan palkitsemasi bloggaajat vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Vastaukseni:

1. Onko joku kirja ollut sinulle pelastusrengas jossakin vaikeassa elämäntilanteessa?

Ei missään yksittäisessä tilanteessa, mutta ainahan kirjat tuovat minulle hyvää mieltä ja ovat hyvä keino rentoutua. Niitä lukiessa myös voi hetkeksi unohtaa murheet ja huolet jos sellaisia sattuu olemaan. :)

2. Luettiinko sinulle iltasatuja lapsena?

Silloin tällöin, ei kuitenkaan joka ilta.

3. Luetko enemmän uutuuksia vai vanhoja kirjoja?

Luen lähes aina vanhoja kirjoja.

4. Jos olet menossa katsomaan kirjaan perustuvaa elokuvaa, luetko kirjan ensin?

En, ellen ole muutenkin lukemassa kirjaa. Jos olen katsonut elokuvan, joka perustuu kirjaan ja haluan lukea kyseisin kirjan pidän todennäköisesti pienen tauon versioiden välillä, jotta osa tapahtumista olisi unohtunut, vaikka yleensä eroavaisuuksia juonessa kirjojen ja elokuvien välillä löytyykin.

5. Kiinnytkö kirjallisuuden hahmoihin, jotka tuppaavat kuolemaan tarinan aikana?

Hmm. En kiinny hahmoihin niin, että heidän kuolema jäisi jotenkin häiritsemään loppukirjan ajaksi, mutta tulen kuitenkin kirjaa lukiessani surulliseksi, jos jollekkin toiselle hahmolle tärkeä hahmo kuolee. Kuten Kirjavarkaassa.

6. Kerro kolme hahmoa, joiden kanssa haluaisit ystävystyä, jos he olisivat tosielämän henkilöitä.

Nopean kirjahyllyyn vilkaisun tuloksena haluaisin ystävystyä 1. Suzeen, joka on Sophie Kinsellan Himoshoppaaja -sarjasta tutun Beckyn paras ystävä. 2. Anitaan, joka on Kate Jacobsin Pieni lankaukauppa -sarjan tyylikäs ja kiltti vanha rouva. 3. Vianne Rocheriin, joka seikkailee Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti -sarjassa.

7. Luetko näytelmäkirjallisuutta?

En ole muistaakseni ikinä lukenut.

8. Pidätkö kirjojen tuoksusta?

 Pidän ^_^


9. Valitse "perinteinen", sähköinen vai äänikirja, perustele.

Perinteinen! Äänikirjat ovat myös joskus mukavia, mutta en osaa eläytyä niihin samalla tavalla, kuin oikeata kirjaa lukiessa. Ääni ja sähköisestä kirjasta puuttuu perinteisen kirjan tuntu ja tuoksu, eikä niitä voi kerätä kirjahyllyyn. ;)

10. Luetko kirjat mieluummin niiden alkuperäiskielellä vai valitsetko useammin käännöksen?

Olen valinnut aina käännöksen, mutta tavoitteeni olisi vielä jonakin päivänä lukea englanninkielinen kirja alkuperäisenä.

11. Jos kirjoittaisit itse kirjan, minkä genren valitsisit?

Kirjoittaisin varmaan jotakin kevyttä Chick litin tapaista tai sitten dekkarin.


Haastan:

Katosin kirjamaailmaan
Cilla In Wonderland
Kirjani...<3
Kirjaneidon tornihuone

1. Minkä genren kirjoja luet eniten?
2. Mikä on lempikirjasi?
3. Entä lempi lukupaikkasi?
4. Onko sinulla lukulista, vai valitsetko kirjat aina fiiliksen mukaan?
5. Vaihteleeko lukemiesi kirjojen genret vuodenaikojen mukaan?
6. Luetko e-kirjoja
7. Mitkä kaksi kirjaa on jäänyt parhaiten mieleesi tänä vuonna? Miksi?
8. Minkä aihealueen kirjoja luet eniten?
9. Onko kirjan ulkonäöllä väliä?
10. Minkä kirjan maisemat haluaisit näkyvän omasta ikkunastasi?
11. Luetko mieluummin sarjoja vai yksittäisiä romaaneja?

E L James: Fifty Shades Vapautettu

Anastasia Steele ja Christian grey ovat viimeinkin menneet naimisiin ja yhteinen tulevaisuus voi alkaa. Suhdetta kuitenkin varjostaa edelleen Christianin synkkä menneisyys, josta tämä ei ole valmis puhumaan.
Myös suhteen ulkopuolelta tuleva uhka estää avioliiton täysin onnellisen etenemisen ja pariskunta saa monia huolia ja esteitä eteensä.

Fifty Shades -Vapautettu on kolmas ja viimeinen osa Fifty Shades trilogiasta. Viimeinkin sain sen luettua, vaikka kiinnostusta ei ole enää ollut oikein aloittaa tätä, tylsän kakkos osan jälkeen.
Nyt kun tämä trilogia on luettu, voin todeta, että sen olisi oikein hyvin voinut jättää lukemattakin.

Ensimmäinen osa silloin joskus, kun sen luin paljon aikaisemmin, oli uuden tyylinsä takia mielenkiintoinen ja koukuttava, mutta jo trilogian toinen osa toisti itseään ilman erityisempää päämäärää. Tämä kolmas osa oli jo niin tylsä samankaltaisuutensa ja tylsän juonen takia, että lukeminen oli tuskaa.

Toisessa osassa hauskana pitämäni Anastasian sisäinen jumalatar, tuntui nyt erittäin ärsyttävältä, niin kuin kovin moni muukin asia kirjassa.

Tästä kirjasta keksisi niin paljon huonoa sanottavaa, mutta kovin vähän hyvää, joten taidan jättää tämän arvostelun vähän lyhyemmäksi. Jokainen varmasti on jo ymmärtänyt, ettei tämä sarja enää kiinnosta tätä lukijaa.


Fifty Shades Vapautettu, (Fifty Shades Freed, 2012)
Otava
Suom. Johanna Rossi
s. 621

Anne Holt: Sokea jumalatar

Poliisille tutun huumetrokarin löytyminen murhattuna, ei ihmetytä poliiseja suuresti ja tapausta pidetään yksinkertaisena, kunnes asuntoonsa murhattu asianajaja löytyy pian huumetrokarin murhan jälkeen. Ylikonstaapeli Hanne Wilhemsen ja hänen työtoverinsa Håkon Sand alkavat epäilemään, että jutut liittyvät jotenkin toisiinsa.
Murhia selvittäessään Hanne ja Håkon ajautuvat vaarallisille vesille, kun huumerinkiin tuntuu olevan sekaantunut isompikenkäisiäkin, ja he haluavat estää paljastumisensa.

Sokea jumalatar on ensimmäinen Hanne Wilhelmsen -dekkari.
Hanne Wilhelmsen kuulostaa mukavan erilaiselta dekkarihahmolta, vaaleanpunaisen Harrikkansa kanssa, vaikka tästä ensimmäisestä osasta mieleen jäi enemmän Håkon ja hänen hiukan liian saamaton hahmonsa. Jos päätän jatkaa tätä sarjaa, toivon Hannen olevan siinä enemmän mukana. Itselleni jäi enemmän sellainen olo, että sarjan pitäisi olla Håkon sand -dekkari.

Lukijalle selviää aika pian mihin suuntaan kirjan juoni etenee, mutta liikaa ei kuitenkaan paljasteta ja jännitys säilyy loppuun saakka. Osaa kirjan rikollisista pystyy arvailemaan jo kirjan aikana, mutta itselleni ei ainakaan auennut yhtään vihjettä, josta loppuratkaisun olisi selville saanut.

Sokea jumalatar päätyi luettavaksi Pohjoismaa -haasteen takia, vaikka kirja onkin hyllyssäni ollut pitkään. Eikä Holtin kirja huonoimmasta päästä lukemiani dekkareita ollut, vaikka ei ihan kärkijoukkoon pääsekkään. Holt voi hyvinkin päätyä lukulistalleni jatkossakin. :)

Hiukan oli pettymys, ettei tässä kirjassa paljoa Norjaa esitelty. Olisi ollut kiva tutustua paremminkin, kun en ole ennen tainnut edes muita norjalaisia kirjoja lukea. Tapahtumat olisi voinut tavallaan kuvitella mihin vain pohjoismaahan.



Sokea jumalatar, (Blind gudinne, 1993)
Gummerus, 1998
Suom. Katriina savolainen
s. 342
Kannen suunnittelu: Liisa Holm

Cecelia Ahern: Sadan nimen mittainen matka

Kitty Logan on toimittaja jonka ura tuhoutuu, kun hän julkaisee vääriä tietoja televisiossa. Mikään ei tunnu menevän niin kuin pitäisi, vihamiehiä on joka puolella, eikä hän enää tiedä kehen luottaa. Hänen paras ystävänsä, joka on myös hänen pomonsa, sairastaa syöpää ja pyytää Kittyä kuolinvuoteellaan hakemaan kotoaan kansion, joka sisältää jutunaiheen lehtikirjoitukseen, jonka hän on kauan halunnut kirjoittaa.
Kitty tottelee, mutta kun hän löytää kansion ja aikoo viedä sen sairaalaan, on jo liian myöshäistä. Kitty on erittäin vaikean tehtävän edessä selvittäessään mitä Constance olisi halunnut kirjoittaa, sillä idea on vain sata nimeä paperilla, eikä Kitty tunne heistä yhtään.

Sadan nimen mittainen matka kertoo ihmisistä. Vasta kirjan loppupuolella alkoi tapahtumaan vauhdikkaammin, mutta rauhallinen eteneminen sopi kirjaan loistavasti. Itselläni ei ainakaan ollut tylsää lukea näiden tavallisten ihmisten elämistä juttuja, sillä kaikilla on varmasti jotain jännittättävää kerrottavaa. Itseasiassa pidin enemmän muusta kirjasta, kuin lopusta, jonka tapahtumat oli aika helppo arvata ja kaikki järjestyi vähän liian helposti, mutta eihän se mikään yllätys ollut sekään.

Kirjaan oli keksitty monta erilaista hahmoa, joista aika moneen päästiin tutustumaan paljon. Oli kirjassa muutamia hahmoja, jotka jätettiin huomattavasti vähemmälle, tosin kirjasta olisi tullut aika valtava, jos kaikki hahmot olisi saaneet yhtä paljon tilaa, kuin esimerkiksi Birdie.

Ahern kirjoittaa loistavasti ihmisistä ja hän onkin noussut yhdeksi suosikeistani, tälläisen kevyemmän naistenkirjallisuuden kirjoittajista. Mielestäni Ahernin kirjat eivät ole sellaista samanlaista hömppää mitä muut samankaltaiset kevyemmät kirjat, sillä hän kirjoittaa aika haikeista ja syvällisemmistäkin asioista ja kuvailee ihmisiä paljon aidommin, kun suurin osa hömppäkirjailijoista, joiden hahmot ovat lähinnä hauskoja.

Lue myös: Sateenkaaren tuolla puolen, P.S. Rakastan sinua, ja Mitä huominen tuo tullessaan.

Sadan nimen mittainen matka, (One Hundred Names, 2012)
Gummerus, 2014
Suom. Terhi Leskinen
s. 476
Kannen suunnittelu: S-R Meilahti

Jussi Adler-Olsen: Vanki

 Murharyhmässä työskentelevä Carl on yksi poliisivoimien parhaista miehistä Kööpenhaminassa, kunnes yksi kollegoiden kanssa tehty tehtävä menee pieleen ja yksi Carlin kollegoista kuolee ja toinen halvaantuu. Carl ei tunnu pääsevän enää kunnolla jaloilleen palattuaan töihin ja muut ryhmässä työskentelevät poliisit alkavat valittaa Carlin käyttäytymisestä.
Carl päätetään siirtää pois ryhmästä ja tälle perustetaan kokonaan uusi osasto. Kellariin perustettu osasto Q tutkii vanhoja jo suljettuja, mutta selvittämättömiä tapauksia. Carl saa avukseen Hafez el-Assadin.
Pienen alkukankeuden jälkeen Carl ja Assad alkavat selvittämään viisi vuotta sitten kadonneen poliitikon Merete Lynggaardin kohtaloa, joka yllättää sekä Carlin, että innokkaan Assadin.

Tanskaan sijoittuva Vanki on ensimmäinen osa osasto Q -sarjasta.
Kirja koostuu kahdenlaisista luvuista. Toisissa kerrotaan Carlista ja tutkimuksen etenemisestä ja toisissa Mereten elämästä. Tämän rakenteen takia lukija tietää paljon ennen poliiseja, mitä on tapahtunut. Vaikka lukija jo tavallaan tietää mitä kirjassa tapahtuu, ei mielenkiinto silti lopahda.

Carl ja varsinkin Assad ovat sen verran mielenkiintoisia hahmoja, että heidän tutkintaansa jaksaa seurata, vaikka yleensä en pidä siitä, että tiedän enemmän kuin he. Myös Meretestä kertovat luvut olivat kiinnostavia, mutta myös ahdistavia.

Syyrialainen Assad toi kirjaan kivan lisän. Innokas luonne, salaperäiset taustat ja mielenkiintoiset kulttuuriasiat, kuten ruoka, juoma ja työhuoneen sisustus teki dekkarista omanlaisensa. Toivottavasti muissakin sarjan osissa kerrotaan Assadista, ehkä enemmän kuin tässä kirjassa.

Syyllisen arvasi jo aika aikaisessa vaiheessa kirjaa, mutta motiivia sai jännittää onneksi vähän pidempään. Kun kaikki sitten oli selvinnyt, piti alkaa jännittää koska Carl ja Assad tajuaisivat tilanteen ja miten loppujenlopuksi sitten käy.

Vanki päätyi luettavaksi Pohjoismaa -haasteen takia. Nyt olen lukenut haasteen ensimmäisen Tanskalaisen kirjan.


Vanki, (Kvinden i buret, 2007)
Gummerus
Suom. Katriina Huttunen
s. 437
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka

Outi Pakkanen: Marius

Televisiotähti Mauri Leppänen, eli Marius on kuollut. Entinen juorulehden toimittaja saa puhelun Berliiniin. Häntä pyydetään palaamaan suomeen tekemään Mariuksesta juttusarja. Entinen toimittaja päättää ottaa homman vastaan ja lähteä tutkimaan saisiko Mariuksen, entisen rakkautensa kuolemasta selville jotakin, mitä vielä ei tiedetä.

Marius oli todella erilainen kirja, kuin Pakkasen kirjat yleensä, eikä tämä ollut lähelläkään niin hyvä, kuin aikaisemmat. Pakkanen sai kuitenkin tähänkin kirjaan luotua ympäristön, jonka voi kuvitella mielessään hyvin aidon tuntuisena, mutta juoni tökki omalla kohdallani.

Henkilöt jäivät kaukaisiksi, eikä päähenkilöä edes nimetty. Kirja oli kuitenkin lyhyt,  nopealukuinen ja ihan kiva välipalakirja, joka ei varmaan kovin pitkäsksi aikaa jää mieleen pyörimään.

Mariuksessa seikkailtiin tuttuun tapaan Helsingissä ja paikkoja kuvailtiin hyvin, niin kuin ruokaakin. Nämä asiat ovat aina olleet aika keskeisessä osassa Pakkasen kirjoja. Kirjassa oltiin joulutunnelmissa, mutta ei kirja kuitenkaan kovin suurta joulutunnelmaa lukijalle tuottanut.

Ehkä taas seuraava Pakkasen kirja on sopivampi minulle, kun Anna Lainekkin taitaa siinä olla, tässä hän ei ollut. Anna Laine on Pakkasen hahmoista suosikkini, joten hänen puuttuminen kirjasta on aina pettymys.


Marius
Crime Time, 2014
s. 232
Kannen ulkoasu: Laura Rahinantti

Agatha Christie: Kaikki päättyy kuolemaan

Nuori leski Renisenb palaa Ka-pappi isänsä kotiin miehensä kuoltua. Hänestä tuntuu, että kaikki on täysin samanlaista, kuin aina ennenkin. Hänen kolme veljeään, heidän vaimonsa ja lapsensa, avustaja Henet, isoäiti, sekä perheen kirjuri Hori vaikuttavat kaikki olevan, täysin samanlaisia, kuin ennenkin.
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen isänsä Imhotep tuo matkoiltaan kotiin nuoren ja kauniin jalkavaimon.
Jalkavaimo saa ilkeillä sanoillaan aikaan riitoja talon asukkaiden välillä, eikä kukaan enää vaikuta Renisenbin silmissä samanlaiselta, Horia lukuun ottamatta. Jalkavaimon mukana taloon saapuu myös kuolema. Onko kyse pahoista hengistä, vai murhanhimoisesta ihmisestä?

Kaikki päättyy kuolemaan sijoittuu Egyptiin noin 2000eKr. Tapahtumien aika ja paikka tekevät kirjasta mielenkiintoisen. Historiallisen Egyptin tapoja ja kulttuuria esiteltiin mielestäni sopivasti. Esimerkiksi Jumalista ja vainajien hautaamisesta puhuttiin jonkinverran. Mielenkiintoisinta mielestäni olivat puheet Jumalista, joita heillä olikin monen monta erilaista.

Tuttuun Christie tyyliin kirja tarjosi kiinnostavat hahmot, sekä monia mahdollisuuksia siihen kuka murhaaja voisi olla. Mutta tuttuun tapaan omat arvailut olivat jälleen vääriä.

Vaikka kirja oli erilainen ja todella hyvä, ei se noussut suosikikseni Christien kirjoista. Syy tähän oli se, että kirjasta meni hieman turhan paljon aikaa, ennen kuin lukijaa alettiin johdattelemaan syyllisen jäljille. Arvailut pahoista hengistä oli toki hauska ja kirjaan sopiva mutta en uskonut niiden kuitenkaan olevan kirjan murhaaja.

Lue myös: Vaarallinen talo, Eikä yksikään pelastunut, Idän pikajunan arvoitus, Salaperäiset rukiinjyvät, Totuus Hallavan hevosen majatalosta, ja Kuolleen miehen huvimaja.


Kaikki päättyy kuolemaan, (Death Comes as the End, 1945)
WSOY
Suom. Anna-Liisa Laine
s. 221
Päällys: Heikki Ahtiala

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia koostuu Härkösen Image lehteen kirjoittamista jutuista vuosilta 1996-2006. Tämä kirja sisältää aiemmin ilmestyneet kirjat: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia (1999), Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia (2004) ja Palele porvari ja muita kirjoituksia (2007). Yhteensä kirjassa on 54 kirjoitusta.

Kirjoitusten aiheet vaihtelivat aika laidasta laitaan. Härkösellä on taito keksiä loistavia ja hauskoja juttuja ihan arkipäiväisistä asioista. Juttuihin on helppo samaistua, ainakin suurimpaan osaan. Tämä kirja on täydellinen hyvän mielen kirja, eli ei tätä lukiessa ainakaan surulliseksi tule. :D Kirjoitukset ovat mukavan lyhyitä, mutta silti niistä löytyy yllättävän paljon kaikkea. Kirjaa lukiessa saa nauraa ääneen ja niin minä teinkin.

Koska kirja on koottu kolmesta aiemmin ilmestyneestä kirjasta ja kirjoituksia on aika monta, voisi näitä juttuja toki lukea vaikka jonkun toisen kirjan ohella, mutta itse koukutuin heti niin pahasti, että luin kaikki putkeen.

Härkönen on yksi suosikki kirjailijoistani, ja tämä kirja on ehkä paras häneltä lukemani kirja, vaikka hänen romaaninsakin on loistavia. Voin suositella kirjaa kaikille. Varsinkin jos kaipaa vähän jotain hauskempaa luettavaa.

Lue myös: Juhannusvieras, Onnen tunti, Avoimien ovien päivä, Akvaariorakkautta ja Ei kiitos.


Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia
Otava, 2010
s. 395

Tuomas Keskimäki: Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja 1611-1615

Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja 1611-1615 kertoo Kustaa II Aadolfin ja Ebban nuoruuden rakkaudesta.

Runokokoelma on kirjoitettu kirjeenvaihdon muotoon ja jokaisen vuoden alussa on pieni perehdytys sen vuoden tapahtumista nuorenparin suhteessa..

Ensimmäisellä lukukerralla luin koko kirjan yhdellä kertaa, sillä en malttanut jättää sitä kesken. Halusin niin kovin tietää miten tämän pariskunnan loppujenlopuksi käy. Vuosien alussa olevat tietotekstit olivat loistava lisä runoille, sillä niiden avulla runoista sai paljon enemmän irti. Runoista toki ymmärsi millainen mielentila kummallakin oli, mutta oli mukava lisä saada tietää miksi. Runot ja tietotekstit muodostivat näin loistavan kokonaisuuden.

En ole lukenut runoja moneen vuoteen, vaikka moneen kertaan on ollut tarkoitus etsiä, joku sopiva runokirja luettavaksi. Tämä kokoelma kuulosti juuri sellaiselta, mistä minä pitäisin, sillä historialliset ajankohdat kiinnostavat aina.

Toisella lukukerralla maltoin jo syventyä enemmän runojen sanoihin, kun tiesin jo loppuratkaisun. Runoissa olikin tunteita vaikka millä mitalla. Oli rakkautta, onnea, kaipuuta, epätoivoa ja surua. Omaa suosikki runoa oli näistä vaikea valita, mutta Ebban 7. ja 10. runot tekivät ehkä suurimman vaikutuksen.

Keskimäki osaa hyvin vangita hahmojen tunteet runoihin ja minusta ainakin tuntui siltä, että ymmärsin runot ja niiden tarkoituksen. Aluksi vähän pelotti, kun en ole runoja pitkään aikaan lukenut, jos en saisi runoista mitään irti tai en ymmärtäisi mitä niissä tapahtuu, mutta tämä runokokoelma oli ainakin ymmärrettävää tekstiä, jota voin siis suositella vähemmän runoja lukeneillekkin.

Näiden runojen pariin voin helposti kuvitella palaavani vielä uudemmankin kerran. :)


Sinä, taivaani
Sunkirja, 2015
s. 63
Kansi: Jamppa Lammimpää
Arvostelukappale

Oscar Hijuelos: Kuubalainen sydän

Lydia on Kuubasta New Yorkiin muuttanut nainen, joka aloittaa työnsä siivoojattarena rikkaiden kodeissa. Unelmissaan hänkin olisi vielä jonain päivänä taas rikas. Lydia kasvattaa lapsiaan ja yrittää saada heidät käyttäytymään etiketin mukaan. Tämä ei aina vaan tunnu olevan kovin helppoa ja Lydia kokee monia hienostoluonteista naista järkyttäviä tapauksia.

Kirjan tapahtumat sijoittuivat 50-80-luvulle, taisipa mukana ollu joku pätkä ihan 40-luvun lopustakin. Suurimmaksi osaksi kerrottiin Lydian elämästä New Yorkissa, mutta jotkin kirjan pätkistä kertoivat myös Kuuban ajoista.

Kuubalainen sydän vaikutti ensisilmäyksellä tunnelmalliselta ja kivan erilaiselta kirjalta, joten se päätyi luettavaksi. Kirja ei ollut kovin pitkä, mutta lukutahti hidastui samantien, kun kirjan aloitti. Kirja ei nimittäin järin vauhdikas ollut, mutta tunnelmallinen kyllä. Omalla tavallaan se oli hyvä kirja. Se oli elämäntarina Lydian tapahtumarikaasta elämästä. Tapahtumat eivät välttämättä kaikki ollut suuria ja huimia, mutta kuitenkin kiinnostavia.

Pidin kirjassa erityisesti siitä, miten ympäri tarinaa löytyi espanjan kielisiä lauseita ja sanoja, jotka toivat kirjaan sen aidon tunnelman. Ilman näitä kohtia, henkilöt olisivat todennäköisesti muuttuneet täysin erilaisiksi, mitä heidän kuuluisi olla.

Suosittelen rauhallisiin lukuhetkiin, tunnelmallista kirjaa kaipaaville lukijoille, jotka eivät kaipaa kirjalta paljoa hurjia tilanteita ja meininkiä. Kyllä kirjasta vauhdikkaampiakin kohtia löytyi, mutta pääsääntöisesti juoni oli rauhallinen.


Kuubalainen sydän, (Empress of the Splendid Season, 1999)
Otava, 2000
Suom. Marja Helanen-Ahtola
s. 333

Anja Snellman: Safari Club

Helena on töissä korkeasaaressa eläinlääkärinä, hän on naimisissa ja hänellä on lapsia. Kaikki tuntuu siis olevan paremmin, kuin hyvin. Hän on saavuttanut unelmansa. Mutta sitten menneisyydestä saapuu Darwin. Darwin on pelottava virhe Helenan nuoruudesta ja hän on päättänyt tuhota Helenan menestyksekkään uran.

Anja Snellman oli minulle uusi tuttavuus ja kirja päätyi luettavaksi hienon kannen takia. Takakannessa ei ollut informaatiota kirjan sisällöstä oikeastaan ollenkaan ja jotenkin onnistuin saamaan kirjasta sellaisen käsityksen, että se olisi ollut dekkari, mutta eihän se sitten ollutkaan.

Tämä kirja ei ollut minua varten. Ihan luettava kirjahan tämä oli, eikä sen loppuunlukemisessa mitään ongelmia ollut, mutta Snellman ei kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan minua niin paljon, että pitäisi jatkossa lukea hänen teoksiaan.

Mikä minua sitten kirjassa ärsytti? Se tunne, että kirjailija oli lukenut niin paljon materiaalia korkeasaaresta ja eläimistä kirjaa varten, jotta se olisi uskottava ja sitten kun ei oppimalleen materiaalille keksinyt käyttötarkoitusta, oli laittanut "turhia" pätkiä pitkin kirjaa, joita kirjan juonen kannalta ei olisi sinne tarvittu.

Toinen ärsyttävä asia oli dialogit, joita ei ollut merkitty oikein mitenkään ja aluksi oli vaikea seurata kuka puhuu, vai puhuuko kukaan. Siihen kyllä tottui nopeasti, eikä kirjan loppupuolella enää tarvinnut miettiä asiaa.

Hahmoista sentään löytyi suloinen neiti kani, joka vilahteli juonessa tiuhaan tahtiin. Muuten kirjan hahmot jäivät aika etäisiksi ja varsinkin Darwin sai aikaan vai kiukkuisen fiiliksen. Ihmetystä herätti luonnonsuojelijatyttö, joka paasasi luonnosta ja eläimistä, mutta muistaakseni hän kävi kirjan aikana tupakalla? Ristiriitaista...



Safari Club
Otava, 2001
s. 416
Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä

Fårön hiekkarannalta löydetään kuollut mies. Miestä on ammuttu monta kertaa. Komisario Anders Knutas on lomalla murhan sattuessa, joten Karin Jacobson pääsee johtamaan ensimmäistä omaa juttuaan. Vaikeaksi jutun tekee se, että murhattu mies on tunnollinen koti-isä, joka vaikuttaa nuhteettomalta. Miksi hänet on siis täytynyt murhata?
Toimittaja Johan Berg on myös lähtenyt selvittämään asiaa, mutta samalla hän yrittää selvittää oman elämänsä sekasotkua.

Aamun hämärissä on viides Mari Jungstedtin Gotlanti -sarjan kirja.
Mielenkiintoni sarjaa kohtaan pysyy edelleen tämän viidennenkin kirjan jälkeen. On tämä vaan niin koukuttavaa. :D Vaikka Jungstedtin kirjat eivät ole kovin erikoisia, ovat ne tällä hetkellä yksiä suosikkejani dekkareiden joukosta.

Henkilöt ovat jo todella tuttuja, mutta tässä kirjassa viimeinkin saatiin kuulla jotakin Karin Jacobsonin elämästä, josta ei aikaisemmissa kirjoissa ole kerrottu oikeastaan mitään. Jännityksellä odotan kerrotaanko kuudennessa osassa hänestä lisää.

Tässä osassa paljasteltiin ennen loppua jo niin paljon murhasta, että lukija pääpiirteittäin tapahtumat taitaa tajuta, mutta loppu yllätti silti, enemmän kuin missään aikaisemmissa osissa, kaikkine mielenkiintoisine tapahtumineen.

Aamun hämärissä oli täydellistä kesäluettavaa ja kirjan tapahtumatkin sijoittuivat lähinnä heinäkuulle. Eikä näiden kirjojen kohdalla haittaa vaikka pitäisi pitemmänkin tauon osien välillä, sillä aika hyvin mielestäni kerrataan tilannetta missä mennään tällä hetkellä. Jonkin verran saattaa tulla paljastuksia mitä aikaisemmissa osissa on tapahtunut, jos ei lue järjestyksessä.

Lue myös: Kesän kylmyydessä, Meren hiljaisuudessa, Saaren varjoissa, ja Muurien kätköissä.


Aamun hämärissä, (I denna ljuva sommartid, 2007)
Otava, 2010
Suom: Sanna Manninen
s. 320
Päällyksen suunnittelu: Katja Kaskeala

Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät

Joséphine on kiltti ja ahkera kahden lapsen äiti ja historiantutkija. Hänen pitkäaikainen avioliitto, lapsiensa isän kanssa päättyy ja mies lähtee Keniaan kasvattamaan krokotiilijä. Joséphinen on mietittävä elämänsä lähes kokonaan uudestaan. Historiantutkijan palkka ei tunnu riittävän perheen kustannuksiin, joten hänen on alettava uurastamaan moninkertaisesti pärjäämisen eteen.
Kun hänen kaunis ja rikas siskonsa Iris sitten ehdottaa jotain yllättävää, joka saattaisi tuoda huomattavasti lisätuloja Joséphinen talouteen, on hänen pohdittava tarkasti seuraavaa siirtoaan.

Krokotiilin keltaiset silmät on kirja täynnä kiinnostavia henkilöitä, monimutkaisia suhteita ja rakkautta. Henkilöstö on aika laaja, mutta koska kaikilla on selvästi oma paikkansa ja tarkoituksensa kirjassa, ei se tunnu liian paljolta, vaan juuri sopivalta. Kirjassa keskityttiinkin paljon hahmojen luonteisiin ja niiden muuttumiseen kirjan aikana. Varsinkin Joséphinen muuttumiseen ja itsensä uudelleen löytämiseen naisena eron jälkeen.

Kirjan tapahtumat keskittyvät Ranskaan, mutta osittain myös Keniaan ja Britanniaan. Paikat ei kirjassa tunnu kovin keskeisiltä, enkä itse kiinnittänyt kovin paljoa huomiota niihin, sillä ihmisten ja juonen seuraaminen vei kaiken huomion itseensä. Sivujuonia kirjassa on nimittäin aika monta varsinaisen pääjuonen lisäksi, joten monia mielenkiintoisia tarinoita tästä yhdestä kirjasta löytyy.

Minä pidin tästä kirjasta paljon. Kirja ei ole varsinaisesti hömppää, mutta ei tämä ole myöskään raskasta luettavaa. Minulle jäi päällimäiseksi mieleen varallisuuksien erot ihmisten välillä. Kirjan henkilöy olivat eri yhteiskuntaluokista. Hahmoista löytyi todella rikkaita, mutta myös henkilöitä, joiden oli laskettava jokainen sentti. Jatko-osat ovat lukulistallani ehdottomasti.


Krokotiilin keltaiset silmär, (Les yeux jaunes des crocodiles, 2006)
Bazar, 2011
Suom. Marja Luoma
Suomenkielinen kansi: Satu Kantinen
s. 699

Laura Paloheimo: Klaukkala

Julia on Muotia ja luksuselämää rakastava nainen, joka on palannut Suomeen maailmalta. Hän on menossa naimisiin unelmiensa miehen kanssa. Rikas Robin tuntuu olevan avain luksuselämään jollaisesta Julia unelmoi. Julia työskentelee tv-tuotantoyhtiö Meisselissä, mutta kun elämä alkaakin potkia päähän niin työn, kuin rakkaudenkin saralla, päättää Julia lähteä kotipaikalleen Klaukkalaan.

En ole pahemmin lukenut suomalaista hömppää, mutta tuli vastaan kirppiksellä ja päätin ostaa omaan hyllyyn.
Kirjassa puhutaan aika paljon muodista ja siinä on kiva idea verrata ihmisiä laukkuihin. Omalla kohdallani vertaukset ja muotijutut menivät hiukan ohi, kun en ole koskaan erityisen kiinnostunut muodista ollut. Ideana vertaukset olivat kyllä loistava!

Kirjan huumori sen sijaan, ei ollut mieleistäni, eikä jaksanut naurattaa. Julia oli pinnallinen hahmo ja vaikka kirjassa oli yritetty keksiä monenmoista kommellusta, johon hän joutuu, jäivät ne minulle kokemuksena aika vaisuiksi. Kirja eteni vauhdikkaasti, eikä Julia jäänyt kovin pitkäksi aikaan vatvomaan murheitaan. Minusta ne ohitettiin liiankin nopeasti, koska itselleni jäi ainakin epäuskottava kuva.

Hahmoja kirjasta löytyi monipuolisesti, mutta kovin uskottavia ne eivät olleet.
Kirjan loppu oli ennalta-arvattava, eikä tuonut erityisiä yllätyksiä lukijalle. Kirjoitustyyli oli kuitenkin mukavan leppoisaa, joten vaikka kirja ei itselleni mikään huippuelämys ollut, oli se helppo lukea loppuun saakka, ilman minkäänlaista fiilistä, että se pitäisi jättää kesken. Jonkinverran kirja kuitenkin siis koukutti. Tätä kirjaa en siis suosittele, jos etsii kirjaa jossa kuvataa "normaalien" ihmisten elämää.

Olen näköjään ostanut toisenkin Paloheimon kirjan, joten palailen vielä hänen tuotantoonsa myöhemminkin. Aihe tosin kyseisessä kirjassa ( Mama Mojo) kuulostaa mielenkiintoisemmalta.


Klaukkala
Otava, 2012
s. 319
Kannen suunnittelu: Piia Aho

Agatha Christie: Kuolleen miehen huvimaja

Sir George Stubbs on rikas kartanon omistaja, joka päättää järjestää kartanonsa maille suuren juhlan, johon kaikki halukkaat saavat pientä maksua vastaan osallistua. Juhlaan kutsutaan dekkarikirjailija Ariadne Oliver, joka saa tehtäväkseen suunnitella murhaajanetsintäleikin. Ariadne kuitenki aavistelee, ettei kaikki ole kohdallaan kartanossa ja päättää kutsua vanhan tuttunsa Hercule Poirotin paikalle.

Osallistuin Agatha Christie 125 vuotta -haasteeseen ja sen innoittamana päätin pitkästä aikaa lukea Christietä. Valitsin hyllystäni milenkiintoiselta vaikuttavan Kuolleen miehen huvimajan.

Jälleen päädyin lukemaan kirjaa jossa Poirot tutkii tapausta. Olen lukenut vasta yhden kirjan jossa neiti Marple on pääosassa. Mutta Poirot on mielestäni niin hyvä hahmo, ettei haittaa vaikka neiti Marple kirjoja ei ole pahemmin osunut kohdalle. Poirot on itserakas mutta hauska hahmo, jonka seikkailuja luen mielelläni jatkossakin.

Kuolleen miehen huvimajassa oli juoneen viljelty taas monen monta vihjettä ja huomiota, joiden mukaan arvailin murhaajaa läpi kirjan, tosin osumatta oikeaan kertaakaan. :D Christie onnistuu aina hämäämään minut ihan väärille teille arvaillessani murhaajaa, mutta juuri siksi nämä kirjat niin hyviä onkin.

Ymmärrän hyvin Christien kirjojen suuren suosion, sillä ne eivät tunnu vanhenevan ollenkaan. Tämäkin kirja on kirjoitettu jo vuonna 1956, mutta kieli ei ole yhtään vanhan tuntuista. Christien kirjoja voisin suositella vaikka täksi kesäksi luettavaksi ihan jokaiselle, joka dekkareista pitää.

Lue myös: Totuus hallavan hevosen majatalosta, Salaperäiset rukiinjyvät, Idän pikajunan arvoitus, Eikä yksikään pelastunut ja Vaarallinen talo.



Kuolleen miehen huvimaja, (Dead Man`s Folly, 1956)
WSOY, 1975
Suom. Anna-Liisa Laine
s. 202
Päällyksen suunnittelu: Martti Ruokonen

Candace Bushnell: Sinkkuelämää

Sinkkuelämää kirja koostuu Candace Bushnellin kolumneista. Kirja kertoo lähinnä Manhanttanilla asuvista yli kolmekymppisistä sinkuista ja heidän  huumeiden, alkoholin, biletyksen ja miehien metsästyksen täyteisestä elämästä.

Sinkkuelämää päätyi luettavakseni pitkän harkinnan jälkeen. Olen jo kauan halunnut lukea tämän, koska Sinkkuelämää telkkarisarja on kauan ollut suuri suosikkini. Odotukset kirjan suhteen olivat hieman ristiriitaiset. Toisaalta odotin innolla millaisen kirjan pohjalta sarja on tehty, mutta toistaalta hiukan pelotti, voisiko se olla läheskään niin hyvä kuin sarja.

Kirja ei onnistunut tekemään vaikutusta. Minusta se oli huono. Vertasin sitä kokoajan telkkarisarjaan ja pettymyksekseni sain huomata, ettei näiden kahden välillä ollut kovin paljoa yhtäläisyyksiä. Itse en ainakaan tunnistaisi, että tästä kirjasta on kyseinen sarja tehty, ellen olisi sitä tiennyt.

Kirjan naishahmot eivät olleetkaan keskenään kovin hyviä ystäviä ja kaikki hahmot jäivät todella kaukaisiksi. En oikein edes tiennyt kuka oli pääosassa, sillä aluksi kirjailija itse oli aika lailla mukana, mutta sitten Carrie ilmestyi kuvioihin ja valtasi jonkinlaisen päähenkilön paikan.

Kaikenkaikkiaan kirja oli tylsä, ankea ja turha. Eikä Sinkkuelämää telkkarisarjasta tuttuja naisia edes kaikkia oikeastaan edes löydy kirjasta. Joten en suosittele niille, jotka haluavat jotakin Sinkkuelämää sarjan kaltaista. :D

Lue myös: Carrien nuoruusvuodet ja Hissillä huipulle.


Sinkkuelämää, (Sex and the City, 1996)
Tammi, 2000
Suom. Arto Schroderus
s. 248

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan + Novellit Tyttö peilissä ja Muistojentekijä

Tamara Goodwin on rikas teinityttö. Hän asuu upeassa kartanossa ja on aina saanut kaiken, kunnes hänen isänsä kuolee. Hän jää kaksin äitinsä kanssa ja pian he saavat huomata, ettei heidän elämänsä tule enää palaamaan samanlaiseksi, kuin ennen. Isä on jättänyt jälkeensä valtavat velat, joista muulla perheellä ei ollut mitään tietoa. Tamaran äiti joutuu myymään talon ja omaisuuden ja he muuttavat äidin veljen luo maalle.
Tamaralle muutto vaatimattomaan maalaiskotiin keskelle ei mitään on suuri muutos ja tyttö kapinoi vastaan keksien tylsiin päiviin vähän tekemistä. Eräänä päivänä talon eteen pysähtyy kirjastoauto ja Tamara löytää hyllyltä nahkakantisen kirjan, jossa ei lue mitään. Pian kirjan sivut täyttyvät ja Tamara saa elämälleen aika paljon uutta sisältöä.

Mitä huominen tuo tullessaan on kolmas kirja jonka luin Cecelia Ahernilta, ja vaikka se oli hyvä, olivat aiemmin lukemani kuitenkin omasta mielestäni parempia. En tiedä millainen Ahernin kirjoitustyyli oikeastaan on, koska kaikissa kolmessa lukemassa kirjassa, tyyli oli täysin erilainen. Se ei haittaa, eipähän ainakaan käy tylsäksi lukea hänen kirjojaan. Tässä kirjassa oli minäkertojana Tamara, joka oli 16-vuotias hemmoteltu tyttö. Kirja oli mielestäni hiukan nuortenkirjamainen. Johtunee varmaan juuri minäkertojan iästä.

Kirjan juoni on salaperäinen, ja satumainen. Linnan rauniot, perhesalaisuudet, sairas äiti ja mystinen päiväkirja, luovat kirjaan sen satumaisen olemuksen. Kirja on leppoisaa luettavaa, mutta kuitenkin lukijoille, jotka haluavat, että kirjassa on paljon salaisuuksia, joiden selviämistä saa odottaa. Itse jännitin ja arvailin erilaisia mahdollisuuksia, mitä kaikkea voisikaan paljastua.

Kirjan lopussa oli myös kaksi novellia. Tyttö peilissä ja Muistojentekijä. Pidin Tytöstä peilissä, mutta Muistojentekijä ei tehnyt vaikutusta. Tyttö peilissä sopi loistavasti juuri tämän kirjan loppuun, sillä se oli tyyliltään yhtä satumainen, kuin itse kirjakin.

Molemmat novellit olivat haikeita, mutta Muistojentekijä ei kuitenkaan antanut ymmärtää itsestään tarpeeksi, ja minulta se tarina meni vähän ohi.
Tyttö peilissä taas oli surullinen ja sen juoni avautui minulle täysin. Tytöstä peilissä jäi kuitenkin sellainen olo, että olisi kaivannut onnellisempaa loppua. Muistojentekijässäkin oli surullinen loppu, mutta se ei jäänyt vaivaamaan, koska olisin tarvinnut paljon paljon enemmän jotakin, että olisin edes päässyt tarinaan sisään.

Lue myös: P.S. Rakastan sinua, ja Sateenkaaren tuolla puolen.


Mitä huominen tuo tullessaan, (The Book of Tomorrow, 2009)
Tyttö peilissä, (Girl in the Mirror, 2011)
Gummerus
Suom. Terhi Leskinen
s. 492
Kannen suunnittelu: Laura Noponen

Blogin uusi ulkoasu

Useat ovatkin jo varmaan huomanneet, että blogini ulkoasu on kokenut muodonmuutoksen. Olen jo kauan pähkäillyt, minkä näköiseksi blogini haluaisin tehdä ja kokeillut kaikenlaista harjoitusblogissa, mutta nyt olin tyytyväinen tähän ulkoasuun, joka jää blogiin ainakin toistaiseksi. :)

Toinen muutos joka blogissani on tapahtunut, on uudenlaiset kirjakuvat. Yritän keksiä kaikkiin kirjakuviin rekvisiitaksi, jotakin joka liittyy kyseiseen kirjaan. Omasta mielestäni nämä uudet kuvat ovat paremmat. Kuvan rekvisiitta voi olla asia joka liittyy suuresti kirjan aiheeseen, tai vain joku pienenpieni asia, joka kirjassa on mainittu. Joskus kuvan reksvisiittaa ei ole edes mainittu, mutta itselleni on tullut kirjasta kyseinen asia mieleen. Toivottavasti pidätte uudesta ulkoasusta ja uusista mielenkiintoisemmista kirjakuvista. :)

Olen myös pistänyt pystyyn blogilleni omat facebook sivut, joita voi myös seurailla. Tarkoituksena olisi laittaa facebook sivulle, muutakin, kuin pelkästään linkit lukemiini kirjoihin, joten sieltä saattaa välillä löytyä jotakin, mitä täältä ei. :)

Facebook sivuille pääset täältä.

Mari Jungstedt: Muurien kätköissä

Taidegallerian omistaja Egon Wallin löydetää talvipakkasilla murhattuna julmasti. Hänen ruumiinsa on nostettu roikkumaan muurille. Kun Anders Knutas alaisineen aloittaa murhan tutkimisen, selviää Egonista monia asiaoita, joita edes Egonin perhe ei osannut odottaa.
Vähän murhan jälkeen Tukholmalaisesta taidemuseosta varastetaan suuri taideteos Dandyn kuolema. Varkauden ja murhan väliltä löytyy yllättävä yhteys.
Tv-toimittaja Johan Berg palaa töihin sairaslomansa jälkeen ja haluaa päästä elämässään eteenpäin. Hän on päättänyt päästä kunnolla mukaan Emman ja nuoren tyttövauvansa Elinin elämään.

Muurien kätköissä on Mari Jungstedtin dekkarisarjan neljäs osa.
Jungstedtin dekkarit ovat leppoista ja nopeaa luettavaa, ja sopii hyvin kesäluettavaksi, vaikka tässäkin kirjassa oli talvi ja pakkaset paukkuivat.  Jungstedt kuitenkin kirjoittaa niin eloisaa ja uskottavaa tekstiä, että talvimaisemat näkee mielessään ilman talvistä säätäkin.

Muurien kätköissä rakentuu lyhyistä luvuista ja sen kertoja on kaikkitietävä. Rikos kuvaillaan monen henkilön näkökulmasta, myös murhaajan ajatuksiin päästään. Hahmot ovat tulleet tutuiksi lukijalle melko hyvin tähän neljänteen kirjaan mennessä. Päähenkilöstä Knutaksesta toivoisin kuitenkin hiukan lisää juttua, sillä hänet esitellään joka kirjassa lähes samalla tavalla, eikä mitään uutta kerrota. Knutaksen lisäksi kirjassa kerrotaan Johan Bergistä. Bergin yksityiselämään päästään paljon enemmän, kuin Knutaksen. Vaikka kirjoihin ei kovin paljon mahdu tekstiä Johaninkaan elämästä, on siinä neljän kirjan aikana ehtinyt tapahtumaan yhtä sun toista. Knutaksen työkaveri Karin jää vähän häiritsemään joka kirjan jälkeen, koska kirjoissa annetaan ymmärtää hänellä olevan jotakin ongelmia tai vastaavaa, mutta mitään ei kerrota.

Mari Jungstedtin kirjat ovat koukuttaneet minut täysin, vaikka ovatkin melko kevyttä luettavaa. Ei nämä kirjat kauhean pitkäksi aikaa mieleen juonen perusteella jää, mutta hahmot ja heidän elämänsä muistan hyvin. Jatko-osat ovat ehdottomasti lukulistallani.

Lue myös aiemmat osat: Kesän kylmyydessä, Meren hiljaisuudessa ja Saaren varjoissa.



Muurien kätköissä, (Den döende dandyn, 2006)
Otava, 2009
Suom. Leena Peltomaa
s. 380
Päällyksen suunnittelu: Piia Aho

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

1700-luvun loppupuolella Englannissa asuu Bennettien perhe. Perheeseen kuuluu viisi tytärtä, äiti ja isä. Perheen isä pysyy mielellään kirjastossaan, sillä välin kun perheen äiti yrittää saada tyttäriään hyviin naimisiin. Kun lähiseudulle muuttaa nuori varakas mies Herra Bingley, on perheen äiti onneissaan. Jospa joku hänen tyttäristään pääsisikin noin hyviin naimisiin. Kun sitten järjestetään tanssiaiset joissa herra Bingley osoittaa kiinnostusta perheen vanhinta tytärtä Janea kohtaan, on äiti jo varma perhettä kohtaavasta onnesta.
Herra Bingley tuo mukanaan myös ylpeän herra Darcyn, jota perheen toisiksi nuorin tytär Elizabeth ei voi sietää. Monen mutkan kautta Elizabeth alkaa kuitenkin näkemään herra Darcyn hyvätkin puolet, mutta onko silloin jo liian myöhäistä rakkaudelle?

Ylpeys ja ennakkoluulo on koukuttavaa ja todella viihdyttävää kerrontaa 1700-luvun loppupuolen Englannista. Austen kuvailee seurapiirielämää, henkilöitä ja maisemia niin taidokkaasti, että voisi hyvin kuvitella olevansa itse mukana upeissa tanssiaisissa, tai pienellä päiväkävelyllä.

Austen on kirjailija joka saa valloitettua lukijan kaiken huomion ja mielenkiinnon jo yhden kirjan avulla, ja minulle se kirja oli joskus aikaisemmin Emma. Emman tavoin Ylpeys ja ennakkoluulo vie ajatukset kokonaan käsillä olevaan kirjaan, ja kaikenlisäksi kirja jää mieleen pitkäksi aikaa. Jotakin todella mieleenpainuvaa näissä kirjoissa on. Luulen sen olevan tunnelma, joka kirjaa lukiessa välittyy. Oma lukutahtini hidastuu kun aloitan Austenin kirjan, sillä haluan vain lukea jokaisen lauseen huolella.

Jokainen Austenin luoma hahmo ylpeydessä ja ennakkoluulossa on onnistunut. Jokaisella on oma luenteensa, eikä kukaan ole tylsä. Kaikkiin kirjan hahmoihin tutustuu, vaikka kaikista ei edes kerrota paljon, silti tuntuu, kuin tietäisi heistäkin todella paljon.

Vaikka ylpeys ja ennakkoluulo on yli 200 vuotta vanha kirja, ei sen lukeminen töki ollenkaan. Sen hohto ja mielenkiinto 1700-luvun Englantia kohtaan ei katoa varmasti koskaan, joten se on loistava klassikkokirja.

Onneksi minulla on vielä Austenin kirjoja lukematta, jotta pääsen vielä hänen kuvailemaan Englantiin ja tutustumaan moniin upeisiin hahmoihin! Toki aina voi palata jo ennestään lukemiin kirjoihin uudestaan ja vaikka ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvan pariin, jonka olen myös moneen kertaan katsonut.

Suosittelen kaikille tätä klassikkoteosta, joka on vain täydellisen mahtava, varsinkin jos pitää vanhasta ajasta kertovista kirjoista, joita lukiessa ei ole kiire minnekkään. :)



Ylpeys ja ennakkoluulo, (Pride and Prejudice, 1813)
WSOY, 1949
Ensimmäinen suomenkielinen painos: 1922
Suom. Sirkka-Liisa Norko-Turja
s. 328
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta

Pahan veren valtakunta on seitsemäs Sookie Stackhouse -sarjan osa.
Pahan veren valtakunnassa Sookie lähtee vampyyrijoukon mukana Chicagoon. Hän avustaa kuningatas Sophie-Annea telepaatti kykyjensä avulla. Sookien päätarkoitus on avustaa vampyyrien oikeudenkäynneissä, mutta toki hän joutuu ottamaan osaa moneen, toinen toistaan tukalampiin tilanteisiin.
Vaikka Sookien uusin poikaystäväehdokas ihmistiikeri Quinn matkustikin omien työtehtäviensä takia samaiseen vampyyrien huippukokoukseen hotelli Gizan pyramidiin, ei hänen viikkonsa silti hulppeaa lomaa muistuta.

Tartuin todella pitkästä aikaa Sookie Stackhouse -romaaniin. Tämä kirja on odottanut hyllyssä jo yli vuoden, mutta vasta nyt teki mieli sukeltaa vampyyrien ja muiden otusten maailmaan.

Ihmisten, vampyyrien, kaksiluontoisten, keijujen ja muiden taikaolentojen maailma ja niistä kertovat kirjat eivät kuule minun enää suosikkeihini. Muutama vuosi sitten luin niitä enemmän, mutta nykyään kiinnostaa erilaiset kirjat. Välillä on kuitenkin kiva lukea tälläisia kirjoja, niin kuin nyt.

Vaikka tauko tämän ja edeltävän osan välillä olikin pitkä, muistui todella pian kirjan alussa henkilöt mieleen. Tosin ei aivan kaikki henkilöt, mutta tärkeimmät kuitenkin. Kun kirjassa taas viitattiin jonkun aikaisemman kirjan tapahtumiin, ei minulla ollut niistä mitään muistikuvaa. Jotenkin vaan kokonaan unohtunut nuo aikaisempien kirjojen tapahtumat. Olen kuitenkin tykännyt paljon sarjan ensimmäisistä osista, sen muistan vaikka tapahtumia en.

Sookie stackhouse kirjat ovat vauhdikasta luettavaa, mutta kirjaa lukiessa ei kannata miettiä liikaa, sillä silloin minua ainakin alkaa ärsyttää se, kuinka helposti Sookie pääsee kaiken yli ja kuinka tiuhaan tahtiin miesystävä ehdokkaat vaihtuvat. Kun pitää pitemmän tauon kirjojen välillä ei niin paljon tuo Sookien miesten vaihtuvuus häiritse, sillä ihan kaikkia ehdokkaita ei muista. :D

Hyllyssäni odottaa myös sarjan kahdeksas osa lukemista, joten saa nähdä koska taas vampyyrien sekaan loikkaaminen kiinnostaa. Mielenkiinnolla kuitenkin luen sarjan ihan loppuun saakka, vaikka hitaasti näköjään.

Lue myös: Verta sakeampaa ja Veren perintö.


Pahan veren valtakunta, ( All Together Dead, 2007)
Gummerus, 2012
Suom. Sari Kumpulainen
Kansi: Jenni Noponen

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Lukioikäinen Franz haluaa olla tulevaisuudessa tämän maan suurin filosofi. Hän on kehittänyt vapauden filosofian, johon uskoo täysin. Koulussa Franzia kiusataan ja syrjitään, kotona hän ei kommunikoi edes vanhempiensa kanssa, vapaa-ajalla hän mee kaverinsa Kolehmaisen mukana ampumaradalle, jossa Kolehmainen saa rauhassa uhota ja ammuskella. Tilanteissa joissa Franz ei pystykkään puhumaan, vaikka niin olisi jo päättänyt, tai ei uskalla osallistua väittelykilpailuun hän perustelee itselleen sillä, että on paljon parempi kuin muut.

Viimeisen sanan aihe on rankka ja surullinen. Se kertoo koulusurmasta itse surmaajan näkökulmasta. Kirjan lukee kuitenkin nopeasti, koska haluaa tietää miksi tapahtuu mitä tapahtuu. Juoni koukuttaa lukijan siis täysin.

Kirjaa lukiessa mietin paljon sitä, onko Franzin käytös jonkun syy, tai voisiko joku auttaa häntä. Voiko mistään tietää ketä on seuraava koulusurmaaja ja ketä vain ujo ja syrjäytyväinen harmiton tyyppi. Miten voi auttaa kiusattua, joka ei kerro olevansa kiusattu. Kun ystävät ja perhe haluavat uskoa vain hyvää varoitusmerkeistä huolimatta, ei tämän kirjan tarina ainakaan pääty iloisesti.

Se, että kertojana toimii surmaaja itse, on loistava ratkaisu tähän kirjaan. Lukija saa mahdollisuuden päästä selvyyteen tekijän oikeista motiiveista ja syistä joiden seurauksena kauheudet tapahtuvat. Näin kirjan takakannen teksti: kirja kaikille, jotka haluavat ymmärtää kyllä toteutuu. Ainakin lukija saa yhden mahdollisen version, siitä miksi tälläistä tapahtuu, vaikka varmasti erillä ihmisillä on tekoihinsa erilaiset syyt.


Viimeinen sana
Noxboox, 2014
Kansi ja ulkoasu: Janne Lehtinen
s.213
Arvostelukappale

Kari Hotakainen: Kantaja

Timo Kallio on entinen filosofian opiskelija, joka koulutuksestaan huolimatta työskentelee pätkätöissä hautausmaalla suntion apulaisena. Hän haravoi, siistii paikkoja, auttaa hautojen tekemisessä ja välillä jopa on mukana saattamassa vainajia hautaan.
Timo on yksinäinen ihminen ilman ystäviä tai perhettä. Hän elää menneisyydessä, niin omassaan, kuin toistenkin. Hän nimittäin haluaa keksiä menneisyyksiä myös hautoihin saattamilleen vainajille, joilla ei ollut läheisiä. Omassa elämässään hän haikailee nuoruuden rakkautensa perään ja päättääkin ottaa tähän yhteyttä.

Kantaja on kirjan ja ruusun päivän nimikkokirja, jota jaettiin kirjakaupoissa ilmaiseksi, jos teki vähintään 15 euron kirjaostoksen. (23.4-25.4). Osallistuin itse tänä vuonna ensimmäistä kertaa tähän tapahtumaan.

Kantaja on lyhyt ja nopealukuinen kirja, mutta kuitenkin kiinnostava. Päähenkilön, Timon mielikuvitus laukkaa, kun hän keksii vainajille menneisyyksiä, joita on viihdyttävä lukea kirjasta. Kirjaa lukiessa toivoo, että Timon nuoruuden rakkaus olisi oikeasti paljon paremmassa kunnossa ja mukavampi, kuin kirjan alku antaa ymmärtää, sillä Timo etsii ja tarvitsee rakastavia ihmisiä ympärilleen.

Kirjassa oli paljon yksinäisyyttä. Yksinäisen päähenkilön lisäksi, kirjassa puhuttiin yksin kotiin kuolleista ihmisistä, joiden löytämiseen menee aivan liian kauan, ja omaisettomista vainajista, joiden muistopuheet ovat lyhyitä, eikä kerro vainajasta mitään, koska mitään kerrottavaa ei ole. Kyllä tämä ainakin minut saa ajattelemaan, kuinka yksin osa ihmisistä täällä oikeasti on.

Kantaja oli hyvin kirjoitettu. Näinkin lyhyestä kirjasta oli saatu toimiva ja ajatuksia herättävä kirja, joten pitäisi varmaan kokeilla joskus lukea joku Hotakaisen romaaneista. Olen toki kuullut paljon kehuja Hotakaisen kirjoista, mutta ei ole tullut silti luettua yhtään ennen tätä.


Kantaja, 2014
Ulkoasun suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Etukannen suunnittelu: Elina Warsta / solmu.nu
s. 140

Tove Jansson: Taikurin hattu

Muumipeikko ja hänen ystävänsä löytävät vuorelta suuren mustan silinterihatun. Myöhemmin käy ilmi, että hattu osaa muuttaa asioita toiseksi. Muumiperheellä ja heidän ystävillään on todella hauskaa hatun taikuuksien kanssa, mutta välillä hatun taiat menevät hiukan liian vaarallisiksi, niimpä päätetään hatusta luopua.
Hattuleikkien ohessa muumiperhe ystävineen retkeilevät saarella, jossa myös hattivatit sattuvat olemaan ja muumitaloon saapuu pelokkaat vieraat, Tiuhti ja Viuhti.

Taikurin hattu oli neljäs lukemani muumikirja ja tähän astisista ehdottomasti paras. Taikurin hattu on hauska, taianomainen, viihdyttävä, mutta myös omalla tavallaan koskettava kirja. Se tempaa lukijan mukaan tarinaan, jossa hyväntuulisuus tarttuu.

Tässä kirjassa ei enää ollut sellaista Suuresta tuhotulvasta ja muumipeikosta ja pyrstötähdestä mieleen jäänyttä pelon ja katastrofien tuntua. Vaikka tässäkin kirjassa nukuttiin itse rakentamassa teltassa keskellä myrskyä, jäi siitä vain jännittävän seikkailun tuntu.

Vaikka suurimman osan ajasta hahmoilla oli hyvä mieli ja positiivinen asenne, löytyi kirjasta myös kohtia, joissa oltiin kateellisia, kilpailunhaluisia, epävarmoja omasta ulkonäöstä, surullisia ja vähän jopa kiukkuisia. Mutta nämä normaalit luonteenpiirteet tasapainottivat mukavasti muuten niin positiivistä kirjaa ja teki hahmoista uskottavia.

Kirja eroaa televisioversiosta jonkin verran, esimerkiksi kirjaversiossa ei esiinny pikkumyy, vaan harvoin televisoversiossa näkynyt piisamirotta. Pikkumyytä odotan kovasti kirjoihin. Pikkumyy on kuitenkin yksi televisoversion suosikkihahmoista. Pikkumyy on ollut vasta yhdessä lukemassani muumikirjassa, joka oli Muumipappa ja meri.

Lue myös: Muumit ja suuri tuhotulva, Muumipeikko ja pyrstötähti ja Muumipappa ja meri.


Taikurin hattu, (Trollkarlens hatt, 1948)
WSOY
Ensimmäinen suomenkielinen painos, 1956
Suom. Laila Järvinen
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivele, 2010
s. 140
Kuvat: Tove Jansson
Kansi: Markko Taina

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii - Naisten etsivätoimisto nro 1

Mma Ramotswe on afrikkalainen, Botswanassa asuva rempseä, ja hieman lihava nainen. Hän perii isänsä suuren karjan ja päättää myydä sen pystyäkseen perustamaan oman yrityksen. Hän päättää toteuttaa unelmansa ja ruveta yksityisetsiväksi. Niimpä hän perustaa naisten etsivätoimiston. Avukseen hän palkkaa sihteerin Mma Makutsin. Mma Ramotswe selvittää tavallisten ihmisten ongelmia, mutta välillä hän saa tehtäväkseen myös arkaluontoisempia ja isompia tehtäviä. Tehtävien ohella toki ehtii juoda monen monta kupillista rooibos-teetä.

Naisten etsivätoimisto nro 1 on ensimmäinen osa kymmenen osaisesta sarjasta.
Kirjassa ei kovin kattavaa takakantta ollut, mutta siitä vähästä sain käsityksen, että kirja on todella leppoisa ja iloinen. Kuitenkin kirjan aloitettuani se vaikutti aika surulliselta ja rankalta. Mma Ramotswen elämä afrikkalaisena naisena ei tosiaan ollut kaikkein iloisin. Surullisesta alusta huolimatta kirja keveni huomattavasti, kun Mma Ramotswen menneisyys oli kuvailtu.

Tämän jälkeen alkoi se leppoisa ja hyväntuulinen osuus, joka oli mukavaa vastapainoa rankemmalle osuudelle. Luulin myös kirjan aloitettuani, että se käsittelisi perinteiseen tyyliin yhtä isoa juttua, mutta juoni koostuikin monesta pienestä selvitettävästä asiasta, joka oli mukavaa vaihtelua.

Olen lähiaikoina hurahtanut muista kulttuureista kertoviin kirjoihin, sillä on todella mielenkiintoista lukea itselle vieraista elämäntavoista ja tämä kirja oli siihen tarkoitukseen hyvää luettavaa.

Mma Ramotswe sarjan muutkin osat tulee todennäköisesti luettua myöhemmin, koska päähenkilön luenne oli oikeasti ihanan positiivinen kaikista hänen kokemistaan vastoinkäymisistä huolimatta, ja siitä syystä tämä on tälläinen hyvänmielen kirja. Lisäksi Afrikkalaisen kulttuurin mielenkiintoisuus saa tarttumaan varmasti jatko-osaankin.

P.S. Kirjan kansikin oli mukavan erilainen, mutta harmikseni ei kannen suunnitelijaa kirjasta selvinnyt. :/


Mma Ramotswe tutkii - Naisten etsivätoimisto nro 1, ( The No 1 Ladies Detective Agency, 1998)
Otava, 2003
Suom. Jaakko Kankaanpää
s. 302

Piper Kerman: Orange is the new black - Vuosi vankilassa

Piper Kerman elää parisuhteessa, tekee töitä ja elää tavallista elämää, kunnes häntä tullaan hakemaan oikeuteen nuoruutensa virheistä. Seikkailunhaluisena nuorena hän päätyi salakuljettamaan huumerahoja ja nyt hän ja hänen rikoskumppaninsa ovat paljastuneet.
Piper päätyy vankilaan ja joutuu opettelemaan täysin uudenlaiset elämäntavat seuraavaksi vuodeksi. Hän kohtaa kaikenlaisia naisia erilaisista olosuhteista ja ystävystyy monien kanssa.

En lue yleensä elämänkerrallisia kirjoja, mutta tämä oli kivaa vaihtelua kaikkien keksittyjen juttujen keskellä. Aihekin oli aika tuntematon ja mielenkiintoinen, naisvankila. Kirjasta tehtyä netflix sarjaakaan en ole ikinä nähnyt vilaukseltakaan, joten ihan uutena tarinana kaikki kirjassa tapahtuva tuli minulle.

Kirjan alku eteni nopeasti ja luin sitä mielenkiinnolla eteenpäin puoleenväliin saakka. Puolivälin jälkeen iski pienimuotoinen kyllästyminen, kun tuntui, että juoni kiertää vain ympyrää, eikä hetkeen tapahtunut oikeastaan mitään uutta. Henkilöitä vain esiteltiin kokoajan lisää ja lisää, vaikka heillä ei kovin suurta merkitystä kirjan juonen kannalta ollutkaan. Myös vankilan ilmapiiri tuntui tulleen tarpeeksi selväksi lukijalle jo puoliväliin mennessä, mutta onneksi kirjan loppupuolella alkoi taas tapahtumaan enemmän.

Kirjassa kritisoitiin vankilajärjestelmää paljon. Esimerkiksi vangit eivät kauheasti apua tai opastusta saa elämänsä järjestykseen pistämiseen, vaan todella monet joutuvat takaisin vankilaan hetken vapaana olemisen jälkeen. Minut tämä ainakin sai miettimään, että suurinosa noista vangeista tarvitsisi ennemmin apua, kuin vankilaa. Hiukan haikea tunne jäi joidenkin vankien kertomusten jälkeen, vaikka kirja kokonaisuudessaan ei erityisen surullinen ollut.

Kirja kertoi vankilaelämän lisäksi ystävyydestä ja sen tärkeydestä. Siitä miten toisia auttamalla ja tukemalla, jopa vankilassa pärjää paremmin ja olosuhteet ovat huomattavasti paremmat. Toki kirjassa pääasiassa puhuttiin alimmanturvallisuustason vankilasta, ja vain ohimennen kurkattiin ankeampiin vankiloihin, jotka eivät kauhean mukavilta vaikuttanut.


Orange is the new black, (2011)
Otava, 2014
Suom. Oona Timonen
s. 461

Haruki Murakami: Norwegian Wood

37-vuotias Toru Watanabe kuulee radiosta The Beatlesin Norwegian Woodin, joka herättää hänessä nuoruuden muistoja. Toru alkaa muistella elämäänsä 60-luvulla. Toru opiskeli Tokiossa ja törmäsi yllättäen metrossa kuolleen ystävänsä entiseen tyttöystävään Naokoon. Toru ja Naoko lähentyvät toisiaan ja heidän välilleen kehittyy jotain. Rakkautta vaiko ystävyyttä? Naoko joutuu kuitenkin sekavan mielentilansa takia lähtemään hoitolaitokseen.
Toru kohtaa myös toisen tytön, Midorin. He ovat ystäviä, mutta myös Midorin tunteet syventyvät Torua kohtaan. Toru on vaikean päätöksen edessä, kun hänen tunteensä ovat suuria kumpaakin tyttöä kohtaan.

Haruki Murakamista olen lukenut jo kauan muista blogeista, mutta vasta nyt päätin itse tarttua kirjailijan kirjaan. Norwegian Wood vaikutti hyvältä aloituskirjalta.
Norwegian Wood ei ole tapahtumarikkaimmasta päästä kirjallisuutta, mutta pidin sen tyylistä. Kirja oli täynnä keskusteluja, elämäntarinoita, surullista rakkautta ja kaipuuta. Kirjan henkilöiden tarinat vaikuttivat todella aidoilta ja kertomuksiin eläytyi täysin.

Itse jännitin ja odotin päähenkilön ratkaisua malttamattomana, mutta kirjan ratkaisu oli odottamoton. Kirjan juoni oli melko surullinen ja kuolema oli puheenaiheena monesti. Kirjassa oli kuitenkin kevennyksenä vähän iloisempiakin hahmoja, kuten Torun siivoushullu huonetoveri ja dramaattinen Midori. Nämä henkilöt kevensivät mukavasti kirjan tunnelmaa. Joukossa oli myös Torun ystävä, joka oli naisasioissa niin ärsyttävä, että se pisti vain miettimään miksi oi miksi joku haluaa seurustella tuollaisen ihmisen kanssa? Kirja siis herätti monenlaisia tuntemuksia.

Japaniin sijoittuvat tapahtumat toivat kivaa vaihtelua lukulistalle, sillä en edes muista milloin olisin lukenut jotakin japanilaista. Itselle uudenlaisesta kulttuurista jaksaa aina lukea mielenkiinnolla. Tosin kirja kertoi 60-70- luvun kulttuurista, eikä tämänpäivän, mutta kiinnostavaa se oli siitä huolimatta.

Haruki Murakami ansaitsee paikkansa jatkossakin lukulistallani.


Norwegian Wood, (Noruwei no mori, 1987)
Tammi, 2012
Suom. Aleksi Milonoff
s. 426
Kannen suunnittelu: Markko Taina